Välietapilla

Lueskelin tavoitteitani. Niitä, joita kirjoitin HOPSiini syksyllä. Kovin yleviä olivat ajatukseni silloin. Tuon kaiken oppimiseenhan menee loppuelämä! Uutta olen kuitenkin oppinut, paljon lukenut ja pohtinut. Välillä olen käynyt kuopan pohjalla istahtamassa ja miettimässä onko tässä mitään järkeä. Sieltä olen taas kurkotellut katselemaan ympärilleni, vetänyt saappaat jalkaani ja lähtenyt jatkamaan matkaani,  matkaani ohjaavaksi opettajaksi. Saappaani tuntuvat liian isoilta. Ne tuntuvat isommilta nyt, kuin silloin kun matkaani

lähdin.

Olen tutustunut erilaisiin oppimisympäristöihin ja yrittänyt kurkistaa toimintakulttuureihin. olen tuntenut ihastusta ja hämmästystä. Olen tuntenut myös surua. Surua siitä, kuinka usein kolmiportainen tuen malli ei toteudu. Toisen asteen oppilaitoksiin tulee edelleen opiskelijoita, jotka eivät ole saaneet tukea oppimisvaikeuksilleen tai muille elämän haasteilleen. Miten tämä on enää mahdollista!!! Teemme jo esiopetuksessa ison ja tärkeän työn tuen tarpeiden kartoittamisessa, sekä lapsen ohjaamisessa tuen piiriin. Mietipä nuorta, joka kahlaa oppivelvollisuuden läpi, luullen olevansa tyhmempi kuin muut. Miettien miksi asiat eivät suju samoin kuin muilla. Tullessaan ammatillisiin opintoihin hänen käsitys itsestään oppijana on miinus asteilla. Kuinka sellainen opiskelija motivoituu uuden oppimiseen?

Nyt katseeni suuntautuu jo tulevaan. Tammikuussa aloitan opetus- ja ohjausharjoitteluni. Olen lukenut, käännellyt ja väännellyt oppilaitoksen OPSia. Jotenkin tuntuu, että saappaisiini on tullut taas pari kokoa lisää!

Rohkaisen itseäni, toivottavasti sinuakin, Elina Salmisen runolla (Koska tuuli kuiskii, 2018)

TERVEHDIN UUSIA UNELMIA

Tervehdin uusia unelmia
vuorenkorkuisia
ulapanlevyisiä
avaria ja syviä
niitä näkyviä
ja piileskeleviäkin

tulemme tutuiksi
mehän syleilemme jo
eikä minua pelota yhtään että tipun
kun taivas meren yllä loppuu

Minä ihmisenä, oppijana ja tiedon käsittelijänä

Olen kirjoituksissani syksyn aikana pohtinut käsityksiäni ihmisestä, oppimisesta ja tiedosta.  Syksyn osallistava pedagogiikka on saanut minut miettimään arvojani ja identiteettiäni. Kuka minä olen ja mihin olen matkalla?

Kyllä, edelleenkin ajattelen ihmisen olevan kokonaisvaltainen eli holistinen. Tällä hetkellä se näin humoristisesti väritettynä tarkoittaa kohdallani seuraavaa:
Parin päivän takainen leikkaus aiheuttaa kipua, ja kävelen tyttäreni mukaan kuin ankka. Särky aiheuttaa sen, etten jaksaisi keskittyä tähän kirjoittamiseen ja itse asiassa usko omiin kykyihini on tällä hetkellä hyvin heikko.

 Käsitykseni siitä, että hyvinvoiva (psyykkisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti) opiskelija on oppiva, on syventynyt syksyn aikana. Kykenenkö opettajana huomioimaan opiskelijoiden elämäntilanteita riittävästi? Itselläni on huoli siitä, että opiskelijaryhmät ovat liian suuria, jotta jokainen opiskelija tulisi kohdatuksi. Murentaako se motivaatiotani, jos koen etten kykene tekemään työtäni kuten olen itselleni asettanut tavoitteeksi? Pystynkö pedagogisilla ratkaisulla vaikuttamaan asiaan, vai olisiko parempi yrittää vaikuttaa asiaan yhteiskunnallisin keinoin?

Meillä on useimmista asioista jonkinlainen näkemys. Aikaisemmilla kokemuksilla ja tunteilla on merkitystä kuinka asiat ymmärrämme. Opettajana minun tulisi ottaa selvää opiskelijoiden aikaisemmista tiedoista ja taidoista ja lähteä rakentamaan uuden oppiminen niiden pohjalle situationaalisen oppimiskäsityksen mukaisesti. Itse olen syksyn aikana jäsentänyt tietojani, tehnyt niitä itselleni tiettäväksi. Uuden oppiminen vaatii paljon aikaa reflektointiin ja arviointiin, Tämä blogi on minulle ollut tärkeä väline siihen.

Olen työssäni varhaiskasvatuksessa yrittänyt sisäistää uuden VASUn mukaista toimintamallia. Laivani on kääntynyt hitaasti ja vaatinut paljon polttoainetta. Sitä olen saanut erilaisista oppimateriaaleista. Tärkeä polttoaine on ollut tiimin sisällä tiedon rakentaminen yhteisöllisesti. Käsityksiämme ja kokemuksiamme vertailemalla olemme luoneet uutta. Olemme jatkuvan pohdinnan avulla antaneet teorialle käytännön merkityksiä ja kokemuksia. Tämä koko oppimisen prosessi on tukenut ajatustani integratiivisesta tiedonkäsityksestä.

Kun ruusunnuppu avautuu

Tieto lisää tuskaa, sanotaan. Aivan en ole varma mitä sanonnan pitäisi pitää sisällään. Yhden asian olen kuitenkin syksyn aikana huomannut. Olen pohtinut arvojani, tietokäsityksiäni, oppimisympäristöjä, toimintakulttuuria ja sitä, miten nämä kaikki linkittyy opettajuuteeni. Mitä enemmän olen tullut tietoiseksi näistä asioista, sen enemmän olen kokenut pienuutta ja ehkä myös nöyryyttä ohjaustyössäni. Onko työlläni riittävän vahvat perustat, tuenko oppimista ja kasvamista?

Viimeisen kymmenen viikon aikana minulla on ollut ohjattavana sosionomiopiskelija. Kuten aikaisemmin olen kertonutkin, otan vuosittain opiskelijoita ohjattavakseni. Koen, että minulla on annettavaa, mutta haluan myös itse uudistua ohjaustyön kautta.

Opiskelijani tuli meille aluksi vähän arkaillen ja tilannetta tutkaillen. Lapset huomasivat kuitenkin heti, että meidän ryhmään on saapunut joku joka välittää ja huomaa. Opiskelijan syli oli kymmenen viikon aikana harvoin  tyhjä. Itse pidän työni tärkeimpänä perustana kunnioittavaa suhtautumista toisiin ihmisiin. Sillä minkä ikäinen kohdattava on, ei ole merkitystä. Silloin kun opetus, kasvatus ja hoito saavat voimansa tasa-arvoisesta, ainutlaatuisuuden kunnioittamisesta, syntyy hyvinvointia joka mahdollistaa oppimisen. Oli upeaa ohjata nuorta, joka perusti työnsä samoille arvoille.

