Välietapilla

Lueskelin tavoitteitani. Niitä, joita kirjoitin HOPSiini syksyllä. Kovin yleviä olivat ajatukseni silloin. Tuon kaiken oppimiseenhan menee loppuelämä! Uutta olen kuitenkin oppinut, paljon lukenut ja pohtinut. Välillä olen käynyt kuopan pohjalla istahtamassa ja miettimässä onko tässä mitään järkeä. Sieltä olen taas kurkotellut katselemaan ympärilleni, vetänyt saappaat jalkaani ja lähtenyt jatkamaan matkaani,  matkaani ohjaavaksi opettajaksi. Saappaani tuntuvat liian isoilta. Ne tuntuvat isommilta nyt, kuin silloin kun matkaani

lähdin.

Olen tutustunut erilaisiin oppimisympäristöihin ja yrittänyt kurkistaa toimintakulttuureihin. olen tuntenut ihastusta ja hämmästystä. Olen tuntenut myös surua. Surua siitä, kuinka usein kolmiportainen tuen malli ei toteudu. Toisen asteen oppilaitoksiin tulee edelleen opiskelijoita, jotka eivät ole saaneet tukea oppimisvaikeuksilleen tai muille elämän haasteilleen. Miten tämä on enää mahdollista!!! Teemme jo esiopetuksessa ison ja tärkeän työn tuen tarpeiden kartoittamisessa, sekä lapsen ohjaamisessa tuen piiriin. Mietipä nuorta, joka kahlaa oppivelvollisuuden läpi, luullen olevansa tyhmempi kuin muut. Miettien miksi asiat eivät suju samoin kuin muilla. Tullessaan ammatillisiin opintoihin hänen käsitys itsestään oppijana on miinus asteilla. Kuinka sellainen opiskelija motivoituu uuden oppimiseen?

Nyt katseeni suuntautuu jo tulevaan. Tammikuussa aloitan opetus- ja ohjausharjoitteluni. Olen lukenut, käännellyt ja väännellyt oppilaitoksen OPSia. Jotenkin tuntuu, että saappaisiini on tullut taas pari kokoa lisää!

Rohkaisen itseäni, toivottavasti sinuakin, Elina Salmisen runolla (Koska tuuli kuiskii, 2018)

TERVEHDIN UUSIA UNELMIA

Tervehdin uusia unelmia
vuorenkorkuisia
ulapanlevyisiä
avaria ja syviä
niitä näkyviä
ja piileskeleviäkin

tulemme tutuiksi
mehän syleilemme jo
eikä minua pelota yhtään että tipun
kun taivas meren yllä loppuu

Kun sisällä myllertää

Lähdin opiskelemaan ajatuksella "unelmani toteuttaminen". Usein opiskelijoita ohjatessani olen haaveillut, että tätä haluaisin tehdä enemmän. Varhaiskasvatus tarvitsee uusia ammattitaitoisia osaajia. Itselleni on kertynyt usean vuoden työkokemus niin esimies- kuin ruohonjuuritasolta. Unohtamatta tärkeää elämänkokemustani. Kolme lastani olen kasvattanut hienoiksi, itsensä näköisiksi aikuisiksi. Neljännen kanssa odottelen lähestyvän murrosiän tuiskuja. Eikös näissä meriiteissä nyt ole upeat edellytykset siihen, että minusta tulee mitä taitavin ammatillinen opettaja?

Onkohan tässä hommassa kuitenkaan mitään järkeä! Ammatillisesta opetuksesta on leikattu rajusti resursseja. Opettajia ja yksiköitä on vähennetty. Olen ruvennut seuraamaan sosiaalisessa mediassa ammatilliseen opettajuuteen liittyviä blogeja, facebookryhmiä ja twiittaajia. Viesti kentältä on uupumus ja sekavuus. Opettajat ovat huolissaan siitä, että suurien ryhmäkokojen ja jatkuvan haun vuoksi, he eivät enää opi tuntemaan opiskelijoitaan. Kuinka voi tukea ja ohjata, jos fyysinen kontakti vähenee? Verkon kautta voi ja pitää myös ohjata, mutta riittääkö se kaikille? Huomataanko kelkasta tippumaisillaan olevat ennen putoamista?

En suostu luopumaan unelmastani, vaikka mieli myllertääkin. En, vaikka se olisikin liian ruusuinen ja utuinen. Haaveeni kuvastaa kuitenkin sitä, millaisena nään elämän nyt ja tulevaisuudessa. Aina on mahdollisuus oppia uuttaa, kehittää ja itse kehittyä. Aina on aikaa ohjata, nähdä, kuulla ja tukea. Aina pitää uskoa parempaan huomiseen ja kulkea kohden unelmaansa!

Reflektointia

Toimintakausi on töissäni päättynyt (jäin lomalle :) ). Avasin eilen opetushallituksen sivuilta varhaiskasvatussuunitelman perusteet. Löydät ne täältä:

 https://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf .

Luin varhaiskasvatussuunnitelmaa ja mietin kulunutta vuotta, mitä tekisin toisin/mikä meni hyvin. Lapsilta, vanhemmilta, tiimikaverilta ja etenkin itseltäni saamani palautteen pohjalata tein itsearviota. Samalla käänsin jo katseeni tulevaan. Ensi vuonna haluaisin enemmän kiinnittää huomiota oppimisympäristöjen rakentamiseen sekä lapsen osallisuuteen.

Olen aloittanut opiskelemaan ammatillisen opettajan ammattitutkintoa. Ensimmäiset lähipäivät ovat takana, opettajan kanssa olen käynyt HOPS keskustelun ja olen aloittanut tutustumisen alaan liittyvään kirjallisuuteen. Huomaan reflektoivani kaikkea itselleni tuttuun ja tärkeään eli varhaiskasvatukseen. Mietin miten käyttämiäni pedagosisia asioita voisi kehittää isommille oppijoille sopivaksi.

Tämä blogi on  oppimispäiväkirjani seuraavat puolitoista vuotta. Tulen täällä pohtimaan uusia asioita ja arvioimaan oppimistani. Mielenkiinnolla odotan, miloin reflektointini painopiste muuttuu varhaiskasvatuksesta ammatilliseen opettajuuteen. Vai muuttuuko?

"Reflektointia"