Matkani jatkuu

Edellinen postaukseni piti olla viimeinen tänne blogiini. Loin tämän blogin tukeakseni oppimistani ammatilliseksi opettajaksi. Hain "rinta rottingilla" todistukseni TAMKista joulukuussa. Virallisesti olen siis valmis ammatillinen opettaja. Tarinani jatkui siten, että sain mahdollisuuden työskennellä tuntiopettajana ammatillisessa oppilaitoksessa. Arvatkaas mitä, huomasin etten ole lainkaan valmis, vaan edelleen matkalla ohjaavaksi opettajaksi!!!

Olen pohtinut sitä, mitä eväitä sain koulutuksesta ja mitkä ovat ne eväät, jotka olen joutunut hankkimaan itse. Olen toki tästä palautetta antanut TAOKillekin, joten en anna ruusuja ja risuja selän takana ;)

Käytännössä huomasin, että parhaimmat eväät sain opetus- ja ohjaamisosaamiseen liittyvissä asioissa. Harjoittelu toi tähän osaamiseen suurimman osan, mutta myös tunneilla jaetut ideat ja yhteiset keskustelut olivat tärkeitä. Hassua kyllä, koen että suurimmat kompurointini liittyvät silti tähän alueeseen. 

"""Saavut luokkaan, jossa on paikalla 25 opiskelijaa. Osa heistä on alanvaihtajia, osa suoraan perusopetuksesta tulleita. Ikähaarukka heillä on n.16-50, mikä tarkoittaa moninaista elämänkokemusta luokassa. Joukossa on opiskelijoita, joilla on aikaisemmista opiskeluista kertynyttä vahvaa opiskelutaitoa, mutta myös heitä, jotka toivovat saavansa tukea opiskeluun. Luokassa on heitä, jolle opintokokonaisuus on ensimmäinen ja heitä, jotka ovat jo suorittaneet muita tutkintoon kuuluvia kokonaisuuksia. Niin, ja motivaatio eli opiskeletko siksi että et keksinyt muuta vai oletko viimeinkin toteuttamassa unelmaasi."""

Ymmärrät varmasti, että vihreä opettaja, jonka unelma on saada opiskelijoissa syttymään palava tuli varhaiskasvatukseen, etsii välillä kadonneita tulitikkuja. 

Kauniit ajatukset yksilöllisten kokemusmaailmojen huomioimisesta ja joustavista opintopoluista haastoivat minua reilulla otteella. Tähän kohtaan oman lisänsä toi vielä minun opettajuuteni hyvinvointiosaamisen taitoni, jotka vasta olivat oralla.

No, miten tästä sitten selvisin. Jatko tästä postauksesta voi sinusta kuulostaa ruusuiselta, jopa imelän hattaraiselta. Ensimmäinen asia on vahvuuteni ja vankka kokemukseni omalla ammattialallani. Haluni on se, että en päästä omaa varhaiskasvatuksen tultani sammumaan. Toinen asia on se vahvuus, joka löytyy jokaisesta opiskelijasta. Vahvuus, jota he eivät välttämättä vielä itse ole löytäneet. Vahvuus, joka opettajan pitää heille sanoittaa, jotta se tulee näkyväksi. Kolmas asia on yhdessä olemisen ja oppimisen ilo.... niin ja se lapsi, jota pidämme keskiössä.

Oppivelvelvollisuus, -oikeus vai kontrolloitu pakko

Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite pidentää oppivelvollisuutta toiselle asteelle. Se on herättänyt mediassa paljon ajatuksia jo vaalien aikaan. Näkökulmana voi olla yhteiskunnan taloudellinen hyöty tai humanistisempi ajattelu hyvinvoinnista ja syrjäytymisen ehkäisystä.

Idean toteutuksessa on vielä paljon pohdittavia asioita. Tarkoittaako oppivelvollisuus 18-vuoden ikää vai lukion tai ammatillisen tutkinnon suorittamista. Entäs osatutkinto, käykö? Mitä, jos jo omillaan asuva nuori ei suorita oppivelvollisuutta? Vastuuhan on alaikäisestä huoltajilla. Kuinka tätä vanhemmuutta tuetaan? Useinhan koulun kesken jääminen on ylisukupolven malli. Huoli opettajilla on jo herännyt siitä, että lisääkö tämä opettajien monialaisten yhteistyön ja palaverien määrää. Onko vaarana, että se vie resursseja pois opettajan opetustyöltä.

