Välietapilla

Lueskelin tavoitteitani. Niitä, joita kirjoitin HOPSiini syksyllä. Kovin yleviä olivat ajatukseni silloin. Tuon kaiken oppimiseenhan menee loppuelämä! Uutta olen kuitenkin oppinut, paljon lukenut ja pohtinut. Välillä olen käynyt kuopan pohjalla istahtamassa ja miettimässä onko tässä mitään järkeä. Sieltä olen taas kurkotellut katselemaan ympärilleni, vetänyt saappaat jalkaani ja lähtenyt jatkamaan matkaani,  matkaani ohjaavaksi opettajaksi. Saappaani tuntuvat liian isoilta. Ne tuntuvat isommilta nyt, kuin silloin kun matkaani
lähdin.




Olen tutustunut erilaisiin oppimisympäristöihin ja yrittänyt kurkistaa toimintakulttuureihin. olen tuntenut ihastusta ja hämmästystä. Olen tuntenut myös surua. Surua siitä, kuinka usein kolmiportainen tuen malli ei toteudu. Toisen asteen oppilaitoksiin tulee edelleen opiskelijoita, jotka eivät ole saaneet tukea oppimisvaikeuksilleen tai muille elämän haasteilleen. Miten tämä on enää mahdollista!!! Teemme jo esiopetuksessa ison ja tärkeän työn tuen tarpeiden kartoittamisessa, sekä lapsen ohjaamisessa tuen piiriin. Mietipä nuorta, joka kahlaa oppivelvollisuuden läpi, luullen olevansa tyhmempi kuin muut. Miettien miksi asiat eivät suju samoin kuin muilla. Tullessaan ammatillisiin opintoihin hänen käsitys itsestään oppijana on miinus asteilla. Kuinka sellainen opiskelija motivoituu uuden oppimiseen?

Nyt katseeni suuntautuu jo tulevaan. Tammikuussa aloitan opetus- ja ohjausharjoitteluni. Olen lukenut, käännellyt ja väännellyt oppilaitoksen OPSia. Jotenkin tuntuu, että saappaisiini on tullut taas pari kokoa lisää!

Rohkaisen itseäni, toivottavasti sinuakin, Elina Salmisen runolla (Koska tuuli kuiskii, 2018)

TERVEHDIN UUSIA UNELMIA

Tervehdin uusia unelmia
vuorenkorkuisia
ulapanlevyisiä
avaria ja syviä
niitä näkyviä
ja piileskeleviäkin

tulemme tutuiksi
mehän syleilemme jo
eikä minua pelota yhtään että tipun
kun taivas meren yllä loppuu