Viikkojen aikana opiskelijani rohkaistui, Hän havainnoi yhä enemmän lapsia ja kertoi niistä myös meille. Hänestä tuli yksi meistä, osallistuva tiimin jäsen, jopa siinä määrin, etten aina muistanut meillä olevan opiskelijaa. Tällä viikolla olen vielä kerrannut jaksolle asetettuja tavoitteita ja arvioinut niiden täyttymistä. On hienoa antaa palautetta opiskelijalle kasvuprosessista, jossa nuppu aukeaa kukkaan!

Yksi arviointikeskustelu meillä on vielä käymättä: Kuinka minä tuin opiskelijan oppimista  ja kasvua?

Kuinka voit?

Tällaisia asioita emme hyväksy:

-Huutamista ja peloittelua
-Kiusaamista ja ulossulkemista
-Toista loukkaavaa käytöstä
-Fyysistä väkivaltaa
-Huumorin varjolla vähättelyä

Kuulostaako ihan varhaiskasvatuksen säännöiltä? Valitettavasti nämä säännöt löytyvät kansanedustajille laadituista ohjeista epäasiallisen kohtelun ja häirinnän estämiseksi. En aivan tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kansanedustajat harjoittelevat samoja sosiaalisia taitoja kuin mitä päiväkodissa päivittäin opettelemme.

Hyvinvointi on oppimisen perusta. Ihminen on kokonaisuus, jossa tasapainottelee fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen osa-alue. Kristillisessä ihmiskäsityksessä myös hengellinen osa kuuluu kokonaisuuteen. Merkittävää on, että kaikki vaikuttaa kaikkeen eli jos yksi alue ontuu, kokonaisuus eli ihminen, voi pahoin. Pahoinvoiva opiskelija ei kykene syvälliseen uuden oppimiseen. Hyvinvoinnin kokonaisvaltainen tukeminen on iso haaste opettajalle niin varhaiskasvatuksessa kuin ammatillisissa oppilaitoksissa.

Varhaiskasvatuksessa panostetaan vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoitteluun. Miltä minusta tuntuu? Miltä kaverista tuntuu kun hän itkee/nauraa? Miten sanon, että haluan mukaan leikkiin? Saanko reagoida siihen, että minulta viedään lelu? Mitä teen, jos satutin toista?

Olen tutustunut joihinkin ammatillisen oppilaitosten oppimisympäristöihin ja toimintakulttuureihin. On ollut hämmentävää huomata, kuinka paljon myös siellä on tarvetta vuorovaikutustaitojen tietoiselle kehittämiselle. Opettajien oma malli kuinka he kohtelevat opiskelijoita ja työkavereitaan, on itsessään jo oppimisympäristö opiskelijoille. Mietin sitä kuinka paljon näitä asioita tiedostetaan ja niihin panostetaan.

Se, mitä opettajat heijastavat itsestään, on oppimisympäristö opiskelijoille

Älä tuomitse, vaan tue!

Sain uuden moton itselleni kuunnellessani Erkkaa verkossa- luentoa: Älä tuomitse, vaan tue! Luennon aiheena oli Haastavasti käyttäytyvän nuoren kohtaaminen ja ohjaaminen. Luennoitsijana toimi erityisopettaja Juho Viitanen.

Luennon lähestymiskulmista itse pysähdyin pohdiskelemaan ennaltaehkäisyä. Tärkeintä on nähdä voimavaroja ja vahvuuksia, kiinnittää huomio niihin, eikä häiriökäytäytymiseen. Positiivista pedagogiikkaa opettaja voi tietoisesti kehittää omassa toiminnassaan.

Haasteellisesti käyttäytyvä oppilas vaikuttaa koko ryhmän dynamiikkaan. Opiskelijoiden osallistaminen yhteisten toimintasääntöjen luomiseen vahvistaa sitoutumista niihin. Opettajan tulee sanoittaa ääneen yhteisiä pelisääntöjä ja tavoitteita (uudelleen ja uudelleen) ja tehdä ne kaikille näkyväksi. Yhteisten sopimusten tulee olla ymmärrettäviä, konkreettisia ja riittävän pieniä, jotta niihin sitoutuminen ja niiden toteutumisen arvioiminen on mahdollista.

Opettajan uskoessa opiskelijan kykyihin ja mahdollisuuksiin, myös opiskelija voi oppia luottamaan niihin. Isetunnon tukeminen, minäkuvan vahvistaminen, sosiaalisten- ja tunnetaitojen opetteleminen on tärkeää ennaltaehkäisyä. Opettaja pysähdy kuuntelemaan ja näkemään tarpeet käyttäytymisen takana!

Häiriökäyttäytymisen ennaltaehkäisy alkaa jo varhaiskasvatuksessa. Se kuinka minä kohtaan pienen lapsen ja hänen tarpeensa, vaikuttaa tuleviin vuosiin. Haluaisin olla vahvuuksien bongaaja ja tehdä niitä näkyväksi lapselle itselleen ja hänen vanhemmilleen. Toivoisin, että riippumatta haasteista, jokainen kauttani kulkeva lapsi olisi kehuttu ja vahvuutensa tiedostava.

Haluan kurkata piikkilangan taakse. Ymmärtää ja tukea, en tuomita!

Toimintakulttuuri, ehkäisijä vai mahdollistaja

Käytävillä ei saa juosta. Leipä syödään vasta ruuan jälkeen. On rauhallisempaa kun vierekkäin laitetaan istumaan tyttö ja poika. Liukumäkeä saa mennä vain alaspäin. Kaikkia ruokia maistetaan. Sillä on paras pedagogiikka, kenen luokassa on hiljaisinta. Eniten huomiota ja kehuja saa se, joka on idearikas ja aktiivinen johtohahmo.

Toimintakulttuuria ohjaa usein tiedostamattomat arvot ja toimintatavat. Mennään "näin on aina tehty" periaatteella vuodesta toiseen. Tapojen kyseenalaistaminen voi saada työyhteisössä aikaan vastarintaa. Vanha tuntuu tutulta ja turvalliselta, uusi aiheuttaa epävarmuutta ja tunnetta omasta osaamattomuudesta. Piilo-opetussuunnitelman tiedostaminen ja näkyväksi tekeminen edellyttää yhteisöltä taitoja ja halua avoimeen vuorovaikutuskulttuuriin.

Aikakausi ja yhteiskunnassa vallalla olevat arvot vaikuttavat toimintakulttuuriin. Onko "ahkeruus on ilomme", muuttunut "nopeat syö hitaat" tai "uudistuminen on voimamme" motoksi?

Kuva Ensio Kauppila/ Vapriikin kuva-arkisto

Itselleni tärkeitä asioita työyhteisöni toimintakulttuurissa on selkeä perustehtävä, johon kaikki haluavat sitoutua. Lisäksi toisesta välittäminen (sen osoittaminen sanoin ja teoin) ja jokaisen ammattitaidon ja työpanoksen arvostaminen. Arvostan myös sitä, että saan tukea kouluttautumiseeni (ilman esimieheni "siunausta", en tätä koulutusta voisi käydä) ja haluuni uudistua ja oppia uutta. Koko jutun ydin on mahdollisuudessamme avoimeen keskusteluun. Sille on tietoisesti järjestetty aikaa erilasissa tiimeissä ja palavereissa. Niin, ja se suola, huumori ja nauru! Kahvihuoneessamme on harvoin hiljaista :)

Kuva 2018 amisrekry/instagram

Kun sisällä myllertää

Lähdin opiskelemaan ajatuksella "unelmani toteuttaminen". Usein opiskelijoita ohjatessani olen haaveillut, että tätä haluaisin tehdä enemmän. Varhaiskasvatus tarvitsee uusia ammattitaitoisia osaajia. Itselleni on kertynyt usean vuoden työkokemus niin esimies- kuin ruohonjuuritasolta. Unohtamatta tärkeää elämänkokemustani. Kolme lastani olen kasvattanut hienoiksi, itsensä näköisiksi aikuisiksi. Neljännen kanssa odottelen lähestyvän murrosiän tuiskuja. Eikös näissä meriiteissä nyt ole upeat edellytykset siihen, että minusta tulee mitä taitavin ammatillinen opettaja?

