Motivaatio ja lepo

Silloin kun tuntuu, että homma ei suju, kannattaa pysähtyä miettimään missä vika. Tynjälän kirjoittaman kirjan, Oppiminen tiedon rakentamisena, lukeminen oli kuin tervan juontia (sinänsä typerä sanonta, kuka nyt sitten on juonut tervaa :o ). Huomasin olevani kiukkuinen ja tiuskivani pienistä jutuista. Onko kirja niin huono?

Hyvinvoinnin yksi merkittävin tekijä on opiskelun rytmittäminen levon ja aktiivisuuden välillä. Silloin kun on väsynyt, motivaatio katoaa. Ilman motivaatiota ei synny uuden oppimista ja ymmätämistä. Kirja ei siis ole syyllinen, vaan väsymykseni.

Tämän verran kuitenkin sain kirjasta ajatuksia konstruktivistisesta oppimiskäsityksestä:

-Oppija on aktiivinen toimija, ei passiivinen tiedon vastaanottaja

-Oppiminen pois toistamisesta ja muistamisesta koti ymmärtämistä, merkityksien rakentamista ja soveltamista

-Aikaisemmat tiedot, taidot, uskomukset, kokemukset ja käsitykset ovat pohja uuden oppimiselle

    +oppimisen alussa opettajan tehtävä on ottaa ne selville, arvioida alkutilanne ja rakentaa uuden   oppiminen niiden pohjalta

-Metakognitiiviset taidot (tietoisuus omasta ajattelusta, oppimisesta ja muistamisesta) tärkeitä

    +tuesta kohti itseohjautuvuutta

-Faktojen nimeämisestä kohden kuvaamista, selittämistä, analysointia, arviointia jne.

-Erilaisten näkökulmien, tulkintojen ja oppimismenetelmien käyttö

-Tieto nähdään muuttuvana, väliaikaisena ja suhteellisena

-Opetussuunnitelman painopiste pois tavoitteista ja sisällöistä kohden oppimisprosessia, tiedonhankintaa ja elinikäistä oppimista

-Sosiaalisen vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen oppimisen merkitys

    +ajatusten ulkoistaminen, reflektointi muilta

    +lukeminen, oppimispäiväkirja sisäinen puhe, ajattelu ym. myös vuorovaikutuksellista (suhteessa kirjan kirjoittajan ajatuksiin, omiin kokemuksiin, ympäröivään kulttuuriin…)

-Tutkiva oppimisprosessi (ongelma, kysymys, hypoteesi, teoria, havainto…)

-Motivointi ja motivaation ylläpito

    +tehtävien ja oppimismenetelmien monipuolisuus

    +opittavan asian merkityksellisyys

    +itseohjautuvuuden tukeminen

    +opettajan, oppijan ja ryhmän arviointi osana oppimisprosessia

Nyt on aika laittaa aivot leposäädölle, nauttia lämmöstä, rakkaista ympärilläni ja vaan olla!

Ymmärtämisen vaikeus

Aloitin eilen lukemaan kirjaa Päivi Tynjälä, Oppiminen tiedon rakentamisena.

Ensimmäiset kuusikymmentä sivua kirja vilisi käsitteitä käsitteiden perään. Muistissani käväisi utuinen kuva opiskeluajoiltani lähes kolmisenkymmentä vuotta sitten. Jotain tuttua, mutta mitä nämä oikeasti tarkoittavat? Olo rupesi olemaan kuin huonokuntoisella lenkkeilijällä, hengästytti, väsytti ja teki mieli lopettaa lenkki kesken. 

Etsin kadonnutta motivaatiotani pohtimalla mihin tätä tietoa tarvitsen. Ymmärsin, että teoriatiedon avulla teen itselleni tietoiseksi omia käsityksiäni ihmisestä, oppimisesta ja tiedosta. Yritin ymmärtää eri käsitysten välisiä eroja käytännössä ,omassa työssäni. Vaikeaa :( . Pitäisi sukeltaa tosi syvälle, että kaiken ymmärtäisi. 

