Muuttuva opettajuus osana yhteiskuntaa

Koulutuksen yhetiskunnallisia tehtäviä ovat
-kvalifiointi eli uusien asioiden ja taitojen opettaminen
-valikointi eli sijoittaminen johonkin yhteiskunnalliseen asemaan
-integraatio eli yhteiskunnan arvojen ja tapojen välittäminen
-varastointi eli työttömien ja yhteiskunnasta syrjäytymisvaarassa olevien "säilöminen"

Näistä tehtävistä kvalifiointi on se selvin ja tutuin. Tehtäväni ammatillisen opettajana on auttaa niiden tietojen ja taitojen oppimisessa, jota työelämässä tarvitaan. Tutustun OPSeihin ja toteutussuunnitelmiin ja rakennan opetustani niiden pohjalle. Koen haasteena sen, että työelämän nopeatempoiset  muutokset haastavat sekä OPSien, että opettajien pysymisen ajan tasalla. Uusi varhaiskasvatuslaki astui voimaan elokuussa 2018. Siinä mm. korostuu varhaiskasvatuksen opettajien pedagoginen vastuu ja johtajuus. Tämä puolestaan muokkaa varhaiskasvatuksen hoitajien työnkuvaa. Mietin sitä, että kuinka OPSit vastaavat tätä muutosta. Lisäksi koen suurena vatuuna ammatillisena opettajan tulevien hoitajen positiivisen ammatti-identiteetin vahvistamisen ja monialaisten tiimityötaitojen tukemisen.

Kautta aikojen koulutus on sijoittanut ihmisen, johonkin yhteiskunnalliseen asemaan. Vanhemmat toivovat lastensa kouluttautuvan ja saavan paremman sosio-ekonomisen aseman kuin heillä kenties itsellään on ollut. Valikointi kuulostaa karulta. Itse näen, että koulutuksen tehtävä, varhaiskasvatuksesta alkaen, on tukea jokaisen yksilön mahdollisimman yhdenmukaisia mahdollisuuksia elämään. Lasten ja nuorten vahvuudet ovat erilaisia. Niiden löytäminen, näkyväksi tekeminen ja kasvuun tukeminen on merkittävä pohja oppimiselle ja hyvinvoinnille. Yhteiskunta tarvitsee erilaisissa ammateissa toimivia. Ammatillisena opettajana tehtävänäni on tukea sekä duunareiksi, että johtajiksi suuntautuvien vahvuuksia.

Monissa ammattiryhmissä meillä on loppumassa ammattitaitoiset työntekijät. Uskon, että tulemme tarvitsemaan työperäistä maahanmuuttoa. Tällöin korostuu koulutuksen integraation tehtävä osana kotoutumisprosessia. Se haastaa minut opettajana oppimaan jälleen uutta. Tarvitsen uudenlaisia joustavia pedagogisia tapoja opettamiseen, tietoutta muista kulttuureista, kielitaitoa ja kunnioittavaa asennetta ja avaraa sydäntä.

Etsivä nuorisotyö on tärkeässä asemassa saattaessaan syrjäytymisvaarassa olevia tai jo syrjäytyneitä nuoria koulutuksen pariin. Verkostoituminen nuoriso-ohjaajien kanssa on tärkeää. Koulutuksen varastointi tehtävä on yhä enennevässä määrin syrjäytymisen ehkäisyä ja siihen puuttumista. Koulutuksen merkitys nuorten hyvivvointia tukevana on kasvava. Tämä haastaa minua opettajana tukemaan opiskelijoiden arjen hallintaa ja hyvinvointitaitoja.

Kaiken tämän pohdintani jälkeen, haluan nostaa keskeisimmiksi asioiksi verkostoitumisen tärkeyden muiden opettajien, työelämän ja opiskelijahuollon eri toimijoiden kanssa. Lisäksi haluan tukea opetuksessani yhteisöllisyyttä, yhdessä oppimista ja kasvamista!

     
Ihminen tarvitsee ihmistä
 ollakseen ihminen ihmiselle
  ollakseen itse ihminen."
 T. Taberman





Lähteet:

Varhaiskasvatuslaki 2018

Antikainen, A., Koski, L. & Rinne, R. 2013. Kasvatussosiologia. Jyväskylä: PS-kustannus.

Oppivelvelvollisuus, -oikeus vai kontrolloitu pakko

Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite pidentää oppivelvollisuutta toiselle asteelle. Se on herättänyt mediassa paljon ajatuksia jo vaalien aikaan. Näkökulmana voi olla yhteiskunnan taloudellinen hyöty tai humanistisempi ajattelu hyvinvoinnista ja syrjäytymisen ehkäisystä.

Idean toteutuksessa on vielä paljon pohdittavia asioita. Tarkoittaako oppivelvollisuus 18-vuoden ikää vai lukion tai ammatillisen tutkinnon suorittamista. Entäs osatutkinto, käykö? Mitä, jos jo omillaan asuva nuori ei suorita oppivelvollisuutta? Vastuuhan on alaikäisestä huoltajilla. Kuinka tätä vanhemmuutta tuetaan? Useinhan koulun kesken jääminen on ylisukupolven malli. Huoli opettajilla on jo herännyt siitä, että lisääkö tämä opettajien monialaisten yhteistyön ja palaverien määrää. Onko vaarana, että se vie resursseja pois opettajan opetustyöltä.

Toisen asteen maksuttomuus on otettu vastaan sekä hyvänä, että huonona asiana. Hyvänä nähdään se, että kaikille tarjotaan samanarvoiset mahdollisuudet opiskeluun ja syrjäytymisen riski pienenee. Huolta on kuitenkin herättänyt se, että johtaako tämä oppimateriaalin tason laskuun.

No, mitä minä varhaiskasvattaja ja ammatilliseksi opettajaksi opiskeleva asiasta ajattelen. Ensinnäkin on hienoa, että opetus varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle on näin suuren huomion keskellä. Sille liputan ja huudan hurraata! Lapsiin ja nuoriin satsaaminen on Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeää. En kuitenkaan aivan kaikkea ymmärrä. Mielestäni tarjottaessa maksutonta toista astetta kaikille, rahat eivät kohdistu tehokkaasti. Itse kehittäisin opiskelijoiden taloudelliseen tilanteeseen perustuvaa tukijärjestelmää, joka määrittelee kenelle maksuttomuus myönnetään. Täsmennetystä maksuttomuudesta säästyneet rahat siirtäisin alemmille koulutusasteille. Liian suuret luokkakoot ja erityisopetuksen pienet resurssit pitäisi hoitaa erilaisia oppijoita tukeviksi. Toisella asteella ollaan auttamattomasti liian myöhään liikkeellä.

Toinen asia, mikä minua mietityttää on pakottaminen. Ulkoa tuleva määrääminen ei lisää motivaatiota. Tulisikin miettiä enemmän, että miten arhaiskasvatuksesta alkaen velvollisuus olisi tavoiteltava oikeus.

Yksi kuitenkin on varmaa. Uusi hallitusohjelma on laittanut isot pyörät pyörimään. Pyörimisen vauhtia en vielä tiedä, mutta liikkeelle on jo lähdetty.

Toimintakulttuuri, ehkäisijä vai mahdollistaja

Käytävillä ei saa juosta. Leipä syödään vasta ruuan jälkeen. On rauhallisempaa kun vierekkäin laitetaan istumaan tyttö ja poika. Liukumäkeä saa mennä vain alaspäin. Kaikkia ruokia maistetaan. Sillä on paras pedagogiikka, kenen luokassa on hiljaisinta. Eniten huomiota ja kehuja saa se, joka on idearikas ja aktiivinen johtohahmo.

Toimintakulttuuria ohjaa usein tiedostamattomat arvot ja toimintatavat. Mennään "näin on aina tehty" periaatteella vuodesta toiseen. Tapojen kyseenalaistaminen voi saada työyhteisössä aikaan vastarintaa. Vanha tuntuu tutulta ja turvalliselta, uusi aiheuttaa epävarmuutta ja tunnetta omasta osaamattomuudesta. Piilo-opetussuunnitelman tiedostaminen ja näkyväksi tekeminen edellyttää yhteisöltä taitoja ja halua avoimeen vuorovaikutuskulttuuriin.

Aikakausi ja yhteiskunnassa vallalla olevat arvot vaikuttavat toimintakulttuuriin. Onko "ahkeruus on ilomme", muuttunut "nopeat syö hitaat" tai "uudistuminen on voimamme" motoksi?

Kuva Ensio Kauppila/ Vapriikin kuva-arkisto

Itselleni tärkeitä asioita työyhteisöni toimintakulttuurissa on selkeä perustehtävä, johon kaikki haluavat sitoutua. Lisäksi toisesta välittäminen (sen osoittaminen sanoin ja teoin) ja jokaisen ammattitaidon ja työpanoksen arvostaminen. Arvostan myös sitä, että saan tukea kouluttautumiseeni (ilman esimieheni "siunausta", en tätä koulutusta voisi käydä) ja haluuni uudistua ja oppia uutta. Koko jutun ydin on mahdollisuudessamme avoimeen keskusteluun. Sille on tietoisesti järjestetty aikaa erilasissa tiimeissä ja palavereissa. Niin, ja se suola, huumori ja nauru! Kahvihuoneessamme on harvoin hiljaista :)

Kuva 2018 amisrekry/instagram

Kasvatus, opetus ja yhteiskunta

On jo pitkään käyty julkista keskustelua kirkkojen paineista yhteiskunnan muutoksissa. Tarvitseeko kirkon ottaa kantaa naisten, pakolaisten ja erilaisten vähemmistöjen asemaan? Entä koulut, kuinka muutokset näkyvät siellä, vai näkyvätkö?

Olen  henkilökohtaisesti ollut jo usean vuoden sitä mieltä, että varhaiskasvatusta ohjaa liikaa taloudelliset seikat. Vaikka työskentelemme pienten lasten kanssa, laskemme täyttö- ja käyttöprosentteja. Talous, tulosarviointi ja liiketoiminta ovat vallanneet opetuksen, kasvatuksen ja hoidon. Talouselämän intressien ohjaamia tutkimuksia julkaistaan ja kannustetaan (painostetaan) pienten lasten vanhempia palaamaan työelämään. Onko lapselle ja lapsuudelle määriltelty hintalappu?

Katariina Stenberg tukee kirjassaan, Riittävän hyvä opettaja, ajtuksiani. Teki mieleni huudahtaa JIPPII, kun luin sieltä seuraavan ajatuksen: Koulu heijastelee ympäröivän yhteiskunnan arvoja ja rakenteita. Kasvatus on välineellistynyt talouselämän nappulaksi, eikä enää keskity tehtävään saattaa lapsi tulemaan sellaiseksi mitä hän on.

Yhteiskunnassa korostuu kilpailua ja yksilöä korostavat arvot. Kuinka voimme opettaa eri koulutusasteilla yhteisöllisiä ja toisia kunnioittavia arvoja? Voiko kasvatus ja opetus mennä eri polulle kuin yhteiskunassamme vallitsevat painotukset?

Kuinka rakentaa silta opetuksen ja yhteiskunnan välille?