Onkohan tässä hommassa kuitenkaan mitään järkeä! Ammatillisesta opetuksesta on leikattu rajusti resursseja. Opettajia ja yksiköitä on vähennetty. Olen ruvennut seuraamaan sosiaalisessa mediassa ammatilliseen opettajuuteen liittyviä blogeja, facebookryhmiä ja twiittaajia. Viesti kentältä on uupumus ja sekavuus. Opettajat ovat huolissaan siitä, että suurien ryhmäkokojen ja jatkuvan haun vuoksi, he eivät enää opi tuntemaan opiskelijoitaan. Kuinka voi tukea ja ohjata, jos fyysinen kontakti vähenee? Verkon kautta voi ja pitää myös ohjata, mutta riittääkö se kaikille? Huomataanko kelkasta tippumaisillaan olevat ennen putoamista?

En suostu luopumaan unelmastani, vaikka mieli myllertääkin. En, vaikka se olisikin liian ruusuinen ja utuinen. Haaveeni kuvastaa kuitenkin sitä, millaisena nään elämän nyt ja tulevaisuudessa. Aina on mahdollisuus oppia uuttaa, kehittää ja itse kehittyä. Aina on aikaa ohjata, nähdä, kuulla ja tukea. Aina pitää uskoa parempaan huomiseen ja kulkea kohden unelmaansa!

Varhaiskasvatuksen salaisuus

   Nähdä maailma hiekansirussa
       ja taivas villikukassa.
   Kannatella iäisyyttä kämmenellä
       ja loputtomuutta hetkessä.

                                      William Blake

Siinä se on, tänäänkin, uuden varhaiskasvatuslain astuttua voimaan. Moniammatillisuuden uudet kuviot myllertää kenttää, aiheuttaa erimielisyyttää ja kelpaamattomuuden tunnetta. Katsotaan kuitenkin maanantainakin lasta silmiin ja lumoudutaan siitä ainutlaatuisesta hetkestä. Yhdessä, sinä ja minä!

Psyykkinen oppimisympäristö

Psyykkinen ympäristö rakentuu opiskelijan kognitiivisista  (tiedot ja taidot) ja emotionaalisista (tunteet, motivaatio, tunnelma) tekijöistä.

Pelko lamauttaa ja estää oppimisen. Opiskelijan kokiessa, että hän ei pysty selviytymään opiskelusta, hän ahdistuu ja motivaatio heikkenee. Ollaan noidankehässä, jossa vireystila laskee ja syrjäytymisen riski kasvaa. Opiskelija voi kokea rämpivänsä upottavassa suossa.

Opettajalla on keskeinen rooli psyykkisen oppimisympäristön luomisessa. Riippumatta oppijan iästä (varhaiskasvatus-ammatillinen oppilaitos) ympäristön luomiseen vaikuttavat samat asiat. Pelon vastakohtana turvallisuus lisää oppimista. Kaikin puolin hyvinvoiva lapsi/opiskelija on oppiva. Opettajan kulttuuriosaaminen tässä kohden merkitsee oppijan elämäntilanteen huomioimista ja sen vaikutuksien arvioimista suhteessa opiskeluun.

Opettajalla tulee olla usko oppijan kykyihin. Hän tukee oppijan myönteistä minäkuvaa sekä oppijana että ihmisenä. Sopivien haasteiden tarjoaminen ja erilaisuuden huomioiminen  mahdollistuu oppijoihin tutustumalla. Tärkeää on huomioida, että saadakseen saman verran, toinen tarvitsee lusikallisen ja toinen kauhallisen.

Hyvässä psyykisessä oppimisympäristössä tavoitellaan kiireetöntä, myönteistä ja rohkaisevaa ilmapiiriä. Dialogilla, tasa-arvoisuudella ja erilaisuuden hyväksymisellä on iso merkitys. Kun tiimi huomaa, että erilaisuus on rikkaus, jokainen on kaunis ja arvokas, oppiminen lisääntyy!

Sosiaalinen oppimisympäristö

Sosiaalinen oppimisympäristö on yhteisö, joka edistää oppimista (esim. tiimireflektointi ja kokemusten jakaminen). Sen keskiössä on oppija ja hänen oppimiseensa vaikuttavat sosiaaliset verkot ja elämässä vaikuttavat  tilanteet (koulu, koti, työ, kaverit, opiskelijahuolto, päihdehuolto, mielenterveyspalvelut, työvoimatoimisto, terveydenhuolto jne.)

Sosiaalisen oppimisympäristön merkittävä tekijä on vuorovaikutus. Vuorovaikutusta voi olla "livenä" tai erillaisia sosiaalisia medioita hyödyntäen.

Vuorovaikutus tulisi olla sellaista, että jokainen opiskelija kokee sen turvalliseksi. Turvallisuutta voidaan yhdessä kehittää sopimalla käyttäytymis- ja toimintasäännöistä. Hyvät vuorovaikutussuhteet (kuunteleminen ja kuuleminen) ovat taitoja, joita voi opetella. Turvallisuutta tuo myös tasa-arvoinen kohtelu ja opiskelijoiden kuuleminen ja tukeminen osallisuuteen.

Vuorovaikutuksessa merkityksellistä on sanojen lisäksi katsekontakti, ilmeet, eleet, äänenpainot ja asennot. Sosiaalisten medioiden haasteena onkin tämän osa-alueen poisjääminen. Toinen haaste on inkluusion huomioiminen. Kuinka voidaan tukea opiskelijaa, jolla on lukivaikeuksia tai hänellä ei ole yhteistä kieltä muun ryhmän kanssa (maahanmuuttajat ja kuurot)?

Yksilöllisten opintopolkujen lisääntyessä on tärkeää panostaa koko vuoden ryhmäytymiseen. Sosiaalisuutta lisää nuorten aktiivisuus ja osallisuus erilaisissa ryhmäytymistä tukevissa tapahtumissa. Hyviä ideoita erilaisiin tapahtumiin, opiskelijoiden osallistamiseen ja verkostoitumiseen löydät täältä:

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136561/Opiskelijat%20mukaan%21%20Vinkkej%C3%A4%20oppilaitostapahtumien%20j%C3%A4rjest%C3%A4miseen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Fyysinen oppimisympäristö

Saavun luennolle. Luento on aulatilassa, josta on läpikulku ruokalaan. Istun takana ja yritän kurkkia toisten olan ylitse nähdäkseni luennoitsijan. Äänentoisto pätkii. Keskittymiskykyni herpaantuu, ruokalan oven kolahdellessa kiinni. Tila on vetoinen, palelen.

Fyysisen oppimisympäristön tulee olla oppimista edistävää, ei estävää. Tilan muodolla ja koolla on merkitystä. Tilan yhdessä istumajärjestyksen kanssa pitäisi mahdollistaa jokaisen oppijan katsekontakti opettajaan. Kalustuksen liikuteltavuus tekee tilasta muunneltavan erilaisia oppimismenetelmiä varten. Ryhmätyöskentely ja toisten kohtaaminen onnistuu kalustesijoittelun avulla.