Toisen asteen maksuttomuus on otettu vastaan sekä hyvänä, että huonona asiana. Hyvänä nähdään se, että kaikille tarjotaan samanarvoiset mahdollisuudet opiskeluun ja syrjäytymisen riski pienenee. Huolta on kuitenkin herättänyt se, että johtaako tämä oppimateriaalin tason laskuun.

No, mitä minä varhaiskasvattaja ja ammatilliseksi opettajaksi opiskeleva asiasta ajattelen. Ensinnäkin on hienoa, että opetus varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle on näin suuren huomion keskellä. Sille liputan ja huudan hurraata! Lapsiin ja nuoriin satsaaminen on Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeää. En kuitenkaan aivan kaikkea ymmärrä. Mielestäni tarjottaessa maksutonta toista astetta kaikille, rahat eivät kohdistu tehokkaasti. Itse kehittäisin opiskelijoiden taloudelliseen tilanteeseen perustuvaa tukijärjestelmää, joka määrittelee kenelle maksuttomuus myönnetään. Täsmennetystä maksuttomuudesta säästyneet rahat siirtäisin alemmille koulutusasteille. Liian suuret luokkakoot ja erityisopetuksen pienet resurssit pitäisi hoitaa erilaisia oppijoita tukeviksi. Toisella asteella ollaan auttamattomasti liian myöhään liikkeellä.

Toinen asia, mikä minua mietityttää on pakottaminen. Ulkoa tuleva määrääminen ei lisää motivaatiota. Tulisikin miettiä enemmän, että miten arhaiskasvatuksesta alkaen velvollisuus olisi tavoiteltava oikeus.

Yksi kuitenkin on varmaa. Uusi hallitusohjelma on laittanut isot pyörät pyörimään. Pyörimisen vauhtia en vielä tiedä, mutta liikkeelle on jo lähdetty.

Onko varhaiskasvatuksessa näkymättömiä lapsia?

Kaikille tutussa kirjassa Näkymätön lapsi, Tove Jansson (1962) pohtii älykkäästi ja koskettavasti psyykkistä ja sosiaalista kaltoinkohtelua ja sen aiheuttamaa pahoinvointia, joka johtaa lopulta lapsen katoamiseen, näkymättömyyteen. Lapsi ei ainoastaan ole näkymätön, hän ei myöskään puhu.

Pohdimme opiskelijoiden kanssa lasta kunnioittavaa, kuulevaa ja näkevää vuorovaikutusta. Mietimme myös sen vaikutuksia turvalliseen ja hyvinvointia tuottavaan psyykkiseen- ja sosiaaliseen oppimisympäristöön. Pohjana käytimme Janssonin kertomusta Ninnistä, näkymättömästä lapsesta. Katsoimme lyhennettynä kertomuksesta tehdyn piirretyn ja kirjasimme samalla ylös asioita, jotka tekivät Ninnistä näkymättömän/näkyvän.

Ninni joutui tätinsä hoidettavaksi. Täti ei häntä halunnut ja hänen suhtautuminen Ninniin oli tunteetonta ja ironista. Ironia on kylmää vallankäyttöä, joka puetaan ns. huumorin varjoon. Lapsesta tulee täysin puolustuskyvytön sen edessä. Ironia on helppo ja halpa keino saada lapsiryhmä tai yksittäinen lapsi hallintaan. Väitän, että kasvattaja, joka on ironian tiellä, ei itse huomaa käyttämäänsä hallintakeinoa. Hän on se, joka suureen ääneen ihmettelee kuinka muut, etenkin sijaiset, eivät saa ryhmää hallintaan ja tottelemaan. Hänen mielestä hyvän kasvattajan mittari on totteleva ryhmä. Ironian ja tunnekylmyyden hinta on kallis, lapsesta tulee näkymätön!

