Kuuletko mua?

Päiväkotiryhmään rantautui iso pahvilaatikko. Lapset halusivat tehdä siitä itselleen pienen mökin koiraleikkejä varten. Mikäs siinä, seuraavana päivänä haettiin yhdessä varastossa maalit ja pensselit. Marlena oli edellisenä päivänä tosi innostunut mökkiprojektista. Maalauspäivänä hän kuitenkin ilmoitti, että ei halua osallistua maalaamiseen. Kuinka homma etenee:

A. Kasvattaja kysyy Marleenalta, mitä hän haluaisi tehdä. Lapsi kertoo haluavansa rakentaa legoilla ja siirtyy siihen puuhaan. Asia on kasvattajalle ok, hänellä on kädet täynnä töitä suojaliinojen ja maalipurkkien avaamisen kanssa.

B. Kasvattaja pyytää Marleenaa istumaan kanssaan sivummalla olevalle sohvalle. Pienen jutustelun jälkeen hän saa selville muiden lasten naureskelleen Marleenan paidalle. Marleenalla oli asiasta paha mieli, eikä hän halunnut mennä muiden kanssa maalaamaan.

Olen itse huolissani siitä, että uuden VASUn mukainen lapsen osallisuus ja kuuleminen toteutetaan usein käytännössä lisäämällä lapsen valinnanvapautta toiminnan suhteen. Se on hyvä asia, mutta vain pieni osa kuulluksi tulemista. Lapsi tarvitsee lähelleen aikuisen, joka pysähtyy ja keskittyy kuuntelemiseen. Kuuntelemisessa tärkeää on sensitiivisyys tulkita ilmeitä ja eleitä, tulkita sanomaa sanojen takana. Vuorovaikutusilmapiirin tulisi olla lapselle turvallinen, jossa ei ole vähättelyä, eikä tarvitse puolustautua. Kuulluksi tuleminen lisää lapsen hyvinvointia ja tukee terveen itsetunnon kehittymistä. Turvallinen toimintakulttuuri vuorostaan lisää oppimista ja johtaa uutta rakentavaan prosessiin.

Samat kuuntelun ja kuulemisen elementit ovat läsnä myös nuorten ja aikuisten kesken. Meille jokaiselle on tärkeää, että osaamistamme arvostetaan ja ajatuksiamme kuunnellaan. Työyhteisö, jossa uusille ideoille ei ole tilaa, kuihduttaa motivaatiota. Opiskelijaryhmä, jossa ei tule kuulluksi ja hyväksytyksi, vaikuttaa sekä hyvinvointiin, että opiskelujen etenemiseen.

Opettajan yksi osaamisalueista on hyvinvointi. Sen tärkeä osa-alue on turvallinen opiskelijaryhmä. Varsinkin alku- ja mahdollisissa kriisivaiheissa on tärkeää käyttää aikaa ryhmäyttämiseen (ryhmän turvallisuuden tukeminen). Erilaisilla harjoituksilla voi tukea tunnetaitoja, kohtaavaa vuorovaikutusta (kuulluksi tuleminen ja kuuntelu) ja osallisuutta. Suomen mielenterveysseuralta löytyy valmista, hyvää materiaalia hyvinvoinnin tukemiseen. Teos Hyvinvoiva oppilaitos löytyy täältä:

https://www.mielenterveysseura.fi/sites/default/files/materials_files/hyvinvoiva_oppilaitos.pdf

Aktiivisen ja empaattisen kuuntelun tukena voi käyttää kysymyksiä, joita on voimavarojen talossa

https://www.mielenterveysseura.fi/sites/default/files/materials_files/voimavarojen_talo.pdf

Silloin kun elämä myllertää sisällä ja ympärillä, on tärkeää avata lukkoja tunteiden nimeämisen avulla. Se on taito, jota voi yhdessä harjoitella. Erityisesti silloin kun kun avaimia lukkoihin on vaikea sanallisesti löytää  (maahanmuuttajat ja kielellisen tuen tarpeet), kuvien merkitys kasvaa. Valmiit kuvat (esim. tilanne- ja taidekuvat) ovat hyviä, mutta kuvata voi myös itse. Mielenterveysseuralta löytyy valmiita kuvia, esimerkiksi nämä tunnepilvet:

https://www.mielenterveysseura.fi/sites/default/files/materials_files/tunnepilvet_painoon_2015.pdf

Toivoisin olevani empaattinen ja kunnioittava opettaja, joka kuuntelee ja kuulee.