Muita fyysisen oppimisympäristön tärkeitä tekijöitä ovat mm. lämpöolosuhteet, ilmanlaatu, valaistus, värimaailma, melutaso ja teknologia (saatavuus, sijoittelu ja käyttäjäystävällisyys). Erityisesti huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että inkluusio on mahdollista. Esteettömyys pitäisi olla hyvin toteutettua. Itse pidän tärkeänä myös rauhallisten ja mahdollisimman virikkeetömien soppien löytymisen "pään nollaamista" varten.

Fyysinen oppimisympäristö voi olla mikä tahansa paikka, jossa tapahtuu oppimista. Se voi olla vaikkapa kirjasto, kahvila, koulun piha tai metsä.

Autenttiset oppimisympäristöt auttavat yhdistämään teorian ja käytännön. Työssä oppimispaikat ovat hyvä esimerkki niistä.

Autenttinen oppimisympäristö

Esteettinen ja viihtyisä oppimisympäristö tukee oppimista. Mikä sitten on kenenkin mielestä kotoisaa ja kaunista? Sen selvittämiseksi kannattaa ottaa oppijat mukaan ympäristön suunnitteluun ja toteutukseen. Kun viihdyn, niin opin!

Toimintaympäristö vai oppimisympäristö?

Oppimisympäristö yksinkertaisimmillaan määritellään oppimista edistäväksi ympäristöksi, joka koostuu fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista tekijöistä. Laajemmin ajateltuna se pitää sisällään myös esim. toimintatavat, menetelmät, oppimiskäsityksen, välineet ja opetussuunnitelman.

Varhaiskasvatuksessa hyvä oppimimisympäristö tukee lapsen aktiivisuutta ja osallisuutta. Sen lisäksi se on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallinen. Lapsi, joka kokee ympäristössään kiusaamista ja ryhmän ulkopuolelle jäämistä, kokee turvattomuutta. Hänen oppimisensa voi jäädä heikoksi, vaikka pedagogiikka ja välineet olisivat kuinka upeita. Nälkäisenä keskittyminen heikkenee, samoin oppiminen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on siis merkittävä hyvän oppimisympäristön kriteeri.

Kun lapsi pääsee luomaan omaa oppimisympäristöään, se voi aikuisesta näyttää sekamelskalta :)

Hän on kuitenkin sitä luodessaan opetellut esim. yhteistyötä, motorisia ja kielellisiä taitoja.

Mikä sitten muuttaa toimintaympäristön oppimisympäristöksi? Oppimisympäristössä toiminta ei ole sattumanvaraista ajelehtimista. Se on suunniteltua ja edistää ja tukee oppimista ja kasvatusta. Kasvattaja huomioi erilaiset tavat oppia, eri aistikanavia ja oppimistyylejä hyödyntäen. Tämä edellyttää tutustumista oppijaan ja pedagogiikan suunnittelemista ja tavoitteiden asettamista.

Hyvän oppimisympäristön yksi tekijä on yhteisöllisyys. Me opitaan tää yhdessä!

Mikä ihmeen amisreformi?

En vielä tiedä paljoakaan siitä, mitä voimaan astunut reformi pitää sisällään. Katselen asiaa vielä melko ulkopuolisin silmin. Pohdintojani ei sen vuoksi voi laittaa muutosvastarinnan piikkiin. Muutamaan asiaan  olen pysähtynyt:

Henkilökohtaistaminen ja yksilölliset opintopolut ovat merkittävä osa uudistusta. Perusajatus on, että jokaisen opiskelijan aikaisemmat taidot ja osaaminen otetaan huomioon ja rakennetaan uuden oppiminen niistä lähtökohdista. Päämäärän saavuttaminen kulkee jokaisella oppijalla omia polkuja pitkin. Enää ei lähdetä talsimaan laumana samaa valtatietä.

Pidän sinänsä ajatusta hyvänä, mutta mietittävääkin on. Uudistus lisää opiskelijan itsenäistä tiedonhankintaa ja työskentelyä. Onko kaikista siihen?

Työelämälähtöisyyden tarkoitus on yhdistää työelämän tarpeet ja opiskelu. Oppiminen viedään mahdollisimman autenttiseen  oppimisympäristöön. Tämä tarkoittaa sitä, että oppimisen vastuu siirtyy enemmän työssäoppimisjaksoille ja siellä olevalle ohjaajalle. Tämän suuri haaste on ohjaajan ajalliset resurssit. Otan itse vuosittain opiskelijoita ohjattavakseni. Ohjaus on työ, jonka teen perustyöni lisäksi. Siihen ei ole mitoitettu erillistä aikaa. Kuinka voidaan siirtää oppimisen painopiste työssäoppimisjaksoille, jos sinne ei suunnata lisää ajallisia ja taidollisia resursseja?

Aikaisemmassa kirjoituksessani pohdin ryhmäytymisen merkitystä opiskelijan hyvinvoinnille. Tuntui lähes pöyristyttävältä lukea asiasta YLEn uutisesta. Uudistuksen myötä ammatillisiin koulutuksiin on jatkuva haku, eikä perinteistä luokan ryhmäyttämistä enää ole. Rovala-opiston opettaja, Sari Laatikainen sanoo YLEn haastattelussa ryhmäytymisen tapahtuvan myös WhatsApissa. Asiasta voit lukea täältä:

https://yle.fi/uutiset/3-10340057

Uusimmassa Opettaja lehdessä 10.8.2018 on Tuovi Leppäsen kirjoitus. Se perustuu Leppäsen väitöskirjaan aiheesta Yhteisövoimainen oppimisprosessi. Hän sanoo  osallisuuden perusedellytyksenä olevan, että henkilö kokee tulleensa vastaanotetuksi ryhmään. Hän ei pidä todennäköisenä, että yhteisvoima voisi kukoistaa verkkoyhteisössä. Se voi syntyä vain fyysisestä yhdessäolosta.

Töissä on hyvä olla

Eipä tuntunut ajatus loman loppumisesta mukavalta. Liian nopeasti aika taas hurahti. Ensimmäisten työpäivien jälkeen olo oli kuitenkin levollinen ja luottavainen. Viihdyn työssäni ja työyhteisössäni. Jäin miettimään miksi koen tiimini ilmapiirin hyväksi. Poimin tähän muutaman itselleni tärkeän seikan:

-Meillä kaikilla on samat arvot. Näemme lapsen ainutlaatuisena, tuntevana, tahtovana ja aktiivisena toimijana. Haluamme tutustua jokaiseen lapseen ja lumoutua hänestä. Ihmiskäsityksemme tukee pyrkimystämme kohdata jokainen lapsi tasa-arvoisesti, erilaisuus huomioiden ja sitä kunnioittaen.

Kuva: Jesse Mäntylä 2018

-Samat tavoitteet ja toimintatavat tekevät tiimityöstä mutkatonta.

-Huumori, kyllä ehdoton työpäivän ja tiukkojen tilanteiden voimavara!

-Tiimikaverin työpanoksen arvostus. Olemme moniammatillinen tiimi. Meillä on osaamista erilaisilla alueille, mikä on upea rikkaus. Arvostan tiimikavereideni ammattitaitoa ja koen myös itse saavani luottamusta osaamiseni suhteen.

