Opettaja, kuinka voit?

OAJlla on menossa työhyvinvoinnin lukuvuosi 2019-2020. OAJin sivuilta löytyy kuukausittain vaihtuvia teemoja työssäjaksamiseen mm. vinkkejä työajan hallintaan ja fiilismittari. Hyvä, että liitto on tiedostanut tärkeän asian ja valinnut sen teemakseen.

Työhyvinvoinnin teemavuosi

Hyvinvoinnoin väylät on puolestaan käsikirja hyvinvoinnin edistämiseen ammatillisessa koulutuksessa.

Hyvinvoinnin väylät

Käsikirjassa muistutetaan siitä, että hyvinvoiva opettaja on esimerkki opiskelijalle. Ajatus oli minulle hyvä muistutus siitä, mikä on opettajan kasvatuksellinen velvollisuus opiskelijoiden keskellä. Viimeisillään voimillaan luokkatilaan raahautuva opettaja saa opiskelijat pohtimaan, onko opiskelussa ja työnteossa mitään mieltä, mihin kaikki johtaa?

Opettajien työhyvinvointi on yhteydessä koko työyhteisön hyvinvointiin, ja päinvastoin. Muutosten nopeatempoisuus on uuvuttanut monia. Lisäksi työmäärä ei aina kohtaa voimavaroja. Uupuminen näkyy vuorovaikutuksen heikentymisenä. Se puolestaan vähentää yhteisöllisyyttä, me tehdään tätä yhdessä-fiilistä. Opiskelijat huomaavat opettajien keskeinäisen ilmapiirin. Tervehdimmekö toisiamme aamulla, autammeko jakamalla ideoita ja antamalla myönteistä palautetta?

Käsikirja toi esille työelämässä oppimisesta mielenkiintoisen näkökulman. Työpaikka, jossa opiskelija on oppimassa on hänelle sosiaalinen ympäristö ja siten vaikuttaa hänen hyvinvointiinsa. Opettajan verkostoituessa tiiviisti työelämän kanssa, hän tukee työpaikkaohjaajan ohjaustyötä. Tämä puolestaan johtaa opiskelijan hyvinvoinnin kasvamiseen. Olenkin sitä mieltä, että työpaikkaohjaajien koulutukseen sekä käytännön ohjaustyön tukemiseen pitäisi resurssoida enemmän opettajien aikaa.

Ystäväni antoi minulle kerran hyvän neuvon. Jokaisen tulisi miettiä itslleen jokin asia, joka rentouttaa, vaikkapa koiran perskarvojen leikkaminen :D. Itselleni luonto ja valokuvaaminen on keino  tuohon. Palaankin usein kävelyretkeltä  pää tyhjänä ja muistikortti täyttyneenä.

Lähteet:

https://www.oaj.fi/arjessa/tyohyvinvointi

https://www.arjenarkki.fi

Yksin vai yhdessä

Opettajan työ kuvataan ja koetaan usein yksinäisenä puurtamisena. Opettaja sulkeutuu opiskelijoiden kanssa yksin opetustilaan. Tauoilla kaikilla on kiire ottaa viimeisiä kopioita ja siirtyä tilasta toiseen. Pidemmillä tauoilla jokainen menee omaan työtilaansa tekemään kirjallisia töitä, soittelemaan puheluja eri verkostokumppaneille ja valmistelemaan tunteja. Aikaa asioiden jakamiseen ei ole. Tämä kuvaa toimintakulttuuria, joka onneksi vähitellen on muuttumassa yhteisöllisemmäksi.

Olen työskennellyt yli kymmenen vuotta varhaiskasvatus- ja esiopetusryhmissä, joissa on kaksi opettajaa. Yhdessä suunnitteleminen, ohjaaminen ja arvioiminen on tuttua. Opetamme yhdessä (opetamme samassa tilassa, toistemme opetusta sovitusti täydentäen), rinnakkain ( jaamme ryhmän puoliksi ja työskentelemme eri tiloissa) ja eriyttäen (eri ryhmissä, etenemistahti ja tavoitteet ovat erilaiset) opetettavasta aiheesta ja lasten tarpeista riippuen. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa toimimme siten, että toisella on päävastuu ja toinen avustaa. Tämä kaikki edellyttää sitä, että yhteiselle suunnittelulle ja arvioinnille järjestetään aikaa. Sitä meillä on käytettävissä n. tunti viikossa ja sen aikana käymme suunnittelun, arvioinnin ja lasten havainnoinnit lävitse. Sen lisäksi opettaja tekee itsenäistä suunnittelu- arviointi- ja kehittämistyötä (SAK-aika). Toimintakulttuuri on muuttumassa siihen suuntaan, että yhä enenmmän tuota SAK-aikaa käytetään tiimityönä muiden opettajien kanssa.