Toinen merkittävä asia, joka aiheuttaa näkymättömyyttä, on kiusaaminen. Kertomuksessa Haisuli kiusaa Ninniä, pilkkaa ja pelottelee. Sen seurauksena Ninnin kengät katoavat uudelleen näkyvistä. Pienten lasten kiusaaminen on onneksi nostettu esille. Varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteet velvoittavat kiinnittämään siihen huomiota. Uudistetussa versioissa kiusaamisen ehkäisyyn ja vastaisuuteen pysähdytään entistä tarkemmin. Kiusaamiseen puuttuminen edellyttää kasvattajilta läsnäoloa ja sensitiivisyyttä. Jos toimintamme on kiireistä "tekeminen edellä" tapahtuvaa, on vaara ettei kiusaamista huomata. Kiusaamiseen puuttuminen on sekä kiusatun että kiusaajan oikeus.

Onneksi Ninnin tarina päättyy onnellisesti. Mikä sitten teki hänestä näkyvän uudelleen? Tuu-tikki toi Ninnin muumilaaksoon, jotta hänestä tulisi jälleen näkyvä. Ensimmäisenä Muumimamma kysyi Ninniltä haluaisiko hän teetä tai mehua. Ninni sai valita juomansa, sekä haluaako hän sitä lisää. Saako lapset varhaiskasvatuksessa tehdä arjen valintoja? Voivatko he itse ottaa ruokaa, syödä leipänsä ja juoda maitonsa yhtäaikaa ruuan kanssa? Saako jälkiruokaa ottaa, jos perunat on jäänyt syömättä? Voiko lapsi päättää mikä on hänelle sopiva vaatetus päivälevolle? Pieniin arjen valintoihin osallistuminen tuo lapselle tunteen siitä, että hänen mielipiteillään on merkitystä.

Muumimamma saatteli Ninnin omaan huoneeseen nukkumaan. Sammuttaessaan lyhtyä hän antoi Ninnille luvan tulla yöllä herättämään, jos pelottaa tai muuten tuntuu kummalliselta. Sallimmeko kasvattajina kaikki lasten tunteet, myös ne, joille ei ole nimeä? Saako lapsi "herättää" meidät kesken omien "yöuniemme", jos tuntuu turvattomalta? Olemmeko saatavilla?

Ninni sai osallistua muiden mukana sienien keräämiseen. Pikkumyy arveli, että täti ei ole hänen aikaisemmin antanut muuta kuin kantaa koria. Osoitammeko lapsille luottamusta pienien tehtävien avulla? Ne tukevat lapsen käsitystä omasta kyvykkyydestä ja  terveen itsetunnon kehittymisessä. Ninni sai Muumimammalta positiivista palautetta sienien keräämisestä. Kehu oli aitoa ja konkreettista. Positiivinen pedagogiikka on meille tuttua, näkyykö se arjessa? Pohjautuuko vuorovaikutuksemme vahvuuksiin vai tuen tarpeisiin?

Tarinan lopussa Ninni uskaltaa näyttää suuttumuksensa ja vihansa. Hän kokee olonsa niin turvalliseksi, ettei mitään tunteita tarvitse piilottaa. Silloin hänestä tulee täysin näkyvä!

Onko varhaiskasvatuksessa näkymättömiä lapsia? Minun ainakin pitää tämän kysymyksen edessä pysähtyä tarkastelemaan nöyrästi omia arvojani ja vuorovaikutustani.

Suomi maailman huipulle

Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsauksessa 2018, Maailman osaavimmaksi kansaksi, pyritään ennakoimaan ja miettimään tulevaisuuden odotuksia. Siinä huomioidaan tulevaisuuskatsaukseen vaikuttavia muutostekijöitä, kuten työn ja teknologian murros, digitalisaatio, väestön ikääntyminen, asenteiden muutokset ja eriarvoistuminen. Uudistusohjelmassa nostetaan esille tuottavuuden, työllisyyden ja kilpailukyvyn paraneminen, eriarvoistumisen pysäyttäminen, luottamuksen ja osallisuuden vahvistuminen. Menetelminä näihin pääsemiseksi nostetaan mm. koulutus- ja osaamistason nostaminen, jatkuvan oppimisen turvaaminen ja panostaminen varhaiskasvatukseen.