Luin kirjan Ben Furman, Tapani Ahola; Työpaikan hyvä henki ja kuinka se tehdään. Kirja oli kirjoitettu selkeästi ja riittävän yksinkertaisesti. Siinä mainittiin neljä hyvinvointia tuottavaa tekijää:

-Arvostus

+Työpanoksen ja ammattitaidon arvostus

+Oleellinen osa työhyvinvoitia edistävää vuorovaikutusta

-Hauskuus

+Huumori yhdistää, lisää luovuutta ja kekseliäisyyttä

+Vähentää uupumusta ja stressiä

+Edistää fyysistä teveyttä eli "nauru pidentää ikää" ;)

-Onnistuminen

+Työn arvo itselle ja muille

+Onnistumisen ilon jakaminen

-Välittäminen

+Vaivannäkö toisen hyvinvoinnin eteen

+Tervehtiminen, kiinnostus, auttaminen ym.

Vastaavasti kirjassa lueteltiin myös hyvinvointia uhkaavia tekijöitä:

-Ongelmat

+Ongelmat tulisi nähdä yhteisinä tavoitteina

-Loukkaukset

+Kuinka kerrot, että olet pahoittanut mielesi, vai kerrotko?

-Vastoinkäymiset

+Tulisi nähdä mahdollisuuksina oppimiseen ja kehittymiseen

-Kritiikki

"Neuvo on helpompi ottaa vastaan kuin arvostelu.

Ehdotus on helpompi ottaa vastaan kuin neuvo.

Toivomus on helpompi ottaa vastaan kuin ehdotus.

Työhyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen tarvitaan jokaista jäsentä. Vaivannäkö kannattaa, sillä töissä on hyvä olla!

Voiko kuvan omistaa?

Oletko koskaan huomannut miettiväsi kaverisi Facebookin kansi- tai profiilikuvaa katsoessasi, että kuka kuvan on ottanut? Saanko minä laittaa blogiini netistä löytämiäni upeita kuvia? Lähdin etsimään vastauksia kysymyksiin valokuvien tekijänoikeuksista.

Yksinkertaisesti asia on niin, että kuvan ottaja on myös sen omistaja. Vaikka kuva on julkaistu netissä, se ei tee siitä ns. julkista riistaa. Jos kuva on omaperäinen, luova ja itsenäinen, se voi ylittää teoskynnyksen. Silloin kuvan julkaisemiseen tarvitaan aina lupa. Ilman lupaa kuvan voi julkistaa sitten kun sen ottaja kuolemasta on kulunut 70 vuotta. Suurin osa kuvista ei tätä kynnystä ylitä. Tavallisten kuvien vapaa käyttö alkaa silloin kun se on 50 vuotta vanha.

Alla oleva kuva on jo iältään niin vanha, että sen voisi vapaasti julkaista. Sen kohdalle oli kuitenkin merkitty lisenssi, jota tietenkin halusin noudattaa.

Kuva: circa1918/Creative Commons BY/flickr

Netistä löytyy runsain mitoin kuvia,joita voi ilmaiseksi käyttää. Tällaisia palveluja ovat mm. Flickr, Pixabay, Pexels ja Unplash. Kuvilla on erilaisia lisenssejä, jotka pitää aina tarkistaa ja toimia sen mukaan. CCO tarkoittaa sitä, että tekijällä ei ole mitään rajoituksia kuvan käyttöön. BY antaa vapaat kädet jakamiseen, käyttöön ja muokkaukseen. Tekijä pitää kuitenkin kuvan yhteydessä mainita. NC on muutoin samoin ehdoin kuin edellinen, mutta kuvaa ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. Lisenssi ND kieltää kuvan muokkauksen. SA tarkoittaa share alike eli  kuva pitää jakaa alkuperäisillä lisensseillä.

Creative Commons CCO/Pixabay

Kouluilla on lupa käyttää lähiopetuksessa, esim. powerpoint esitykset ja harjoitustyöt, vapaasti kuvia. Muistettava kuitenkin on, että jos työt jaetaan nettiin, käyttöehdot muuttuvat.

Tekijäoikeusasiat olivat yllättävän monimutkaisia. Onneksi olen itse innokas kuvaaja ja voin blogissani turvallisesti käyttää omia kuviani. Olenhan niiden omistaja :D

Kuuletko mua?

Päiväkotiryhmään rantautui iso pahvilaatikko. Lapset halusivat tehdä siitä itselleen pienen mökin koiraleikkejä varten. Mikäs siinä, seuraavana päivänä haettiin yhdessä varastossa maalit ja pensselit. Marlena oli edellisenä päivänä tosi innostunut mökkiprojektista. Maalauspäivänä hän kuitenkin ilmoitti, että ei halua osallistua maalaamiseen. Kuinka homma etenee:

A. Kasvattaja kysyy Marleenalta, mitä hän haluaisi tehdä. Lapsi kertoo haluavansa rakentaa legoilla ja siirtyy siihen puuhaan. Asia on kasvattajalle ok, hänellä on kädet täynnä töitä suojaliinojen ja maalipurkkien avaamisen kanssa.

B. Kasvattaja pyytää Marleenaa istumaan kanssaan sivummalla olevalle sohvalle. Pienen jutustelun jälkeen hän saa selville muiden lasten naureskelleen Marleenan paidalle. Marleenalla oli asiasta paha mieli, eikä hän halunnut mennä muiden kanssa maalaamaan.

Olen itse huolissani siitä, että uuden VASUn mukainen lapsen osallisuus ja kuuleminen toteutetaan usein käytännössä lisäämällä lapsen valinnanvapautta toiminnan suhteen. Se on hyvä asia, mutta vain pieni osa kuulluksi tulemista. Lapsi tarvitsee lähelleen aikuisen, joka pysähtyy ja keskittyy kuuntelemiseen. Kuuntelemisessa tärkeää on sensitiivisyys tulkita ilmeitä ja eleitä, tulkita sanomaa sanojen takana. Vuorovaikutusilmapiirin tulisi olla lapselle turvallinen, jossa ei ole vähättelyä, eikä tarvitse puolustautua. Kuulluksi tuleminen lisää lapsen hyvinvointia ja tukee terveen itsetunnon kehittymistä. Turvallinen toimintakulttuuri vuorostaan lisää oppimista ja johtaa uutta rakentavaan prosessiin.

Samat kuuntelun ja kuulemisen elementit ovat läsnä myös nuorten ja aikuisten kesken. Meille jokaiselle on tärkeää, että osaamistamme arvostetaan ja ajatuksiamme kuunnellaan. Työyhteisö, jossa uusille ideoille ei ole tilaa, kuihduttaa motivaatiota. Opiskelijaryhmä, jossa ei tule kuulluksi ja hyväksytyksi, vaikuttaa sekä hyvinvointiin, että opiskelujen etenemiseen.

