Romantikon hattarapedagogiikkaa?

Tänä päivänä puhutaan paljon (hyvä että puhutaan!) nuorten syrjäytymisestä ja pahoinvoinnista. Syitä voidaan puida kymmenien vuosien takaa. Itse keskityn nyt yhteen asiaan. Monilla nuorista (lapsista ja vanhemmistakin) ei ole tietoa omista vahvuuksista, saati uskoa niihin. Nuoret eivät välttämättä koe olevansa kyvykkäitä, voivansa vaikuttaa elämänsä suuntaan. Näistä ajatuksista käsin on vaikea nähdä tulevaisuutta ja ponnistella sen eteen. Elämästä katoaa merkityksellisyys.

Positiivinen pedagogiikka pohjautuu positiiviseen psykologiaan. Siinä perusajatuksena on keskittyminen vahvuuksiin, myönteisiin kokemuksiin, kiitollisuuteen ym. Tämä voi jonkun mielestä kuulostaa vaaleanpunaiselta hattaralta enemmän kuin tavoitteelliselta pedagogiikalta. Halusin perehtyä asiaan siitä näkökulmasta, että kuinka positiivisella pedagogiikalla voidaan tukea kaikenikäisten oppijoiden hyvinvointia ja uskoa omaan pystyvyyteen ja toimijuuteen. Asian tiimoilta tutustuin kolmeen kirjaan:

Eliisa leskisenojan Positiivisen pedagogiikan työkalupakki

Leskiseojan ja Erja Sandbergin Positiivinen pedagogiikka ja nuorten hyvinvointi

Lotta Uusitalo-Malmivaaran ja Kaisa vuorisen Huomaa hyvä: Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteen vahvuutensa

Alla olevat ajatukset ovat poimittu näistä kirjoista.

Positiivisessa pedagogiikassa keskeistä on ihmisen oman erikoislaadun huomioiminen, onnistumisiin ja vahvuuksiin keskittyminen. Arvopohjana on ajatus siitä, että jokaisella ihmisellä on ainutlaatuisia taipumuksia ja mahdollisuuksia. Pedagogiikan tavoite on tuoda niitä oppijalle itselle tiedoksi ja tukea niiden kasvua. Tavoitteena ei kuitenkaan ole negatiivisten tunteiden ja kokemusten kieltäminen, vaan vastoinkäymisten jälkeen toipumiskyvyn  kasvattaminen myönteisten kokemusten avulla.

Aito kohtaaminen ja arvostava vuorovaikutus on positiivisen pedagogiikan perusta. Kaikilla ihmisillä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Tämä asettaa haasteen myönteisen opettaja-oppija suhteen kehittymiselle. Opettajan ajatukset oppijasta heijastuvat vuorovaikutukseen. Ajatukset vaikuttavat asenteisiin ja odotuksiin. Hyvää ja vahvuuksia sanoittava vuorovaikutus voimaannutta oppijaa. Myönteisten kokemusten voimaannuttama oppijan on helpompi kohdata tulevia haasteita. Hän on myös sitoutuneempi ja motivoituneempi oppimiseen. Tärkeää on pyrkiä laajentamaan positiivisuuteen ja vahvuuksiin  keskittymistä koko ryhmän toimintakulttuuriksi. Se luo ryhmään myönteisen, kannustavan ja turvallisen oppimisilmapiirin.

Yksi positiivisen pedagogiikan menetelmistä on oppijan luonteenvahvuuksien tunnistaminen  ja niiden kehittymiseen panostaminen. Luonteen vahvuudet ovat moraalisesti arvostettuja, opittavissa ja niitä voi kehittää. Hyve on myönteinen luonteenpiirre. Hyveet voidaan jakaa kuuteen osaan: viisaus, rohkeus, inhimmillisyys, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja henkisyys. Jokaisessa hyveessä on useampia luonteenvahvuuksia. Vahvuuksia voidaan tietoisesti ja suunnitelmallisesti opetella tunnistamaan yhdessä oppijoiden kanssa. Niiden ääneen sanoittaminen on tärkeää.

Huomaa hyvä- toimintakortit (Uusitalo-Malmivaara ja Vuorinen)

Kaikki lähtee opettajan ja kasvattajan omasta esimerkistä. Onko hän itse tunnistanut luonteenvahvuutensa, pyrkii kehittämään niitä ja hyödyntämään omassa opetustyössään. Keskittyykö opettaja ongelmiin vai ratkaisuihin. Näkeekö hän auringon pilven takana vai tulevan sateen. Niin, ja uskaltaako opettajakin epäonnistua, olla armahtavainen ja myötätuntoinen itse itseään kohtaan.



