Idean toteutuksessa on vielä paljon pohdittavia asioita. Tarkoittaako oppivelvollisuus 18-vuoden ikää vai lukion tai ammatillisen tutkinnon suorittamista. Entäs osatutkinto, käykö? Mitä, jos jo omillaan asuva nuori ei suorita oppivelvollisuutta? Vastuuhan on alaikäisestä huoltajilla. Kuinka tätä vanhemmuutta tuetaan? Useinhan koulun kesken jääminen on ylisukupolven malli. Huoli opettajilla on jo herännyt siitä, että lisääkö tämä opettajien monialaisten yhteistyön ja palaverien määrää. Onko vaarana, että se vie resursseja pois opettajan opetustyöltä.
Toisen asteen maksuttomuus on otettu vastaan sekä hyvänä, että huonona asiana. Hyvänä nähdään se, että kaikille tarjotaan samanarvoiset mahdollisuudet opiskeluun ja syrjäytymisen riski pienenee. Huolta on kuitenkin herättänyt se, että johtaako tämä oppimateriaalin tason laskuun.
No, mitä minä varhaiskasvattaja ja ammatilliseksi opettajaksi opiskeleva asiasta ajattelen. Ensinnäkin on hienoa, että opetus varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle on näin suuren huomion keskellä. Sille liputan ja huudan hurraata! Lapsiin ja nuoriin satsaaminen on Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeää. En kuitenkaan aivan kaikkea ymmärrä. Mielestäni tarjottaessa maksutonta toista astetta kaikille, rahat eivät kohdistu tehokkaasti. Itse kehittäisin opiskelijoiden taloudelliseen tilanteeseen perustuvaa tukijärjestelmää, joka määrittelee kenelle maksuttomuus myönnetään. Täsmennetystä maksuttomuudesta säästyneet rahat siirtäisin alemmille koulutusasteille. Liian suuret luokkakoot ja erityisopetuksen pienet resurssit pitäisi hoitaa erilaisia oppijoita tukeviksi. Toisella asteella ollaan auttamattomasti liian myöhään liikkeellä.
Toinen asia, mikä minua mietityttää on pakottaminen. Ulkoa tuleva määrääminen ei lisää motivaatiota. Tulisikin miettiä enemmän, että miten arhaiskasvatuksesta alkaen velvollisuus olisi tavoiteltava oikeus.
Yksi kuitenkin on varmaa. Uusi hallitusohjelma on laittanut isot pyörät pyörimään. Pyörimisen vauhtia en vielä tiedä, mutta liikkeelle on jo lähdetty.