Motivaatio ja lepo

Silloin kun tuntuu, että homma ei suju, kannattaa pysähtyä miettimään missä vika. Tynjälän kirjoittaman kirjan, Oppiminen tiedon rakentamisena, lukeminen oli kuin tervan juontia (sinänsä typerä sanonta, kuka nyt sitten on juonut tervaa :o ). Huomasin olevani kiukkuinen ja tiuskivani pienistä jutuista. Onko kirja niin huono?

Hyvinvoinnin yksi merkittävin tekijä on opiskelun rytmittäminen levon ja aktiivisuuden välillä. Silloin kun on väsynyt, motivaatio katoaa. Ilman motivaatiota ei synny uuden oppimista ja ymmätämistä. Kirja ei siis ole syyllinen, vaan väsymykseni.

Tämän verran kuitenkin sain kirjasta ajatuksia konstruktivistisesta oppimiskäsityksestä:

-Oppija on aktiivinen toimija, ei passiivinen tiedon vastaanottaja

-Oppiminen pois toistamisesta ja muistamisesta koti ymmärtämistä, merkityksien rakentamista ja soveltamista

-Aikaisemmat tiedot, taidot, uskomukset, kokemukset ja käsitykset ovat pohja uuden oppimiselle

    +oppimisen alussa opettajan tehtävä on ottaa ne selville, arvioida alkutilanne ja rakentaa uuden   oppiminen niiden pohjalta

-Metakognitiiviset taidot (tietoisuus omasta ajattelusta, oppimisesta ja muistamisesta) tärkeitä

    +tuesta kohti itseohjautuvuutta

-Faktojen nimeämisestä kohden kuvaamista, selittämistä, analysointia, arviointia jne.

-Erilaisten näkökulmien, tulkintojen ja oppimismenetelmien käyttö

-Tieto nähdään muuttuvana, väliaikaisena ja suhteellisena

-Opetussuunnitelman painopiste pois tavoitteista ja sisällöistä kohden oppimisprosessia, tiedonhankintaa ja elinikäistä oppimista

-Sosiaalisen vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen oppimisen merkitys

    +ajatusten ulkoistaminen, reflektointi muilta

    +lukeminen, oppimispäiväkirja sisäinen puhe, ajattelu ym. myös vuorovaikutuksellista (suhteessa kirjan kirjoittajan ajatuksiin, omiin kokemuksiin, ympäröivään kulttuuriin…)

-Tutkiva oppimisprosessi (ongelma, kysymys, hypoteesi, teoria, havainto…)

-Motivointi ja motivaation ylläpito

    +tehtävien ja oppimismenetelmien monipuolisuus

    +opittavan asian merkityksellisyys

    +itseohjautuvuuden tukeminen

    +opettajan, oppijan ja ryhmän arviointi osana oppimisprosessia

Nyt on aika laittaa aivot leposäädölle, nauttia lämmöstä, rakkaista ympärilläni ja vaan olla!

Blogi opetuksessa ja oppimisessa

Aloitin kirjoittelemaan tätä blogia osoittaakseni TVT taitojani opettajan osaamismerkkiä varten. Lisäksi ajattelin tämän toimivan oppimispäiväkirjana, jossa pohdin ja arvioin oppimistani ja osaamistani. Olen huomannut, että tästä on muodostumassa myös muistio tiedonkeruulleni. Tämä blogi on siis minun henkilökohtainen oppimisympäristöni . Mukavaa tässä puuhassa on se, että tämä ei ole aikaan eikä paikkaan sidottu. Karvaisia tukijoukkojakin voi ottaa puuhaan mukaan :)

Haasteena koen sen, että tämä kirjoittelu on dialogia vain itseni kanssa. Kaipaan kommentteja, jotka pöllyttäisivät ajatuksiani ja saisin uusia näkökulmia. Sen vuoksi päädyin ratkaisuun, että blogini on julkinen eli kaikkien luettavissa. Toivottavasti niitä tuulahduksia tänne matkan varrella ilmestyy.

Kirjoitan tätä blogia yksin. Kirjoittajia voi olla useampikin, jolloin oppimisen yhteisöllisyys lisääntyy. Blogi voi olla opiskelijaryhmän yhteinen, jossa jaetaan ahaa-elämyksiä, opimisen tuskaa ja materiaalia. Siellä voi esittää kysymyksiä ja jakaa tiedotteita koko ryhmälle.