Lähteet:

Leskisenoja, E. 2017. Positiivisen pedagogiikan työkalupakki. Jyväskylä:PS-Kustannus

Leskisenoja, E. & Sandberg, E. 2019. Positiivinen pedagogiikka ja nuorten hyvinvointi. Jyväskylä:PS-Kustannus

Uusitalo-Malmivaara, L. & Vuorinen, K. 2016. Huomaa hyvä!: Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa. Jyväskylä:PS-Kustannus

Mitä on pedagoginen rakkaus

Törmäsin sanoihin pedagoginen rakkaus etsiessäni kirjallisuutta pedagogiikasta. Sanat eivät saaneet mielessäni välitöntä hyväksyntää. Ajattelin, että rakkaus kohdistuu  Jumalaan, perheeseen ja ystäviin. Rakkaus on myös minun ja mieheni välillä olevaa eroottista rakkautta. Kuinka ihmeessä rakkaus sovitetaan pedagogiikkaan? Pakkohan asiasta oli lähteä ottamaan selvää ja haastaa itseni ja ajatteluni.

Lainasin kirjastosta Simo Skinnarin (2004) kirjoittaman kirjan pedagogisesta rakkaudesta. Lähdin etsimään kirjasta vastausta "Mitä on pedagoginen rakkaus?" Kaikkein yksinkertaisimmillaan se on hyvän toivomista toiselle hänen itsensä takia. Ei sen vuoksi, että saavutettaisiin hyviä oppimistuloksia tai kykeneviä työntekijöitä. Hyvän toivominen ei siis ole opettajalle väline jonkin asian saavuttamiseksi. Rakastava opettaja ei aseta kasvaville tavoitteita ulkopuolelta. Hän kysyy opiskelijalta: "Kuka sinä olet ja miten voin auttaa sinua elämäntielläsi?"

Pedagogista rakkautta osoittaa opettaja, joka oivaltaa, että jokainen on täydellinen. Kuitenkin ihminen täydellisyydessään on kehityskelpoinen. Kokonaisvaltainen pedagoginen rakkaus johtaa siihen, että kasvavassa ihmisessä piilevät mahdollisuudet alkavat toteutua. Se saa ihmiset heräämään niihin mahdollisuuksiin, joita heissä on. Se on kuin aurinko, joka saa taimet kasvamaan. Toisin sanoen pedagogisen rakkauden ydin on jokaisen ihmisen korvaamattomuuden tunnistaminen ja kasvamaan saataminen. Kristillisessä ihmiskäsityksessä sitä kuvaa ajatus nähdä Kristus jokaisen kasvoissa eli kokea syvää kunnioitusta jokaisen ihmisen edessä.

Kaikki opetus on kohtaamista. Opettajan tulisi pohtia kohtaamisensa laadullisuutta. Mitkä ovat hänen teoriansa  ajatuksien takana, empaattisuutensa tunne-elämän tasolla ja eettisyytensä toiminnan tasolla. Itse yksinkertaistan Skinnarin sanat kansanomaisesti Positiivareiden ajatuksella:

Huomioi ajatuksesi, sillä niistä tulee sanoja. (teoria ja empaattisuus)
Huomioi sanasi, sillä niistä tulee tekoja (eettisyys)
Huomioi tekosi, sillä niistä tulee tapoja.

Kirjan luettuani uskon ymmärtäväni mitä pedagoginen rakkaus on. Näen siinä paljon samaa kuin positiivisessa pedagogikaassa. Siinä keskeistä on huomata ihmisessä oleva hyvä ja sanoittaa se, auttaa tulemaan tietoisemmaksi omista vahvuuksistaan. Tulkitsen itse kuitenkin niin, että pedagoginen rakkaus ei sinänsä ole pedagoginen menetelmä, vaan tapa nähdä ja kohdata ihminen ja antaa sen vaikuttaa omaan opetukseen.


Lähde:
Skinnari, S. 2004. Pedagoginen rakkaus. Jyväskylä:PS-kustannus

Onko varhaiskasvatuksessa näkymättömiä lapsia?

Kaikille tutussa kirjassa Näkymätön lapsi, Tove Jansson (1962) pohtii älykkäästi ja koskettavasti psyykkistä ja sosiaalista kaltoinkohtelua ja sen aiheuttamaa pahoinvointia, joka johtaa lopulta lapsen katoamiseen, näkymättömyyteen. Lapsi ei ainoastaan ole näkymätön, hän ei myöskään puhu.