Ollessani opetusharjoittelussa keskustelin opettajien kanssa yhteisopettajuudesta. Pohdimme sitä, että voisimme yhdistää kaksi ryhmää. Sen jälkeen opiskelijat itse pohtisivat omia oppimisen tapojaan. Tämän perusteella jakaisimme opiskelijat uudelleen kahteen ryhmään. Integroisimme kummankin opettajan opetuskokonaisuuden ja erilaisia opetumenetelmiä käyttäen ohjaisimme ryhmiä. Esimerkiksi toinen ryhmä voisi tehdä työpajatyöskentelyä, toinen pohtivia ryhmätöitä kirjallisuuteen perustuen. Tällöin huomioisimme, että toiset oppivat paremmin toiminnallisin menetelmin, toiset keskustellen ja kirjoittaen.

Lupa kokeilla on julkaisu, jossa tuodaan esille erillaisia tapoja toteuttaa opetusta ammatillisella toisella asteella.

 Lupa kokeilla

Julkaisussa on käytännön kuvauksia siitä, kuinka opettajat ovat yksin tai yhteistyössä muiden opettajien kanssa kehittäneet omaa opetustaa. Siinä on esimerkkejä mm. yhdessä opettamisesta ja projektioppimisesta. Yhdessä opettamisen eduiksi mainitaan opettajan kasvatusvastuun jakaminen, työssä jaksamisen tukeminen ja opettajan ammatti-identiteetin vahvistaminen. Projektioppimisen hyödyiksi puolestaan mainitaan yhteishengen rakentaminen, yhteis- ja vuorovaikutustaitojen kehittyminen. Sen katsottiin myös tukevan työelämän avaintaitoja, kuten ongelmanratkaisutaitoja, yksilöllistä- ja yhteisöllistä vastuunkantoa.

Kuva: Pixabay.com

Oma kokemukseni yhteisöllisitä toimintatavoista ovat positiivisia. Yhdessä työskenteleminen lisää työyhteisössä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä kautta työyvinvointia. Olen itse halukas omalta osaltani kokeilemaan yhdessä opettamisen tapoja myös ammatillisen opettajan työssä.


Lähde:

https://www.arjenarkki.fi

Olenko aktiivinen verkostoituja?

Varhaiskasvatuksen opettajana arkipäivääni on monialainen yhteistyö sekä yksikköni sisällä, että ulkopuolella. Toteutan työtäni monialaisena tiimityönä, eri ammattiryhmien vahvuuksia hyödyntäen. Meillä on tavoite, jota toteutamme yhdessä. Työtehtävämme tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin erit, perustuen koulutuksen tuomaan ammatilliseen osaamiseen.  Tiimimme toimivuus perustuu vahvaan työorientoitumiseen, selkeisiin yhteisiin tavoitteisiin, sitoutumiseen, kunnioitukseen ja vuorovaikutukseen. Tiimityöskentely on voimavara, joka tukee ja auttaa minua kasvamaan ammatissani.

Ulkoista monialaista yhteistyötä toteutan neuvolan, psykologin, perusopetuksen, toiminta-, fysio- ja puheterapeuttien kanssa. Tähän listaan lisätään vielä ravitsemuspalvelun, seurakunnan, kirjaston, kuljetusalan ja lähiyrittäjien kanssa tehtävä yhteistyö. Listasta unohtui aivan varmasti moni yhteistyötaho, jonka kanssa vuosittain verkostoidun. Yhteistyö ja verkostoituminen on siis minulle tuttua varhaiskasvatuksen näkökulmasta.

Teen parhaillani ammatillisen opettajan opiskeluuni liittyvää verkostoharjoitteluani. Vaikka verkostoitumisen periaattet ovatkin minulle käytännössä tuttuja, harjoittelu on avannut uusia näkökulmia asiaan. Kävin haastattelemassa ammatillisen oppilaitoksen kuraattoria. Hän kertoi eri verkostoista, jotka liittyvät hänen työhönsä. Opiskelijoiden moninaiset haasteet ovat luoneet myös verkostoitumisesta tiiviin ja monisäikeisen. Kuraattorin työn rinnalla omat yhteistyökuviot tuntuivat pieniltä.

Harjoitteluni yhteydessä tutustuin myös nuorisokulttuuriin vierailemalla nuorten ja nuorten aikuisten kohtaamispaikassa. Sain siellä jutella sekä vastuussa olevien nuoriso-ohjaajien, että itse nuorien kanssa. Kiertelin ja kyselin nuorilta, mikä heitä kiinnostaa ja mitä asioita he pitävät tärkeinä. Olin yllättynyt, kuinka avoimesti he suhtautuivat kysymyksiini. Se vahvistikin ajatustani siitä, että osoittamalla kiinnostusta, osoittaa myös arvostusta.

Nuoriskulttuurin tunteminen on etu ammatilliselle opettajalle. Tietäessään nuorten kiinnostuksen kohteista ja tavoista toimia, hän voi hyödyntää niitä omassa opetuksessaan ja opiskelijoiden kohtaamisissa.

