Sosiaalinen oppimisympäristö

Sosiaalinen oppimisympäristö on yhteisö, joka edistää oppimista (esim. tiimireflektointi ja kokemusten jakaminen). Sen keskiössä on oppija ja hänen oppimiseensa vaikuttavat sosiaaliset verkot ja elämässä vaikuttavat  tilanteet (koulu, koti, työ, kaverit, opiskelijahuolto, päihdehuolto, mielenterveyspalvelut, työvoimatoimisto, terveydenhuolto jne.)

Sosiaalisen oppimisympäristön merkittävä tekijä on vuorovaikutus. Vuorovaikutusta voi olla "livenä" tai erillaisia sosiaalisia medioita hyödyntäen.

Vuorovaikutus tulisi olla sellaista, että jokainen opiskelija kokee sen turvalliseksi. Turvallisuutta voidaan yhdessä kehittää sopimalla käyttäytymis- ja toimintasäännöistä. Hyvät vuorovaikutussuhteet (kuunteleminen ja kuuleminen) ovat taitoja, joita voi opetella. Turvallisuutta tuo myös tasa-arvoinen kohtelu ja opiskelijoiden kuuleminen ja tukeminen osallisuuteen.

Vuorovaikutuksessa merkityksellistä on sanojen lisäksi katsekontakti, ilmeet, eleet, äänenpainot ja asennot. Sosiaalisten medioiden haasteena onkin tämän osa-alueen poisjääminen. Toinen haaste on inkluusion huomioiminen. Kuinka voidaan tukea opiskelijaa, jolla on lukivaikeuksia tai hänellä ei ole yhteistä kieltä muun ryhmän kanssa (maahanmuuttajat ja kuurot)?

Yksilöllisten opintopolkujen lisääntyessä on tärkeää panostaa koko vuoden ryhmäytymiseen. Sosiaalisuutta lisää nuorten aktiivisuus ja osallisuus erilaisissa ryhmäytymistä tukevissa tapahtumissa. Hyviä ideoita erilaisiin tapahtumiin, opiskelijoiden osallistamiseen ja verkostoitumiseen löydät täältä:

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136561/Opiskelijat%20mukaan%21%20Vinkkej%C3%A4%20oppilaitostapahtumien%20j%C3%A4rjest%C3%A4miseen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Mikä ihmeen amisreformi?

En vielä tiedä paljoakaan siitä, mitä voimaan astunut reformi pitää sisällään. Katselen asiaa vielä melko ulkopuolisin silmin. Pohdintojani ei sen vuoksi voi laittaa muutosvastarinnan piikkiin. Muutamaan asiaan  olen pysähtynyt:

Henkilökohtaistaminen ja yksilölliset opintopolut ovat merkittävä osa uudistusta. Perusajatus on, että jokaisen opiskelijan aikaisemmat taidot ja osaaminen otetaan huomioon ja rakennetaan uuden oppiminen niistä lähtökohdista. Päämäärän saavuttaminen kulkee jokaisella oppijalla omia polkuja pitkin. Enää ei lähdetä talsimaan laumana samaa valtatietä.

Pidän sinänsä ajatusta hyvänä, mutta mietittävääkin on. Uudistus lisää opiskelijan itsenäistä tiedonhankintaa ja työskentelyä. Onko kaikista siihen?

Työelämälähtöisyyden tarkoitus on yhdistää työelämän tarpeet ja opiskelu. Oppiminen viedään mahdollisimman autenttiseen  oppimisympäristöön. Tämä tarkoittaa sitä, että oppimisen vastuu siirtyy enemmän työssäoppimisjaksoille ja siellä olevalle ohjaajalle. Tämän suuri haaste on ohjaajan ajalliset resurssit. Otan itse vuosittain opiskelijoita ohjattavakseni. Ohjaus on työ, jonka teen perustyöni lisäksi. Siihen ei ole mitoitettu erillistä aikaa. Kuinka voidaan siirtää oppimisen painopiste työssäoppimisjaksoille, jos sinne ei suunnata lisää ajallisia ja taidollisia resursseja?

Aikaisemmassa kirjoituksessani pohdin ryhmäytymisen merkitystä opiskelijan hyvinvoinnille. Tuntui lähes pöyristyttävältä lukea asiasta YLEn uutisesta. Uudistuksen myötä ammatillisiin koulutuksiin on jatkuva haku, eikä perinteistä luokan ryhmäyttämistä enää ole. Rovala-opiston opettaja, Sari Laatikainen sanoo YLEn haastattelussa ryhmäytymisen tapahtuvan myös WhatsApissa. Asiasta voit lukea täältä:

https://yle.fi/uutiset/3-10340057

Uusimmassa Opettaja lehdessä 10.8.2018 on Tuovi Leppäsen kirjoitus. Se perustuu Leppäsen väitöskirjaan aiheesta Yhteisövoimainen oppimisprosessi. Hän sanoo  osallisuuden perusedellytyksenä olevan, että henkilö kokee tulleensa vastaanotetuksi ryhmään. Hän ei pidä todennäköisenä, että yhteisvoima voisi kukoistaa verkkoyhteisössä. Se voi syntyä vain fyysisestä yhdessäolosta.