Henkilökohtaistaminen ja yksilölliset opintopolut ovat merkittävä osa uudistusta. Perusajatus on, että jokaisen opiskelijan aikaisemmat taidot ja osaaminen otetaan huomioon ja rakennetaan uuden oppiminen niistä lähtökohdista. Päämäärän saavuttaminen kulkee jokaisella oppijalla omia polkuja pitkin. Enää ei lähdetä talsimaan laumana samaa valtatietä.
Pidän sinänsä ajatusta hyvänä, mutta mietittävääkin on. Uudistus lisää opiskelijan itsenäistä tiedonhankintaa ja työskentelyä. Onko kaikista siihen?
Työelämälähtöisyyden tarkoitus on yhdistää työelämän tarpeet ja opiskelu. Oppiminen viedään mahdollisimman autenttiseen oppimisympäristöön. Tämä tarkoittaa sitä, että oppimisen vastuu siirtyy enemmän työssäoppimisjaksoille ja siellä olevalle ohjaajalle. Tämän suuri haaste on ohjaajan ajalliset resurssit. Otan itse vuosittain opiskelijoita ohjattavakseni. Ohjaus on työ, jonka teen perustyöni lisäksi. Siihen ei ole mitoitettu erillistä aikaa. Kuinka voidaan siirtää oppimisen painopiste työssäoppimisjaksoille, jos sinne ei suunnata lisää ajallisia ja taidollisia resursseja?
Aikaisemmassa kirjoituksessani pohdin ryhmäytymisen merkitystä opiskelijan hyvinvoinnille. Tuntui lähes pöyristyttävältä lukea asiasta YLEn uutisesta. Uudistuksen myötä ammatillisiin koulutuksiin on jatkuva haku, eikä perinteistä luokan ryhmäyttämistä enää ole. Rovala-opiston opettaja, Sari Laatikainen sanoo YLEn haastattelussa ryhmäytymisen tapahtuvan myös WhatsApissa. Asiasta voit lukea täältä:
https://yle.fi/uutiset/3-10340057
Uusimmassa Opettaja lehdessä 10.8.2018 on Tuovi Leppäsen kirjoitus. Se perustuu Leppäsen väitöskirjaan aiheesta Yhteisövoimainen oppimisprosessi. Hän sanoo osallisuuden perusedellytyksenä olevan, että henkilö kokee tulleensa vastaanotetuksi ryhmään. Hän ei pidä todennäköisenä, että yhteisvoima voisi kukoistaa verkkoyhteisössä. Se voi syntyä vain fyysisestä yhdessäolosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti