Kyllä, edelleenkin ajattelen ihmisen olevan kokonaisvaltainen eli holistinen. Tällä hetkellä se näin humoristisesti väritettynä tarkoittaa kohdallani seuraavaa:
Parin päivän takainen leikkaus aiheuttaa kipua, ja kävelen tyttäreni mukaan kuin ankka. Särky aiheuttaa sen, etten jaksaisi keskittyä tähän kirjoittamiseen ja itse asiassa usko omiin kykyihini on tällä hetkellä hyvin heikko.
Käsitykseni siitä, että hyvinvoiva (psyykkisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti) opiskelija on oppiva, on syventynyt syksyn aikana. Kykenenkö opettajana huomioimaan opiskelijoiden elämäntilanteita riittävästi? Itselläni on huoli siitä, että opiskelijaryhmät ovat liian suuria, jotta jokainen opiskelija tulisi kohdatuksi. Murentaako se motivaatiotani, jos koen etten kykene tekemään työtäni kuten olen itselleni asettanut tavoitteeksi? Pystynkö pedagogisilla ratkaisulla vaikuttamaan asiaan, vai olisiko parempi yrittää vaikuttaa asiaan yhteiskunnallisin keinoin?
Meillä on useimmista asioista jonkinlainen näkemys. Aikaisemmilla kokemuksilla ja tunteilla on merkitystä kuinka asiat ymmärrämme. Opettajana minun tulisi ottaa selvää opiskelijoiden aikaisemmista tiedoista ja taidoista ja lähteä rakentamaan uuden oppiminen niiden pohjalle situationaalisen oppimiskäsityksen mukaisesti. Itse olen syksyn aikana jäsentänyt tietojani, tehnyt niitä itselleni tiettäväksi. Uuden oppiminen vaatii paljon aikaa reflektointiin ja arviointiin, Tämä blogi on minulle ollut tärkeä väline siihen.
Olen työssäni varhaiskasvatuksessa yrittänyt sisäistää uuden VASUn mukaista toimintamallia. Laivani on kääntynyt hitaasti ja vaatinut paljon polttoainetta. Sitä olen saanut erilaisista oppimateriaaleista. Tärkeä polttoaine on ollut tiimin sisällä tiedon rakentaminen yhteisöllisesti. Käsityksiämme ja kokemuksiamme vertailemalla olemme luoneet uutta. Olemme jatkuvan pohdinnan avulla antaneet teorialle käytännön merkityksiä ja kokemuksia. Tämä koko oppimisen prosessi on tukenut ajatustani integratiivisesta tiedonkäsityksestä.
