Matkani jatkuu

Edellinen postaukseni piti olla viimeinen tänne blogiini. Loin tämän blogin tukeakseni oppimistani ammatilliseksi opettajaksi. Hain "rinta rottingilla" todistukseni TAMKista joulukuussa. Virallisesti olen siis valmis ammatillinen opettaja. Tarinani jatkui siten, että sain mahdollisuuden työskennellä tuntiopettajana ammatillisessa oppilaitoksessa. Arvatkaas mitä, huomasin etten ole lainkaan valmis, vaan edelleen matkalla ohjaavaksi opettajaksi!!!

Olen pohtinut sitä, mitä eväitä sain koulutuksesta ja mitkä ovat ne eväät, jotka olen joutunut hankkimaan itse. Olen toki tästä palautetta antanut TAOKillekin, joten en anna ruusuja ja risuja selän takana ;)

Käytännössä huomasin, että parhaimmat eväät sain opetus- ja ohjaamisosaamiseen liittyvissä asioissa. Harjoittelu toi tähän osaamiseen suurimman osan, mutta myös tunneilla jaetut ideat ja yhteiset keskustelut olivat tärkeitä. Hassua kyllä, koen että suurimmat kompurointini liittyvät silti tähän alueeseen. 

"""Saavut luokkaan, jossa on paikalla 25 opiskelijaa. Osa heistä on alanvaihtajia, osa suoraan perusopetuksesta tulleita. Ikähaarukka heillä on n.16-50, mikä tarkoittaa moninaista elämänkokemusta luokassa. Joukossa on opiskelijoita, joilla on aikaisemmista opiskeluista kertynyttä vahvaa opiskelutaitoa, mutta myös heitä, jotka toivovat saavansa tukea opiskeluun. Luokassa on heitä, jolle opintokokonaisuus on ensimmäinen ja heitä, jotka ovat jo suorittaneet muita tutkintoon kuuluvia kokonaisuuksia. Niin, ja motivaatio eli opiskeletko siksi että et keksinyt muuta vai oletko viimeinkin toteuttamassa unelmaasi."""

Ymmärrät varmasti, että vihreä opettaja, jonka unelma on saada opiskelijoissa syttymään palava tuli varhaiskasvatukseen, etsii välillä kadonneita tulitikkuja. 

Kauniit ajatukset yksilöllisten kokemusmaailmojen huomioimisesta ja joustavista opintopoluista haastoivat minua reilulla otteella. Tähän kohtaan oman lisänsä toi vielä minun opettajuuteni hyvinvointiosaamisen taitoni, jotka vasta olivat oralla.

No, miten tästä sitten selvisin. Jatko tästä postauksesta voi sinusta kuulostaa ruusuiselta, jopa imelän hattaraiselta. Ensimmäinen asia on vahvuuteni ja vankka kokemukseni omalla ammattialallani. Haluni on se, että en päästä omaa varhaiskasvatuksen tultani sammumaan. Toinen asia on se vahvuus, joka löytyy jokaisesta opiskelijasta. Vahvuus, jota he eivät välttämättä vielä itse ole löytäneet. Vahvuus, joka opettajan pitää heille sanoittaa, jotta se tulee näkyväksi. Kolmas asia on yhdessä olemisen ja oppimisen ilo.... niin ja se lapsi, jota pidämme keskiössä.

Ovatko yksilölliset opintopolut työelämälähtöisiä?

Otsikon kysymyksen voisi kääntää myös toisinpäin eli vastaako työelämä yksilöllisiä opintopolkuja?

Ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä opiskelijoille pyritään suunnittelemaan yksilölliset polut kohden ammatillista osaamista. Useimpiin koulutuksiin voi hakea jatkuvan haun kautta, joka on lähtölaskenta yksilöllisyydelle. HOKSiin kirjataan aikaisempi osaaminen ja suunnitellaan kuinka puuttuvat osaset saadaan kerättyä. Opiskeluun käytettävä aika voidaan myös yksilöidä esim. opiskelijan voimavarojen mukaan. Erittäin tärkeää on myös kirjata opiskelijan tuen tarpeet ja kohdentaa niihin riittävää tukea. Tämä kaikki kuulostaa hyvältä, eikä tarkoitukseni olekaan kyseenalaistaa mitään näistä asioista.