Opettajan yksi osaamisalueista on hyvinvointi. Sen tärkeä osa-alue on turvallinen opiskelijaryhmä. Varsinkin alku- ja mahdollisissa kriisivaiheissa on tärkeää käyttää aikaa ryhmäyttämiseen (ryhmän turvallisuuden tukeminen). Erilaisilla harjoituksilla voi tukea tunnetaitoja, kohtaavaa vuorovaikutusta (kuulluksi tuleminen ja kuuntelu) ja osallisuutta. Suomen mielenterveysseuralta löytyy valmista, hyvää materiaalia hyvinvoinnin tukemiseen. Teos Hyvinvoiva oppilaitos löytyy täältä:

https://www.mielenterveysseura.fi/sites/default/files/materials_files/hyvinvoiva_oppilaitos.pdf

Aktiivisen ja empaattisen kuuntelun tukena voi käyttää kysymyksiä, joita on voimavarojen talossa

https://www.mielenterveysseura.fi/sites/default/files/materials_files/voimavarojen_talo.pdf

Silloin kun elämä myllertää sisällä ja ympärillä, on tärkeää avata lukkoja tunteiden nimeämisen avulla. Se on taito, jota voi yhdessä harjoitella. Erityisesti silloin kun kun avaimia lukkoihin on vaikea sanallisesti löytää  (maahanmuuttajat ja kielellisen tuen tarpeet), kuvien merkitys kasvaa. Valmiit kuvat (esim. tilanne- ja taidekuvat) ovat hyviä, mutta kuvata voi myös itse. Mielenterveysseuralta löytyy valmiita kuvia, esimerkiksi nämä tunnepilvet:

https://www.mielenterveysseura.fi/sites/default/files/materials_files/tunnepilvet_painoon_2015.pdf

Toivoisin olevani empaattinen ja kunnioittava opettaja, joka kuuntelee ja kuulee.

Motivaatio ja lepo

Silloin kun tuntuu, että homma ei suju, kannattaa pysähtyä miettimään missä vika. Tynjälän kirjoittaman kirjan, Oppiminen tiedon rakentamisena, lukeminen oli kuin tervan juontia (sinänsä typerä sanonta, kuka nyt sitten on juonut tervaa :o ). Huomasin olevani kiukkuinen ja tiuskivani pienistä jutuista. Onko kirja niin huono?

Hyvinvoinnin yksi merkittävin tekijä on opiskelun rytmittäminen levon ja aktiivisuuden välillä. Silloin kun on väsynyt, motivaatio katoaa. Ilman motivaatiota ei synny uuden oppimista ja ymmätämistä. Kirja ei siis ole syyllinen, vaan väsymykseni.

Tämän verran kuitenkin sain kirjasta ajatuksia konstruktivistisesta oppimiskäsityksestä:

-Oppija on aktiivinen toimija, ei passiivinen tiedon vastaanottaja

-Oppiminen pois toistamisesta ja muistamisesta koti ymmärtämistä, merkityksien rakentamista ja soveltamista

-Aikaisemmat tiedot, taidot, uskomukset, kokemukset ja käsitykset ovat pohja uuden oppimiselle

    +oppimisen alussa opettajan tehtävä on ottaa ne selville, arvioida alkutilanne ja rakentaa uuden   oppiminen niiden pohjalta

-Metakognitiiviset taidot (tietoisuus omasta ajattelusta, oppimisesta ja muistamisesta) tärkeitä

    +tuesta kohti itseohjautuvuutta

-Faktojen nimeämisestä kohden kuvaamista, selittämistä, analysointia, arviointia jne.

-Erilaisten näkökulmien, tulkintojen ja oppimismenetelmien käyttö

-Tieto nähdään muuttuvana, väliaikaisena ja suhteellisena

-Opetussuunnitelman painopiste pois tavoitteista ja sisällöistä kohden oppimisprosessia, tiedonhankintaa ja elinikäistä oppimista

-Sosiaalisen vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen oppimisen merkitys

    +ajatusten ulkoistaminen, reflektointi muilta

    +lukeminen, oppimispäiväkirja sisäinen puhe, ajattelu ym. myös vuorovaikutuksellista (suhteessa kirjan kirjoittajan ajatuksiin, omiin kokemuksiin, ympäröivään kulttuuriin…)

-Tutkiva oppimisprosessi (ongelma, kysymys, hypoteesi, teoria, havainto…)

-Motivointi ja motivaation ylläpito

    +tehtävien ja oppimismenetelmien monipuolisuus

    +opittavan asian merkityksellisyys

    +itseohjautuvuuden tukeminen

    +opettajan, oppijan ja ryhmän arviointi osana oppimisprosessia

Nyt on aika laittaa aivot leposäädölle, nauttia lämmöstä, rakkaista ympärilläni ja vaan olla!

Blogi opetuksessa ja oppimisessa

Aloitin kirjoittelemaan tätä blogia osoittaakseni TVT taitojani opettajan osaamismerkkiä varten. Lisäksi ajattelin tämän toimivan oppimispäiväkirjana, jossa pohdin ja arvioin oppimistani ja osaamistani. Olen huomannut, että tästä on muodostumassa myös muistio tiedonkeruulleni. Tämä blogi on siis minun henkilökohtainen oppimisympäristöni . Mukavaa tässä puuhassa on se, että tämä ei ole aikaan eikä paikkaan sidottu. Karvaisia tukijoukkojakin voi ottaa puuhaan mukaan :)

Haasteena koen sen, että tämä kirjoittelu on dialogia vain itseni kanssa. Kaipaan kommentteja, jotka pöllyttäisivät ajatuksiani ja saisin uusia näkökulmia. Sen vuoksi päädyin ratkaisuun, että blogini on julkinen eli kaikkien luettavissa. Toivottavasti niitä tuulahduksia tänne matkan varrella ilmestyy.

Kirjoitan tätä blogia yksin. Kirjoittajia voi olla useampikin, jolloin oppimisen yhteisöllisyys lisääntyy. Blogi voi olla opiskelijaryhmän yhteinen, jossa jaetaan ahaa-elämyksiä, opimisen tuskaa ja materiaalia. Siellä voi esittää kysymyksiä ja jakaa tiedotteita koko ryhmälle.

Itselleni kuvat ovat tärkeitä. Näenkin, että oppija, jolla on vaikeuksia tekstin tuottamisessa hyötyy blogin mahdollisuudesta käyttää kuvia ja videoita ajatustensa tukemiseksi. Blogissa voi myös näyttää omaa osaamistaan sekä tekstin, että kuvien avulla. Ohjaaja voi kommentoida kirjoituksia ja käydä näin keskustelua oppijan kanssa. Löysin mielenkiintoisen kehittämishankkeen, jossa kokeiltiin blogin hyödyntämistä työssäoppimisen raportoinnissa. Löydät sen täältä:

http://www.theseus.fi/handle/10024/54790

Netistä löytyy paljon tietoa blogin käyttömahdollisuuksista sekä konkreettista apua sen luomiseen. Tässä joitakin linkkejä:

https://docplayer.fi/3928960-Some-opetuskaytossa-blogin-kaytto-opetuksessa.html

https://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_blogin_k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n/Monta_tapaa_k%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4_blogeja/Blogien_k%C3%A4ytt%C3%B6_opetuksessa

https://www.slideshare.net/MatleenaLaakso/blogit-opetuksessa-16428249

Itselleni on ollut mukava yllätys huomata kuinka ajatuksia kokoavaa ja mukavaa puuhaa tämä on. Minun tietokonetaidot riittävät  eli tähän pystyy kuka vain :D

Ymmärtämisen vaikeus

Aloitin eilen lukemaan kirjaa Päivi Tynjälä, Oppiminen tiedon rakentamisena.

Ensimmäiset kuusikymmentä sivua kirja vilisi käsitteitä käsitteiden perään. Muistissani käväisi utuinen kuva opiskeluajoiltani lähes kolmisenkymmentä vuotta sitten. Jotain tuttua, mutta mitä nämä oikeasti tarkoittavat? Olo rupesi olemaan kuin huonokuntoisella lenkkeilijällä, hengästytti, väsytti ja teki mieli lopettaa lenkki kesken. 