Kuva: Pxhere

Tulevaisuuskatsauksessa tuodaan esille, että yhteiskuntamme perusta on suomalaisten luottamus toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja sen instituutioihin. Tällä hetkellä kuitenkin suuri riski luottamuksen heikentymiselle on eriarvoistumisen kasvaminen. Tämä näkyy etenkin varallisuus- ja koulutuseroissa. Syrjäytyminen ja sen periytyminen sukupolvelta toiselle on huolestuttavaa.

Ihmiset haluavat kokea elämänsä merkitykselliseksi. Asioihin, jotka koetaan itselle merkityksellisinä, on helppo sitoutua. Osallisuus ja aktiivisuus luovat hyvinvointia ja turvallisuutta. Ihmiset kokevat itsensä arvokkaiksi voidessaan kehittää tietoja ja taitoja omista lähtökohdistaan käsin. Tähän katsauksessa esitetään ratkaisuksi mm. koulutus- ja osaamistason nostamista. Se puolestaan edellyttää voimavarojen lisäämistä niin, että sosiaaliturva tukee ihmisten toimintavalmiuksia, jatkuvaa oppimista ja osallistumista.

Toinen menetelmä eriavoisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyksi on julkaisun mukaan varhaiskasvatukseen panostaminen. Varhaiskasvatukseen osallistuminen on Suomessa heikompaa kuin muissa Pohjoismaissa. Tärkeää on nostaa osallistumisastetta ja vähentää syrjäytymisen riskiä varhaisella puuttumisella ja yksilöllisellä huomioimisella.


Omaa pohdintaani:
Tulevaisuuskatsauksessa on huomioitu paljon asioita, joita todellisessa elämässä on näkyvissä. Asioiden pohtiminen ja ylöskirjaaminen on tärkeää ja hyvä alku. Katsauksen vaara on siinä, että siitä tulee vain nro 21 pölyyttymässä jossain hyllyssä tai netin syövereissä. Tuki ei yllä MattiMaijalle, jolle aamulla sängystä ylös nouseminen on päivän suurin haaste. Hänellä ei ole tuntemusta siitä, että voisi vaikuttaa asioihin (perheen alkoholismi, työttömyys, mielenterveysongelmat ym. ym.), jotka hallitsevat hänen elämäänsä. Ajatus omasta kyvyttömyydestä ruokkii oppimiseen liittyviä haasteita, eikä omia vahvuuksia nähdä kaiken keskellä.

Sain konkreettisen kosketuksen nuorten pahoinvointiin opetusharjoittelussa. Siellä oli näkyvissä ylisukupolven huono-osaisuutta ja vähälle tuelle jääneitä oppimisvaikeuksia. Surullisinta siinä oli se, että nuorissa on valtava potentiaalinen mahdollisuus, jota he itse vähiten huomaavat ja tunnistavat. He tarvitsevat apua vahvuuksiensa tunnistamiseen ja niiden kasvamiseen. Hyvinvoinnin ja oppimisen tukeminen positiivisen pedagogiikan keinoin on mielestäni tärkeässä asemassa.

Lähde:
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160903/21_TUKA_OKM_WEB.pdf

Uuden edessä

En saanut viime yönä nukuttua. Nyt kainaloni ovat märät ja ihan kuin käsissäni olisi pientä tärinää. Astun auditorioon, käynnistelen koneita ja asetan muistitikkuani paikalleen. Vähitellen tilaan saapuu opiskeljioita. Tervehdin kaikkia ja saan ystävällisen vastauksen takaisin. Katson kelloa, nyt on aika aloittaa!

Tästä se alkaa, ensimmäinen kokemukseni ammatillisena opettajana. Olen käyttänyt tuntien suunnittelemiseen ja valmistelemiseen monen monta tuntia. Olen lukenut OPSia ja toteutussuunnitelmaa, kerrannut VASUa, tehnyt powerpointia ja miettinyt kuinka voisin saada opiskelijat osallistumaan ja pohtimaan yhdessä asioita.
Olenko valmis?

Aluksi mietimme omia ajatuksiamme lapsesta, leikistä ja oppimisympäristöstä. Pian huomaan innostuvani ja puhuvani suu vaahdossa minulle tärkeästä asiasta, varhaiskasvatuksesta. Jännitys unohtuu ja kerään katseellani reaktioita opiskelijoilta. Ovatko he mukana, vai leijunko yksikseni omassa kuplassani? Pian rohkeimmat uskaltavat kertoa kokemuksistaan ja vähitellen yhä useampi sanoo jotain. Pian minulla on tunne, että pohdimme yhdessä asioita, reflektoimme ja mietimme ratkaisuja.