Entä sitten työelämän muutokset. Työelämä on kaikilla aloilla tullut dynaamisemmaksi. Työntekijöiltä odotetaan joustavuutta, kykyä kaiken hektisyyden keskellä ajatella toisin, luoda ja kehittää. Tiimityö on kaiken A ja O ja asiakas on nykyisin kumppani.

Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ovat monessa kunnassa kasvaneet. VASU haastaa meitä uuteen pedagogiseen osaamiseen. Uusi varhaiskasvatuslaki puolestaan täsmentää monialaisten työyhteisöjen ammatillisia toimenkuvia. Varhaiskasvatuksen asiakkaat, huoltajat ja lapset, ovat meidän kumppaneita. Tavoitteenamme on kuulla heitä ja osallistaa  varhaiskasvatuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.

Varhaiskasvatus on siis, kuten muukin työelämä, suurten muutosten tuoksinassa. Pärjätäkseen (ja jaksaakseen tehdä työtä) työntekijällä tulee olla vahva taito oman toiminnan ohjaukseen ja samalla tilannetajua ja  joustavuutta nopeissa muutoksissa. Töissä työnantaja  on "ostanut" työntekijän sille ajalle, jolle palkka maksetaan. Ymmärtäväinen esimies toki pyrkii yksilöllisyyden huomioimiseen, mutta sen raamit ovat melko tiukat. Ykkösprioriteettina on, että ryhmän 24 lasta ovat oikeutettuja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen joka päivä koko läsnäolonsa ajan.

No, mikä tässä kirjoituksessa on sitten minun pointtini? On hienoa, että ammatillisen koulutuksen uudistusten myötä pyritään yksilöllisyyteen ja erilaisten tarpeiden huomioimiseen. Opiskelijan valmistuttua ammattiin ja saadessaan ensimmäisen työpaikkansa, voi pudotus olla kova. Riittääkö uuden ammattilaisen työkyky, kun hänen yksilöllisyyttä ei enää samassa määrin huomioida? Onko mahdollista, että yksilöllisyys on pahimmillaan "karhunpalvelus", joka ajaa uuden ammattilaisen nopeaan työuupumukseen ja sitä kautta syrjäytymiseen? Vai onko työelämästä tehtävä yksilöllisyyttä huomioivampaa?

Sosiaalinen oppimisympäristö

Sosiaalinen oppimisympäristö on yhteisö, joka edistää oppimista (esim. tiimireflektointi ja kokemusten jakaminen). Sen keskiössä on oppija ja hänen oppimiseensa vaikuttavat sosiaaliset verkot ja elämässä vaikuttavat  tilanteet (koulu, koti, työ, kaverit, opiskelijahuolto, päihdehuolto, mielenterveyspalvelut, työvoimatoimisto, terveydenhuolto jne.)

Sosiaalisen oppimisympäristön merkittävä tekijä on vuorovaikutus. Vuorovaikutusta voi olla "livenä" tai erillaisia sosiaalisia medioita hyödyntäen.

Vuorovaikutus tulisi olla sellaista, että jokainen opiskelija kokee sen turvalliseksi. Turvallisuutta voidaan yhdessä kehittää sopimalla käyttäytymis- ja toimintasäännöistä. Hyvät vuorovaikutussuhteet (kuunteleminen ja kuuleminen) ovat taitoja, joita voi opetella. Turvallisuutta tuo myös tasa-arvoinen kohtelu ja opiskelijoiden kuuleminen ja tukeminen osallisuuteen.