Pohdimme opiskelijoiden kanssa lasta kunnioittavaa, kuulevaa ja näkevää vuorovaikutusta. Mietimme myös sen vaikutuksia turvalliseen ja hyvinvointia tuottavaan psyykkiseen- ja sosiaaliseen oppimisympäristöön. Pohjana käytimme Janssonin kertomusta Ninnistä, näkymättömästä lapsesta. Katsoimme lyhennettynä kertomuksesta tehdyn piirretyn ja kirjasimme samalla ylös asioita, jotka tekivät Ninnistä näkymättömän/näkyvän.

Ninni joutui tätinsä hoidettavaksi. Täti ei häntä halunnut ja hänen suhtautuminen Ninniin oli tunteetonta ja ironista. Ironia on kylmää vallankäyttöä, joka puetaan ns. huumorin varjoon. Lapsesta tulee täysin puolustuskyvytön sen edessä. Ironia on helppo ja halpa keino saada lapsiryhmä tai yksittäinen lapsi hallintaan. Väitän, että kasvattaja, joka on ironian tiellä, ei itse huomaa käyttämäänsä hallintakeinoa. Hän on se, joka suureen ääneen ihmettelee kuinka muut, etenkin sijaiset, eivät saa ryhmää hallintaan ja tottelemaan. Hänen mielestä hyvän kasvattajan mittari on totteleva ryhmä. Ironian ja tunnekylmyyden hinta on kallis, lapsesta tulee näkymätön!

Toinen merkittävä asia, joka aiheuttaa näkymättömyyttä, on kiusaaminen. Kertomuksessa Haisuli kiusaa Ninniä, pilkkaa ja pelottelee. Sen seurauksena Ninnin kengät katoavat uudelleen näkyvistä. Pienten lasten kiusaaminen on onneksi nostettu esille. Varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteet velvoittavat kiinnittämään siihen huomiota. Uudistetussa versioissa kiusaamisen ehkäisyyn ja vastaisuuteen pysähdytään entistä tarkemmin. Kiusaamiseen puuttuminen edellyttää kasvattajilta läsnäoloa ja sensitiivisyyttä. Jos toimintamme on kiireistä "tekeminen edellä" tapahtuvaa, on vaara ettei kiusaamista huomata. Kiusaamiseen puuttuminen on sekä kiusatun että kiusaajan oikeus.

Onneksi Ninnin tarina päättyy onnellisesti. Mikä sitten teki hänestä näkyvän uudelleen? Tuu-tikki toi Ninnin muumilaaksoon, jotta hänestä tulisi jälleen näkyvä. Ensimmäisenä Muumimamma kysyi Ninniltä haluaisiko hän teetä tai mehua. Ninni sai valita juomansa, sekä haluaako hän sitä lisää. Saako lapset varhaiskasvatuksessa tehdä arjen valintoja? Voivatko he itse ottaa ruokaa, syödä leipänsä ja juoda maitonsa yhtäaikaa ruuan kanssa? Saako jälkiruokaa ottaa, jos perunat on jäänyt syömättä? Voiko lapsi päättää mikä on hänelle sopiva vaatetus päivälevolle? Pieniin arjen valintoihin osallistuminen tuo lapselle tunteen siitä, että hänen mielipiteillään on merkitystä.

Muumimamma saatteli Ninnin omaan huoneeseen nukkumaan. Sammuttaessaan lyhtyä hän antoi Ninnille luvan tulla yöllä herättämään, jos pelottaa tai muuten tuntuu kummalliselta. Sallimmeko kasvattajina kaikki lasten tunteet, myös ne, joille ei ole nimeä? Saako lapsi "herättää" meidät kesken omien "yöuniemme", jos tuntuu turvattomalta? Olemmeko saatavilla?

Ninni sai osallistua muiden mukana sienien keräämiseen. Pikkumyy arveli, että täti ei ole hänen aikaisemmin antanut muuta kuin kantaa koria. Osoitammeko lapsille luottamusta pienien tehtävien avulla? Ne tukevat lapsen käsitystä omasta kyvykkyydestä ja  terveen itsetunnon kehittymisessä. Ninni sai Muumimammalta positiivista palautetta sienien keräämisestä. Kehu oli aitoa ja konkreettista. Positiivinen pedagogiikka on meille tuttua, näkyykö se arjessa? Pohjautuuko vuorovaikutuksemme vahvuuksiin vai tuen tarpeisiin?