Huomaan, että on myös opiskelijoita, jotka eivät puhu mitään. Ihmekö tuo,auditoriossa on kolmekymmentä opiskelijaa. Jaan opiskelijat ryhmiin pohtimaan leikin merkitystä, kuinka sen avulla voi tukea ja huomioida lapsen tuentarpeita. Pienemmässä ryhmässä jokainen saa äänensä paremmin kuuluville.

Päivä päättyy, seitsemän tuntia opetusta on takana. Oloni on helpottunut. Selvisin! Ehkä vielä jonain päivänä olen tarpeeksi rohkea kysymään palautetta opiskelijoilta. En vielä tänään, sulattelen tätä ensiksi itsekseni. Ajelen kotiin, menen sänkyyn ja nukun päiväunet. Annoin kaikkeni, riittikö se?

Kuinka voit?

Tällaisia asioita emme hyväksy:

-Huutamista ja peloittelua
-Kiusaamista ja ulossulkemista
-Toista loukkaavaa käytöstä
-Fyysistä väkivaltaa
-Huumorin varjolla vähättelyä

Kuulostaako ihan varhaiskasvatuksen säännöiltä? Valitettavasti nämä säännöt löytyvät kansanedustajille laadituista ohjeista epäasiallisen kohtelun ja häirinnän estämiseksi. En aivan tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kansanedustajat harjoittelevat samoja sosiaalisia taitoja kuin mitä päiväkodissa päivittäin opettelemme.

Hyvinvointi on oppimisen perusta. Ihminen on kokonaisuus, jossa tasapainottelee fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen osa-alue. Kristillisessä ihmiskäsityksessä myös hengellinen osa kuuluu kokonaisuuteen. Merkittävää on, että kaikki vaikuttaa kaikkeen eli jos yksi alue ontuu, kokonaisuus eli ihminen, voi pahoin. Pahoinvoiva opiskelija ei kykene syvälliseen uuden oppimiseen. Hyvinvoinnin kokonaisvaltainen tukeminen on iso haaste opettajalle niin varhaiskasvatuksessa kuin ammatillisissa oppilaitoksissa.

Varhaiskasvatuksessa panostetaan vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoitteluun. Miltä minusta tuntuu? Miltä kaverista tuntuu kun hän itkee/nauraa? Miten sanon, että haluan mukaan leikkiin? Saanko reagoida siihen, että minulta viedään lelu? Mitä teen, jos satutin toista?

Olen tutustunut joihinkin ammatillisen oppilaitosten oppimisympäristöihin ja toimintakulttuureihin. On ollut hämmentävää huomata, kuinka paljon myös siellä on tarvetta vuorovaikutustaitojen tietoiselle kehittämiselle. Opettajien oma malli kuinka he kohtelevat opiskelijoita ja työkavereitaan, on itsessään jo oppimisympäristö opiskelijoille. Mietin sitä kuinka paljon näitä asioita tiedostetaan ja niihin panostetaan.

Se, mitä opettajat heijastavat itsestään, on oppimisympäristö opiskelijoille

Älä tuomitse, vaan tue!

Sain uuden moton itselleni kuunnellessani Erkkaa verkossa- luentoa: Älä tuomitse, vaan tue! Luennon aiheena oli Haastavasti käyttäytyvän nuoren kohtaaminen ja ohjaaminen. Luennoitsijana toimi erityisopettaja Juho Viitanen.

Luennon lähestymiskulmista itse pysähdyin pohdiskelemaan ennaltaehkäisyä. Tärkeintä on nähdä voimavaroja ja vahvuuksia, kiinnittää huomio niihin, eikä häiriökäytäytymiseen. Positiivista pedagogiikkaa opettaja voi tietoisesti kehittää omassa toiminnassaan.