Etsin kadonnutta motivaatiotani pohtimalla mihin tätä tietoa tarvitsen. Ymmärsin, että teoriatiedon avulla teen itselleni tietoiseksi omia käsityksiäni ihmisestä, oppimisesta ja tiedosta. Yritin ymmärtää eri käsitysten välisiä eroja käytännössä ,omassa työssäni. Vaikeaa :( . Pitäisi sukeltaa tosi syvälle, että kaiken ymmärtäisi. 

Johonkin kuitenkin pysähdyin. Behavioristinen oppimiskäsitys on tuttu ja uskallanko sanoa... turvallinen. Olen sen joskus nimittänyt koirakoulutus-menetelmäksi :). Olen huomannut, että se toimii kotona myös teinien kanssa :D . Homma menee näin: anna käsky (anna tassu, siivoa huone), arvioi onko käyttäytyminen /tulos toivotun kaltaista ja palkitse (herkkupala, viikkoraha). 

Pohdin asiaa toki syvällisemminkin. Valmistuin lastentarhanopettajaksi 1991. Silloin oli päiväkodeissa vallalla keskusaihe painotteinen toiminta. Aikuiset pitivät palaverin ennen toimintakauden alkua. Siinä päätettiin koko vuoden keskusaiheet (mitä opetellaan ja kuinka). Käytännössä sitten aikuinen opetti asian (lapset istuivat, kuuntelivat ja katselivat) ja kertoi lapsille mitä tehdään. Tuloksena saattoi olla 21 samanlaista kartonkista siiliä seinällä. Oppiminen arvioitiin täysin aikuisen näkökulmasta eli oliko siili sen näköinen kuin aikuinen oli sen  suunnitellut. Virikkeiden määrällä oli myös keskeinen merkitys. Se oli jopa ammattiylpeyden aihe.

Uuden VASUn myötä oppimiskäsitys on muuttunut. Toiminnan tulisi olla konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaista. Ensin tutustutaan lapsiin, sitten mietitään yhdessä mitä ja kuinka tehdään. Kasvattajilla on "punainen lanka" käsissään koko vuoden, mutta lapset ja vanhemmat ovat mukana ohjaamassa langan suuntaa. Kuinka usein olen kuitenkin huomannut, että ne 21 samanlaista työtä edelleen ilmestyy ryhmäni seinälle. Uuden oppiminen on prosessi. Se vaatii jatkuvaa pysähtymistä ja arviointia. Niin ja sitä tärkeää teoriatietoa asioiden ymmärtämiseksi ja tiedostamiseksi!

Onko arviointi arvostelua?

Ensimmäinen muistikuvani arvioinnista on ensimmäisen kouluvuoteni ajoilta. Saimme kuvaamataidon tunnilla tehtäväksi piirtää kukkaniityn öljyliiduilla. Innostuin tehtävästä. Piirsin sinisiä kukkia vihreälle taustalle. Käytin paljon aikaa ja etenkin voimia :) saadakseni liidun jäljestä kiiltävän, tasaisen ja sileän. Silittelin tyytyväisenä työn pintaa. Kaikki taideteokset ripustettiin luokan seinälle. Niitä sitten yhdessä ihailimme. Oman työni kohdalla tuli hiljaisuus. Silloin katsoin muiden töitä ja vertailin omaani niihin. Siitä lähtien tähän päivään saakka olen ollut sitä mieltä, että en osaa piirtää. Mitä tästä voisi oppia? Ainakin sen, mikä valta arvioinnilla on. On  hyvä tiedostaa, että arvioida voi myös, tahallisesti tai tahattomasti, sanattomin viestein.

Yhteiskunnassamme menestystä arvioidaan paljolti vertailemalla. Missä lukiossa on parhaimmat ylioppilastulokset? Mikä sairaanhoitopiiri pystyy toteuttamaan tehokkaimmin hoitotakuuta? Missä kunnassa on vähiten työttömiä? Vertailua toteutetaan arviointikeinona työyhteisöissä myös tiedostamattomasti esim. Kenen ekaluokalla on eniten lukevia oppilaita jouluun mennessä? Mielestäni  tuloksia arvioidessa vertailua voi suorittaa vain oppijan omaan oppimisprosessiin. Muutoin vertailu on oppimista tuhoavaa ja itsetuntoa heikentävää. Arviointiosaaminen on yksi opettajan keskeisistä osaamisalueita.

Katariina Stenber kehoittaa kirjassaan Riittävän hyvä opettaja pohtimaan omia arvoja ja niiden vaikutusta arviointiin. Toivon itse arvioinnissani näkyvän tasa-arvoisuuden ja ainutlaatuisuuden kunnioituksen. Hyvä on myös huomioida oman temperamentin vaikutus arviointiin. Arvostaako punainen persoona (löydät temperamentit esim. kirjasta Tony Dunderfelt, Tunnista temperamentit) arvioinnissaan päämäärätietoisuutta ja vihreä taitoa otta toiset huomioon?

Arviointi on yksi oppimisen välineistä. Parhaimmillaan se vaikuttaa kuin kasvua antava sade kukille.

Huonoimmillaan se kaataa ja tuhoaa. Arvioinnin eettisyys onkin suuri kysymys pohdittavaksi.

Kasvatus, opetus ja yhteiskunta

On jo pitkään käyty julkista keskustelua kirkkojen paineista yhteiskunnan muutoksissa. Tarvitseeko kirkon ottaa kantaa naisten, pakolaisten ja erilaisten vähemmistöjen asemaan? Entä koulut, kuinka muutokset näkyvät siellä, vai näkyvätkö?

Olen  henkilökohtaisesti ollut jo usean vuoden sitä mieltä, että varhaiskasvatusta ohjaa liikaa taloudelliset seikat. Vaikka työskentelemme pienten lasten kanssa, laskemme täyttö- ja käyttöprosentteja. Talous, tulosarviointi ja liiketoiminta ovat vallanneet opetuksen, kasvatuksen ja hoidon. Talouselämän intressien ohjaamia tutkimuksia julkaistaan ja kannustetaan (painostetaan) pienten lasten vanhempia palaamaan työelämään. Onko lapselle ja lapsuudelle määriltelty hintalappu?

Katariina Stenberg tukee kirjassaan, Riittävän hyvä opettaja, ajtuksiani. Teki mieleni huudahtaa JIPPII, kun luin sieltä seuraavan ajatuksen: Koulu heijastelee ympäröivän yhteiskunnan arvoja ja rakenteita. Kasvatus on välineellistynyt talouselämän nappulaksi, eikä enää keskity tehtävään saattaa lapsi tulemaan sellaiseksi mitä hän on.

Yhteiskunnassa korostuu kilpailua ja yksilöä korostavat arvot. Kuinka voimme opettaa eri koulutusasteilla yhteisöllisiä ja toisia kunnioittavia arvoja? Voiko kasvatus ja opetus mennä eri polulle kuin yhteiskunassamme vallitsevat painotukset?

Kuinka rakentaa silta opetuksen ja yhteiskunnan välille?

Kuka tietää?

"Tiedätkö kuka tietää eniten?
Se, joka tietää ettei tiedä mitään, tietää
enemmän kuin se, joka ei tiedä mitään
eikä tiedä, ettei tiedä mitään.

Mutta se, joka tietää, mutta ei tiedä, että 
tietää, tietää enemmän kuin se, joka ei tiedä,
mutta luulee tietävänsä.