Tarinan lopussa Ninni uskaltaa näyttää suuttumuksensa ja vihansa. Hän kokee olonsa niin turvalliseksi, ettei mitään tunteita tarvitse piilottaa. Silloin hänestä tulee täysin näkyvä!

Onko varhaiskasvatuksessa näkymättömiä lapsia? Minun ainakin pitää tämän kysymyksen edessä pysähtyä tarkastelemaan nöyrästi omia arvojani ja vuorovaikutustani.

Suomi maailman huipulle

Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuuskatsauksessa 2018, Maailman osaavimmaksi kansaksi, pyritään ennakoimaan ja miettimään tulevaisuuden odotuksia. Siinä huomioidaan tulevaisuuskatsaukseen vaikuttavia muutostekijöitä, kuten työn ja teknologian murros, digitalisaatio, väestön ikääntyminen, asenteiden muutokset ja eriarvoistuminen. Uudistusohjelmassa nostetaan esille tuottavuuden, työllisyyden ja kilpailukyvyn paraneminen, eriarvoistumisen pysäyttäminen, luottamuksen ja osallisuuden vahvistuminen. Menetelminä näihin pääsemiseksi nostetaan mm. koulutus- ja osaamistason nostaminen, jatkuvan oppimisen turvaaminen ja panostaminen varhaiskasvatukseen.

Kuva: Pxhere

Tulevaisuuskatsauksessa tuodaan esille, että yhteiskuntamme perusta on suomalaisten luottamus toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja sen instituutioihin. Tällä hetkellä kuitenkin suuri riski luottamuksen heikentymiselle on eriarvoistumisen kasvaminen. Tämä näkyy etenkin varallisuus- ja koulutuseroissa. Syrjäytyminen ja sen periytyminen sukupolvelta toiselle on huolestuttavaa.

Ihmiset haluavat kokea elämänsä merkitykselliseksi. Asioihin, jotka koetaan itselle merkityksellisinä, on helppo sitoutua. Osallisuus ja aktiivisuus luovat hyvinvointia ja turvallisuutta. Ihmiset kokevat itsensä arvokkaiksi voidessaan kehittää tietoja ja taitoja omista lähtökohdistaan käsin. Tähän katsauksessa esitetään ratkaisuksi mm. koulutus- ja osaamistason nostamista. Se puolestaan edellyttää voimavarojen lisäämistä niin, että sosiaaliturva tukee ihmisten toimintavalmiuksia, jatkuvaa oppimista ja osallistumista.

Toinen menetelmä eriavoisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyksi on julkaisun mukaan varhaiskasvatukseen panostaminen. Varhaiskasvatukseen osallistuminen on Suomessa heikompaa kuin muissa Pohjoismaissa. Tärkeää on nostaa osallistumisastetta ja vähentää syrjäytymisen riskiä varhaisella puuttumisella ja yksilöllisellä huomioimisella.


Omaa pohdintaani:
Tulevaisuuskatsauksessa on huomioitu paljon asioita, joita todellisessa elämässä on näkyvissä. Asioiden pohtiminen ja ylöskirjaaminen on tärkeää ja hyvä alku. Katsauksen vaara on siinä, että siitä tulee vain nro 21 pölyyttymässä jossain hyllyssä tai netin syövereissä. Tuki ei yllä MattiMaijalle, jolle aamulla sängystä ylös nouseminen on päivän suurin haaste. Hänellä ei ole tuntemusta siitä, että voisi vaikuttaa asioihin (perheen alkoholismi, työttömyys, mielenterveysongelmat ym. ym.), jotka hallitsevat hänen elämäänsä. Ajatus omasta kyvyttömyydestä ruokkii oppimiseen liittyviä haasteita, eikä omia vahvuuksia nähdä kaiken keskellä.

Sain konkreettisen kosketuksen nuorten pahoinvointiin opetusharjoittelussa. Siellä oli näkyvissä ylisukupolven huono-osaisuutta ja vähälle tuelle jääneitä oppimisvaikeuksia. Surullisinta siinä oli se, että nuorissa on valtava potentiaalinen mahdollisuus, jota he itse vähiten huomaavat ja tunnistavat. He tarvitsevat apua vahvuuksiensa tunnistamiseen ja niiden kasvamiseen. Hyvinvoinnin ja oppimisen tukeminen positiivisen pedagogiikan keinoin on mielestäni tärkeässä asemassa.

Lähde:
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160903/21_TUKA_OKM_WEB.pdf