Haasteellisesti käyttäytyvä oppilas vaikuttaa koko ryhmän dynamiikkaan. Opiskelijoiden osallistaminen yhteisten toimintasääntöjen luomiseen vahvistaa sitoutumista niihin. Opettajan tulee sanoittaa ääneen yhteisiä pelisääntöjä ja tavoitteita (uudelleen ja uudelleen) ja tehdä ne kaikille näkyväksi. Yhteisten sopimusten tulee olla ymmärrettäviä, konkreettisia ja riittävän pieniä, jotta niihin sitoutuminen ja niiden toteutumisen arvioiminen on mahdollista.

Opettajan uskoessa opiskelijan kykyihin ja mahdollisuuksiin, myös opiskelija voi oppia luottamaan niihin. Isetunnon tukeminen, minäkuvan vahvistaminen, sosiaalisten- ja tunnetaitojen opetteleminen on tärkeää ennaltaehkäisyä. Opettaja pysähdy kuuntelemaan ja näkemään tarpeet käyttäytymisen takana!

Häiriökäyttäytymisen ennaltaehkäisy alkaa jo varhaiskasvatuksessa. Se kuinka minä kohtaan pienen lapsen ja hänen tarpeensa, vaikuttaa tuleviin vuosiin. Haluaisin olla vahvuuksien bongaaja ja tehdä niitä näkyväksi lapselle itselleen ja hänen vanhemmilleen. Toivoisin, että riippumatta haasteista, jokainen kauttani kulkeva lapsi olisi kehuttu ja vahvuutensa tiedostava.

Haluan kurkata piikkilangan taakse. Ymmärtää ja tukea, en tuomita!

Varhaiskasvatuksen salaisuus

   Nähdä maailma hiekansirussa
       ja taivas villikukassa.
   Kannatella iäisyyttä kämmenellä
       ja loputtomuutta hetkessä.

                                      William Blake

Siinä se on, tänäänkin, uuden varhaiskasvatuslain astuttua voimaan. Moniammatillisuuden uudet kuviot myllertää kenttää, aiheuttaa erimielisyyttää ja kelpaamattomuuden tunnetta. Katsotaan kuitenkin maanantainakin lasta silmiin ja lumoudutaan siitä ainutlaatuisesta hetkestä. Yhdessä, sinä ja minä!

Toimintaympäristö vai oppimisympäristö?

Oppimisympäristö yksinkertaisimmillaan määritellään oppimista edistäväksi ympäristöksi, joka koostuu fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista tekijöistä. Laajemmin ajateltuna se pitää sisällään myös esim. toimintatavat, menetelmät, oppimiskäsityksen, välineet ja opetussuunnitelman.

Varhaiskasvatuksessa hyvä oppimimisympäristö tukee lapsen aktiivisuutta ja osallisuutta. Sen lisäksi se on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallinen. Lapsi, joka kokee ympäristössään kiusaamista ja ryhmän ulkopuolelle jäämistä, kokee turvattomuutta. Hänen oppimisensa voi jäädä heikoksi, vaikka pedagogiikka ja välineet olisivat kuinka upeita. Nälkäisenä keskittyminen heikkenee, samoin oppiminen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on siis merkittävä hyvän oppimisympäristön kriteeri.

Kun lapsi pääsee luomaan omaa oppimisympäristöään, se voi aikuisesta näyttää sekamelskalta :)

Hän on kuitenkin sitä luodessaan opetellut esim. yhteistyötä, motorisia ja kielellisiä taitoja.

Mikä sitten muuttaa toimintaympäristön oppimisympäristöksi? Oppimisympäristössä toiminta ei ole sattumanvaraista ajelehtimista. Se on suunniteltua ja edistää ja tukee oppimista ja kasvatusta. Kasvattaja huomioi erilaiset tavat oppia, eri aistikanavia ja oppimistyylejä hyödyntäen. Tämä edellyttää tutustumista oppijaan ja pedagogiikan suunnittelemista ja tavoitteiden asettamista.

Hyvän oppimisympäristön yksi tekijä on yhteisöllisyys. Me opitaan tää yhdessä!