Siksi se, joka tietää sen, mitä tietää
tietää eniten"
R. Kauppila, Opi ja opeta tehokkaasti


Yhteiskunta ja työelämä ovat nopeatempoisessa muutoksessa. Tieto ja taidot vanhenevat. Me kaikki olemme aina tienneet, että maapallo on pyöreä. Meitä naurattaa ajatus, että joku on joskus uskonut elävänsä pannukakun päällä. Mikähän meidän totena pitämä tieto huvittaa tulevia sukupolvia?


Muistan lapsuudesta kirjahyllyn täytteenä olleet tietosanakirjat. Nykyisin "ystäväni" tiedon hankkimiseen on google. Mökillä tutkimme kalalajeja 1988 painetusta kirjasta. Onko siellä oleva tieto ajantasalla? Onko kalojen tunnusmerkit ja levinneisyys muuttuneet?

Onko olemassa muuttumatonta tietoa? Muuttuuko tieto niin nopeasti, ettei sitä enää kannata painaa tekstiksi? Kuka voi määritellä mikä on tietoa ja mikä uskomusta?

Tieto oppimisesta on muutoksessa. Eri koulutusasteiden opetussuunnitelmia on muokattu uusiksi. Oppija nähdään nykyisin aktiivisessa roolissa. Aikaisemmat tiedot, käsitykset, taidot ja kokemukset ovat rakennuspalikoita, joiden päälle uutta tietopalikkaa asetellaan. Joskus oppija huomaa vanhan palikan olevan jo lahonnut ja korvaa sen uudella palikalla. Vallalla on konstruktivistinen oppimiskäsitys.

Itseäni mietityttää se, että kaikilla oppijoilla ei ole taitoja nykyisen mallin mukaiseen itseohjautuvuuteen. Siinä vaarana on opintojen keskeytyminen ja surullisimmillaan syrjäytyminen. Olisiko kuitenkin sopiva sekoitus vanhaa ja uuttaa tässä kohtaa sopiva coctail?

Reflektointia

Toimintakausi on töissäni päättynyt (jäin lomalle :) ). Avasin eilen opetushallituksen sivuilta varhaiskasvatussuunitelman perusteet. Löydät ne täältä:

 https://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf .

Luin varhaiskasvatussuunnitelmaa ja mietin kulunutta vuotta, mitä tekisin toisin/mikä meni hyvin. Lapsilta, vanhemmilta, tiimikaverilta ja etenkin itseltäni saamani palautteen pohjalata tein itsearviota. Samalla käänsin jo katseeni tulevaan. Ensi vuonna haluaisin enemmän kiinnittää huomiota oppimisympäristöjen rakentamiseen sekä lapsen osallisuuteen.

Olen aloittanut opiskelemaan ammatillisen opettajan ammattitutkintoa. Ensimmäiset lähipäivät ovat takana, opettajan kanssa olen käynyt HOPS keskustelun ja olen aloittanut tutustumisen alaan liittyvään kirjallisuuteen. Huomaan reflektoivani kaikkea itselleni tuttuun ja tärkeään eli varhaiskasvatukseen. Mietin miten käyttämiäni pedagosisia asioita voisi kehittää isommille oppijoille sopivaksi.

Tämä blogi on  oppimispäiväkirjani seuraavat puolitoista vuotta. Tulen täällä pohtimaan uusia asioita ja arvioimaan oppimistani. Mielenkiinnolla odotan, miloin reflektointini painopiste muuttuu varhaiskasvatuksesta ammatilliseen opettajuuteen. Vai muuttuuko?

"Reflektointia"

Lukupiiri

Perustimme oman pienryhmäni "Opet" kanssa lukupiirin. Loimme ryhmän TAOKin OneDriveen. Sinne meistä jokaisella on mahdollisuus käydä kirjoittamassa ajatuksiaan kirjoista, joita kesän aikana on lukenut. Opettajamme suosittelemana valitsimme luettavaksi Stenberg, Riittävän hyvä opettaja ja Tynjälä, Oppiminen tiedon rakentamisena.

Kipaisin kirjastoon kirjoja hakemaan. Kovin olivat kirjat liikenteessä. Onneksi toisen kirjan sain kaukolainana ja toisen tyttäreni kiltisti haki omalta opiskelupaikkakunnaltaan. Kirjastossa käytin metodia, "minä aktiivisena oppijana" :) . Tässä tapauksessa se tarkoitti sitä, että nappasin mukaani kirjoja, jotka herättivät minussa kiinnostusta.

Olen lukenut vasta yhden kirjan kokonaan. Kirja Kupias & Koski, Hyvä kouluttaja oli helppo ja selkeä luettava. Siellä mainittiin hyvän kouluttajan perustaksi seuraavia asioita: asiantuntemus, läsnäolo, arvostus, siltojen rakentaminen, innostus ja nöyryys. Kirjan lopussa on konkreettisia malleja erilaisista koulutusmalleista. Niitä tulen varmasti tulevaisuudessa kokeilemaan.

"Lukupiiri"

Unelmien opettaja

Koulutuksen aloituspäivässä mietimme porukalla minkälaisia opettajia me haluaisimme olla. Listasta tuli pitkä ja lähes hurmoksellinen :) . Haluaisimme olla mm. kunnioittavia, tasa-arvoisia, kannustavia, oman alan asiantuntijoita, kuuntelevia, taitavia kommunikoijia, työelämän ja koulutuksen yhdistäjiä, erilaisuutta kunnioittavia, tukevia....

Varhaiskasvatus on minulle erittäin tärkeä asia. Se on niin merkityksellinen, että haluaisin olla opettamassa ja ohjaamassa alalle uusia innokkaita ja ammattitaitoisia osaajia. Toivoisin, että osaisin ohjata opiskelijoita ihmettelemään ja hämmästelemään maailmaa yhdessä lasten kanssa. Unelmoin, että ohjauksestani lähtisi työelämään kasvattajia, joilla on herkkyyttä pysähtyä lasten kysymysten ja havaintojen äärelle. Kasvattajia, joilla on halua ja aikaa ihmetellä muurahaisten kävelyä ja syödä hiekkalaatikon reunalla mansikkakakkua.

Matkapakkaamisia

Huhtikuussa sain postia: Onneksi olkoon sinulle on myönnetty opiskelupaikka. Huh, ihan oikeastikko tästä tulee totta? Onhan tämä ollut uinuva unelma jo pitkään, mutta onko minusta tähän? 

Ensimmäiset sähköpostit koululta saapuivat. Mikä ihmeen tabula, intra, pakki... Ei, kyllä viiskymppinen taitaa olla liian vanha käyttämään muuta kuin pyyhekumia ja lyijykynää opiskeluun :(

Orientaatiotehtävän kimppuun kävin antaumuksella. Kääntelin ja vääntelin opsia. Yllättäen huomasin paljon yhteneväisyyttä oman ammattialani kanssa. Ehkä kuitenkin minulla on kokemusta ja jaettavaa toisillekin. 

Toukokuussa oli ensimmäiset lähipäivät. Oli suuri helpotus huomata, että olemme varsin monialainen ja -ikäinen porukka. Yksi asia meitä kuitenkin yhdistää. Meillä kaikilla on into ja palo oppia ammatillisen opettajuuden taitoja. Hei, kyllä mä taidan tästä selvitä!

Ensimmäisen koulupäiväni tueksi kaivoin kaapista vanhan penaalini esiin.