Johonkin kuitenkin pysähdyin. Behavioristinen oppimiskäsitys on tuttu ja uskallanko sanoa... turvallinen. Olen sen joskus nimittänyt koirakoulutus-menetelmäksi :). Olen huomannut, että se toimii kotona myös teinien kanssa :D . Homma menee näin: anna käsky (anna tassu, siivoa huone), arvioi onko käyttäytyminen /tulos toivotun kaltaista ja palkitse (herkkupala, viikkoraha). 

Pohdin asiaa toki syvällisemminkin. Valmistuin lastentarhanopettajaksi 1991. Silloin oli päiväkodeissa vallalla keskusaihe painotteinen toiminta. Aikuiset pitivät palaverin ennen toimintakauden alkua. Siinä päätettiin koko vuoden keskusaiheet (mitä opetellaan ja kuinka). Käytännössä sitten aikuinen opetti asian (lapset istuivat, kuuntelivat ja katselivat) ja kertoi lapsille mitä tehdään. Tuloksena saattoi olla 21 samanlaista kartonkista siiliä seinällä. Oppiminen arvioitiin täysin aikuisen näkökulmasta eli oliko siili sen näköinen kuin aikuinen oli sen  suunnitellut. Virikkeiden määrällä oli myös keskeinen merkitys. Se oli jopa ammattiylpeyden aihe.

Uuden VASUn myötä oppimiskäsitys on muuttunut. Toiminnan tulisi olla konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaista. Ensin tutustutaan lapsiin, sitten mietitään yhdessä mitä ja kuinka tehdään. Kasvattajilla on "punainen lanka" käsissään koko vuoden, mutta lapset ja vanhemmat ovat mukana ohjaamassa langan suuntaa. Kuinka usein olen kuitenkin huomannut, että ne 21 samanlaista työtä edelleen ilmestyy ryhmäni seinälle. Uuden oppiminen on prosessi. Se vaatii jatkuvaa pysähtymistä ja arviointia. Niin ja sitä tärkeää teoriatietoa asioiden ymmärtämiseksi ja tiedostamiseksi!

Kuka tietää?

"Tiedätkö kuka tietää eniten?
Se, joka tietää ettei tiedä mitään, tietää
enemmän kuin se, joka ei tiedä mitään
eikä tiedä, ettei tiedä mitään.

Mutta se, joka tietää, mutta ei tiedä, että 
tietää, tietää enemmän kuin se, joka ei tiedä,
mutta luulee tietävänsä.

Siksi se, joka tietää sen, mitä tietää
tietää eniten"
R. Kauppila, Opi ja opeta tehokkaasti


Yhteiskunta ja työelämä ovat nopeatempoisessa muutoksessa. Tieto ja taidot vanhenevat. Me kaikki olemme aina tienneet, että maapallo on pyöreä. Meitä naurattaa ajatus, että joku on joskus uskonut elävänsä pannukakun päällä. Mikähän meidän totena pitämä tieto huvittaa tulevia sukupolvia?


Muistan lapsuudesta kirjahyllyn täytteenä olleet tietosanakirjat. Nykyisin "ystäväni" tiedon hankkimiseen on google. Mökillä tutkimme kalalajeja 1988 painetusta kirjasta. Onko siellä oleva tieto ajantasalla? Onko kalojen tunnusmerkit ja levinneisyys muuttuneet?

Onko olemassa muuttumatonta tietoa? Muuttuuko tieto niin nopeasti, ettei sitä enää kannata painaa tekstiksi? Kuka voi määritellä mikä on tietoa ja mikä uskomusta?

Tieto oppimisesta on muutoksessa. Eri koulutusasteiden opetussuunnitelmia on muokattu uusiksi. Oppija nähdään nykyisin aktiivisessa roolissa. Aikaisemmat tiedot, käsitykset, taidot ja kokemukset ovat rakennuspalikoita, joiden päälle uutta tietopalikkaa asetellaan. Joskus oppija huomaa vanhan palikan olevan jo lahonnut ja korvaa sen uudella palikalla. Vallalla on konstruktivistinen oppimiskäsitys.

Itseäni mietityttää se, että kaikilla oppijoilla ei ole taitoja nykyisen mallin mukaiseen itseohjautuvuuteen. Siinä vaarana on opintojen keskeytyminen ja surullisimmillaan syrjäytyminen. Olisiko kuitenkin sopiva sekoitus vanhaa ja uuttaa tässä kohtaa sopiva coctail?