Töissä on hyvä olla

Eipä tuntunut ajatus loman loppumisesta mukavalta. Liian nopeasti aika taas hurahti. Ensimmäisten työpäivien jälkeen olo oli kuitenkin levollinen ja luottavainen. Viihdyn työssäni ja työyhteisössäni. Jäin miettimään miksi koen tiimini ilmapiirin hyväksi. Poimin tähän muutaman itselleni tärkeän seikan:

-Meillä kaikilla on samat arvot. Näemme lapsen ainutlaatuisena, tuntevana, tahtovana ja aktiivisena toimijana. Haluamme tutustua jokaiseen lapseen ja lumoutua hänestä. Ihmiskäsityksemme tukee pyrkimystämme kohdata jokainen lapsi tasa-arvoisesti, erilaisuus huomioiden ja sitä kunnioittaen.

Kuva: Jesse Mäntylä 2018

-Samat tavoitteet ja toimintatavat tekevät tiimityöstä mutkatonta.

-Huumori, kyllä ehdoton työpäivän ja tiukkojen tilanteiden voimavara!

-Tiimikaverin työpanoksen arvostus. Olemme moniammatillinen tiimi. Meillä on osaamista erilaisilla alueille, mikä on upea rikkaus. Arvostan tiimikavereideni ammattitaitoa ja koen myös itse saavani luottamusta osaamiseni suhteen.

Luin kirjan Ben Furman, Tapani Ahola; Työpaikan hyvä henki ja kuinka se tehdään. Kirja oli kirjoitettu selkeästi ja riittävän yksinkertaisesti. Siinä mainittiin neljä hyvinvointia tuottavaa tekijää:

-Arvostus

+Työpanoksen ja ammattitaidon arvostus

+Oleellinen osa työhyvinvoitia edistävää vuorovaikutusta

-Hauskuus

+Huumori yhdistää, lisää luovuutta ja kekseliäisyyttä

+Vähentää uupumusta ja stressiä

+Edistää fyysistä teveyttä eli "nauru pidentää ikää" ;)

-Onnistuminen

+Työn arvo itselle ja muille

+Onnistumisen ilon jakaminen

-Välittäminen

+Vaivannäkö toisen hyvinvoinnin eteen

+Tervehtiminen, kiinnostus, auttaminen ym.

Vastaavasti kirjassa lueteltiin myös hyvinvointia uhkaavia tekijöitä:

-Ongelmat

+Ongelmat tulisi nähdä yhteisinä tavoitteina

-Loukkaukset

+Kuinka kerrot, että olet pahoittanut mielesi, vai kerrotko?

-Vastoinkäymiset

+Tulisi nähdä mahdollisuuksina oppimiseen ja kehittymiseen

-Kritiikki

"Neuvo on helpompi ottaa vastaan kuin arvostelu.

Ehdotus on helpompi ottaa vastaan kuin neuvo.

Toivomus on helpompi ottaa vastaan kuin ehdotus.

Työhyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen tarvitaan jokaista jäsentä. Vaivannäkö kannattaa, sillä töissä on hyvä olla!

Kuuletko mua?

Päiväkotiryhmään rantautui iso pahvilaatikko. Lapset halusivat tehdä siitä itselleen pienen mökin koiraleikkejä varten. Mikäs siinä, seuraavana päivänä haettiin yhdessä varastossa maalit ja pensselit. Marlena oli edellisenä päivänä tosi innostunut mökkiprojektista. Maalauspäivänä hän kuitenkin ilmoitti, että ei halua osallistua maalaamiseen. Kuinka homma etenee:

A. Kasvattaja kysyy Marleenalta, mitä hän haluaisi tehdä. Lapsi kertoo haluavansa rakentaa legoilla ja siirtyy siihen puuhaan. Asia on kasvattajalle ok, hänellä on kädet täynnä töitä suojaliinojen ja maalipurkkien avaamisen kanssa.

B. Kasvattaja pyytää Marleenaa istumaan kanssaan sivummalla olevalle sohvalle. Pienen jutustelun jälkeen hän saa selville muiden lasten naureskelleen Marleenan paidalle. Marleenalla oli asiasta paha mieli, eikä hän halunnut mennä muiden kanssa maalaamaan.