Minulla on verkostoitumiseen liittyvä unelma :) . Toivoisin, että opetukseni yhdistyisi tiiviimmin käytännön työhön. Opiskelijoilla voisi olla lähes viikottain kontakti johonkin varhaiskasvatusyksikköön. Siellä he kävisivät harjoittelemassa pala kerrallaa teoriassa opittuja asioita. Esimerkiksi voisimme ensin käydä läpi asioita, jotka liittyvät lapsen kohtaamiseen. Sen jälkeen harjoittelisimme yhdessä opiskeljoiden kesken erillaisia tutustumisleikkejä. Asia vietäisiin käytäntöön pienenä toimintahetkenä varhaiskasvatusyksikössä. Tällä tavalla edettäisiin eri kokonaisuuksien kanssa. Haaveeni ei ole aivan näin yksinkertainen. Toivoisin lisäksi, että tätä varten opettajalle olisi mitoitettu niin paljon työaikaa, että hän voisi itse olla mukana ohjaamassa tilanteita. Uskon, että tämän jälkeen opiskelijat olisivat valmiimpia työelämässä oppimisen jaksoille ja työpaikkaohjaajan työ helpottuisi.

Uudistunut vasu mukaan oppimiseen

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet uudistettiin 2019. Olen tutustunut VASUun kahdesta eri näkökulmasta: Miten minä toteutan VASUa työssäni varhaiskasvatuksen opettajana ja kuinka ohjaan opiskelijoita ottamaan haltuunsa uudistuneen VASUn. Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että VASU ei minulle ole pelkkä paperipino, vaan käytännössä toteutuva työni perusta. On helpompaa ohjata opiskelijoita, kun on itse omat kompurointinsa ja onnistumisensa arjessa tehnyt. Omien esimerkkieni kautta minun on mahdollista tuoda autenttisuus oppimisympäristöön.

VASUssa korostetaan lapsen vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden tunnistamista ja tunnustamista. Sen lisäksi mietitään lapsen tuen tarpeita pedagogiikan kehittämisen näkökulmasta. Tähän kaikkeen lisätään vielä lapsen osallisuuden tukeminen. Nämä asiat ovat muuttuneet ja niiden sisäistämisen tukeminen on keskeinen ohjaamisen osa ammatillisena opettajana. Teettäessäni aiheeseen liittyviä tehtäviä opiskelijoille, useimmilla tavoitteet suunnataan lapselle, ei omalle pedagogiselle toiminnalle. Lisäksi ensin suunnitellaan toiminta ja vasta sen jälkeen mietitään sen tavoitteet. Asiat menevät siis nurinkurin. Uuden ajatusmallin sisäistäminen on hidasta, ja sen vuoksi olenkin ottanut sen punaiseksi langaksi opetukseeni, riippumatta siitä onko kyse kuvallisesta ilmaisusta vai huoltajien kanssa tehtävä yhteistyöstä.

Työelämän vaatimuksista yksi on kyky joustavaan tiedon käyttöön. Tämä on otettu huomioon jo VASUssa laaja-alaisen oppimisen näkökulmassa. Opiskelijoiden kanssa tämä näkyy myös oppiaineiden integroitumisena, sekä tutkivana työotteena. Tavoitteeni on, että opetuksessani korostuu asioiden pohtiminen ja kyseenalaistaminen. Haluan tukea opiskelijoita näkemään puun sekä tyvestä, että latvasta. Minulle on tullut mielikuva, että vahempien opiskelijoiden on helpompi osallistua kyseenalaistavaan ja asioita monipuolisesti pohdiskelevaan opetukseen kuin nuorten. Nuoret, yleensä alle kaksikymmentävuotiaat, ovat ehdottomampia ja mustavalkoisempia näkemyksissään. Nuoret voivat ajatella, että musta kissa on aina musta. Vanhemmat voivat ajatella, että se on musta, tumman harmaa, sinimusta jne. Tunnustan, että olen nyt itse mustavalkoinen ajattelussani. Nimittäin opiskelijat ovat yksilöitä, eivät iän mukaisia massoja. Yksilöllinen ohjaus ja henkilökohtaisen oppimisprosessin tukeminen onkin opettajuuden ydinasioita.

Laaja-alainen oppiminen  VASU 2019

Olen tällä hetkellä mukana varhaiskasvatuksen opettajana työelämässä. Työnanatajani huolehtii koulutuksien avulla siitä, että pysyn ajan tasalla. Entä, jos siirryn kokonaan ammatilliseksi opettajaksi? Minulle tulee pohdittavaksi kuinka saan ajan mukaista tietoa työelämän muutoksista. Tärkeimpänä on vaalia niitä suhteita, joita minulla on tällä hetkellä työelämään. Lisäksi sosiaalisen median eri väylät tuottavat monipuolista tietoa sekä muutoksista, että työelämän kiperistä kysymyksistä.


Lähde:

https: //www.oph.fi/koulutus-jatutkinnot/