Vuorovaikutuksessa merkityksellistä on sanojen lisäksi katsekontakti, ilmeet, eleet, äänenpainot ja asennot. Sosiaalisten medioiden haasteena onkin tämän osa-alueen poisjääminen. Toinen haaste on inkluusion huomioiminen. Kuinka voidaan tukea opiskelijaa, jolla on lukivaikeuksia tai hänellä ei ole yhteistä kieltä muun ryhmän kanssa (maahanmuuttajat ja kuurot)?

Yksilöllisten opintopolkujen lisääntyessä on tärkeää panostaa koko vuoden ryhmäytymiseen. Sosiaalisuutta lisää nuorten aktiivisuus ja osallisuus erilaisissa ryhmäytymistä tukevissa tapahtumissa. Hyviä ideoita erilaisiin tapahtumiin, opiskelijoiden osallistamiseen ja verkostoitumiseen löydät täältä:

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136561/Opiskelijat%20mukaan%21%20Vinkkej%C3%A4%20oppilaitostapahtumien%20j%C3%A4rjest%C3%A4miseen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Mikä ihmeen amisreformi?

En vielä tiedä paljoakaan siitä, mitä voimaan astunut reformi pitää sisällään. Katselen asiaa vielä melko ulkopuolisin silmin. Pohdintojani ei sen vuoksi voi laittaa muutosvastarinnan piikkiin. Muutamaan asiaan  olen pysähtynyt:

Henkilökohtaistaminen ja yksilölliset opintopolut ovat merkittävä osa uudistusta. Perusajatus on, että jokaisen opiskelijan aikaisemmat taidot ja osaaminen otetaan huomioon ja rakennetaan uuden oppiminen niistä lähtökohdista. Päämäärän saavuttaminen kulkee jokaisella oppijalla omia polkuja pitkin. Enää ei lähdetä talsimaan laumana samaa valtatietä.

Pidän sinänsä ajatusta hyvänä, mutta mietittävääkin on. Uudistus lisää opiskelijan itsenäistä tiedonhankintaa ja työskentelyä. Onko kaikista siihen?

Työelämälähtöisyyden tarkoitus on yhdistää työelämän tarpeet ja opiskelu. Oppiminen viedään mahdollisimman autenttiseen  oppimisympäristöön. Tämä tarkoittaa sitä, että oppimisen vastuu siirtyy enemmän työssäoppimisjaksoille ja siellä olevalle ohjaajalle. Tämän suuri haaste on ohjaajan ajalliset resurssit. Otan itse vuosittain opiskelijoita ohjattavakseni. Ohjaus on työ, jonka teen perustyöni lisäksi. Siihen ei ole mitoitettu erillistä aikaa. Kuinka voidaan siirtää oppimisen painopiste työssäoppimisjaksoille, jos sinne ei suunnata lisää ajallisia ja taidollisia resursseja?

Aikaisemmassa kirjoituksessani pohdin ryhmäytymisen merkitystä opiskelijan hyvinvoinnille. Tuntui lähes pöyristyttävältä lukea asiasta YLEn uutisesta. Uudistuksen myötä ammatillisiin koulutuksiin on jatkuva haku, eikä perinteistä luokan ryhmäyttämistä enää ole. Rovala-opiston opettaja, Sari Laatikainen sanoo YLEn haastattelussa ryhmäytymisen tapahtuvan myös WhatsApissa. Asiasta voit lukea täältä:

https://yle.fi/uutiset/3-10340057

Uusimmassa Opettaja lehdessä 10.8.2018 on Tuovi Leppäsen kirjoitus. Se perustuu Leppäsen väitöskirjaan aiheesta Yhteisövoimainen oppimisprosessi. Hän sanoo  osallisuuden perusedellytyksenä olevan, että henkilö kokee tulleensa vastaanotetuksi ryhmään. Hän ei pidä todennäköisenä, että yhteisvoima voisi kukoistaa verkkoyhteisössä. Se voi syntyä vain fyysisestä yhdessäolosta.