Olen itse huolissani siitä, että uuden VASUn mukainen lapsen osallisuus ja kuuleminen toteutetaan usein käytännössä lisäämällä lapsen valinnanvapautta toiminnan suhteen. Se on hyvä asia, mutta vain pieni osa kuulluksi tulemista. Lapsi tarvitsee lähelleen aikuisen, joka pysähtyy ja keskittyy kuuntelemiseen. Kuuntelemisessa tärkeää on sensitiivisyys tulkita ilmeitä ja eleitä, tulkita sanomaa sanojen takana. Vuorovaikutusilmapiirin tulisi olla lapselle turvallinen, jossa ei ole vähättelyä, eikä tarvitse puolustautua. Kuulluksi tuleminen lisää lapsen hyvinvointia ja tukee terveen itsetunnon kehittymistä. Turvallinen toimintakulttuuri vuorostaan lisää oppimista ja johtaa uutta rakentavaan prosessiin.

Samat kuuntelun ja kuulemisen elementit ovat läsnä myös nuorten ja aikuisten kesken. Meille jokaiselle on tärkeää, että osaamistamme arvostetaan ja ajatuksiamme kuunnellaan. Työyhteisö, jossa uusille ideoille ei ole tilaa, kuihduttaa motivaatiota. Opiskelijaryhmä, jossa ei tule kuulluksi ja hyväksytyksi, vaikuttaa sekä hyvinvointiin, että opiskelujen etenemiseen.

Opettajan yksi osaamisalueista on hyvinvointi. Sen tärkeä osa-alue on turvallinen opiskelijaryhmä. Varsinkin alku- ja mahdollisissa kriisivaiheissa on tärkeää käyttää aikaa ryhmäyttämiseen (ryhmän turvallisuuden tukeminen). Erilaisilla harjoituksilla voi tukea tunnetaitoja, kohtaavaa vuorovaikutusta (kuulluksi tuleminen ja kuuntelu) ja osallisuutta. Suomen mielenterveysseuralta löytyy valmista, hyvää materiaalia hyvinvoinnin tukemiseen. Teos Hyvinvoiva oppilaitos löytyy täältä:

https://www.mielenterveysseura.fi/sites/default/files/materials_files/hyvinvoiva_oppilaitos.pdf

Aktiivisen ja empaattisen kuuntelun tukena voi käyttää kysymyksiä, joita on voimavarojen talossa

https://www.mielenterveysseura.fi/sites/default/files/materials_files/voimavarojen_talo.pdf

Silloin kun elämä myllertää sisällä ja ympärillä, on tärkeää avata lukkoja tunteiden nimeämisen avulla. Se on taito, jota voi yhdessä harjoitella. Erityisesti silloin kun kun avaimia lukkoihin on vaikea sanallisesti löytää  (maahanmuuttajat ja kielellisen tuen tarpeet), kuvien merkitys kasvaa. Valmiit kuvat (esim. tilanne- ja taidekuvat) ovat hyviä, mutta kuvata voi myös itse. Mielenterveysseuralta löytyy valmiita kuvia, esimerkiksi nämä tunnepilvet:

https://www.mielenterveysseura.fi/sites/default/files/materials_files/tunnepilvet_painoon_2015.pdf

Toivoisin olevani empaattinen ja kunnioittava opettaja, joka kuuntelee ja kuulee.

Unelmien opettaja

Koulutuksen aloituspäivässä mietimme porukalla minkälaisia opettajia me haluaisimme olla. Listasta tuli pitkä ja lähes hurmoksellinen :) . Haluaisimme olla mm. kunnioittavia, tasa-arvoisia, kannustavia, oman alan asiantuntijoita, kuuntelevia, taitavia kommunikoijia, työelämän ja koulutuksen yhdistäjiä, erilaisuutta kunnioittavia, tukevia....

Varhaiskasvatus on minulle erittäin tärkeä asia. Se on niin merkityksellinen, että haluaisin olla opettamassa ja ohjaamassa alalle uusia innokkaita ja ammattitaitoisia osaajia. Toivoisin, että osaisin ohjata opiskelijoita ihmettelemään ja hämmästelemään maailmaa yhdessä lasten kanssa. Unelmoin, että ohjauksestani lähtisi työelämään kasvattajia, joilla on herkkyyttä pysähtyä lasten kysymysten ja havaintojen äärelle. Kasvattajia, joilla on halua ja aikaa ihmetellä muurahaisten kävelyä ja syödä hiekkalaatikon reunalla mansikkakakkua.