Itselleni kuvat ovat tärkeitä. Näenkin, että oppija, jolla on vaikeuksia tekstin tuottamisessa hyötyy blogin mahdollisuudesta käyttää kuvia ja videoita ajatustensa tukemiseksi. Blogissa voi myös näyttää omaa osaamistaan sekä tekstin, että kuvien avulla. Ohjaaja voi kommentoida kirjoituksia ja käydä näin keskustelua oppijan kanssa. Löysin mielenkiintoisen kehittämishankkeen, jossa kokeiltiin blogin hyödyntämistä työssäoppimisen raportoinnissa. Löydät sen täältä:

http://www.theseus.fi/handle/10024/54790

Netistä löytyy paljon tietoa blogin käyttömahdollisuuksista sekä konkreettista apua sen luomiseen. Tässä joitakin linkkejä:

https://docplayer.fi/3928960-Some-opetuskaytossa-blogin-kaytto-opetuksessa.html

https://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_blogin_k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n/Monta_tapaa_k%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4_blogeja/Blogien_k%C3%A4ytt%C3%B6_opetuksessa

https://www.slideshare.net/MatleenaLaakso/blogit-opetuksessa-16428249

Itselleni on ollut mukava yllätys huomata kuinka ajatuksia kokoavaa ja mukavaa puuhaa tämä on. Minun tietokonetaidot riittävät  eli tähän pystyy kuka vain :D

Ymmärtämisen vaikeus

Aloitin eilen lukemaan kirjaa Päivi Tynjälä, Oppiminen tiedon rakentamisena.

Ensimmäiset kuusikymmentä sivua kirja vilisi käsitteitä käsitteiden perään. Muistissani käväisi utuinen kuva opiskeluajoiltani lähes kolmisenkymmentä vuotta sitten. Jotain tuttua, mutta mitä nämä oikeasti tarkoittavat? Olo rupesi olemaan kuin huonokuntoisella lenkkeilijällä, hengästytti, väsytti ja teki mieli lopettaa lenkki kesken. 

Etsin kadonnutta motivaatiotani pohtimalla mihin tätä tietoa tarvitsen. Ymmärsin, että teoriatiedon avulla teen itselleni tietoiseksi omia käsityksiäni ihmisestä, oppimisesta ja tiedosta. Yritin ymmärtää eri käsitysten välisiä eroja käytännössä ,omassa työssäni. Vaikeaa :( . Pitäisi sukeltaa tosi syvälle, että kaiken ymmärtäisi. 

Johonkin kuitenkin pysähdyin. Behavioristinen oppimiskäsitys on tuttu ja uskallanko sanoa... turvallinen. Olen sen joskus nimittänyt koirakoulutus-menetelmäksi :). Olen huomannut, että se toimii kotona myös teinien kanssa :D . Homma menee näin: anna käsky (anna tassu, siivoa huone), arvioi onko käyttäytyminen /tulos toivotun kaltaista ja palkitse (herkkupala, viikkoraha). 

Pohdin asiaa toki syvällisemminkin. Valmistuin lastentarhanopettajaksi 1991. Silloin oli päiväkodeissa vallalla keskusaihe painotteinen toiminta. Aikuiset pitivät palaverin ennen toimintakauden alkua. Siinä päätettiin koko vuoden keskusaiheet (mitä opetellaan ja kuinka). Käytännössä sitten aikuinen opetti asian (lapset istuivat, kuuntelivat ja katselivat) ja kertoi lapsille mitä tehdään. Tuloksena saattoi olla 21 samanlaista kartonkista siiliä seinällä. Oppiminen arvioitiin täysin aikuisen näkökulmasta eli oliko siili sen näköinen kuin aikuinen oli sen  suunnitellut. Virikkeiden määrällä oli myös keskeinen merkitys. Se oli jopa ammattiylpeyden aihe.

Uuden VASUn myötä oppimiskäsitys on muuttunut. Toiminnan tulisi olla konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaista. Ensin tutustutaan lapsiin, sitten mietitään yhdessä mitä ja kuinka tehdään. Kasvattajilla on "punainen lanka" käsissään koko vuoden, mutta lapset ja vanhemmat ovat mukana ohjaamassa langan suuntaa. Kuinka usein olen kuitenkin huomannut, että ne 21 samanlaista työtä edelleen ilmestyy ryhmäni seinälle. Uuden oppiminen on prosessi. Se vaatii jatkuvaa pysähtymistä ja arviointia. Niin ja sitä tärkeää teoriatietoa asioiden ymmärtämiseksi ja tiedostamiseksi!