Ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä opiskelijoille pyritään suunnittelemaan yksilölliset polut kohden ammatillista osaamista. Useimpiin koulutuksiin voi hakea jatkuvan haun kautta, joka on lähtölaskenta yksilöllisyydelle. HOKSiin kirjataan aikaisempi osaaminen ja suunnitellaan kuinka puuttuvat osaset saadaan kerättyä. Opiskeluun käytettävä aika voidaan myös yksilöidä esim. opiskelijan voimavarojen mukaan. Erittäin tärkeää on myös kirjata opiskelijan tuen tarpeet ja kohdentaa niihin riittävää tukea. Tämä kaikki kuulostaa hyvältä, eikä tarkoitukseni olekaan kyseenalaistaa mitään näistä asioista.
Entä sitten työelämän muutokset. Työelämä on kaikilla aloilla tullut dynaamisemmaksi. Työntekijöiltä odotetaan joustavuutta, kykyä kaiken hektisyyden keskellä ajatella toisin, luoda ja kehittää. Tiimityö on kaiken A ja O ja asiakas on nykyisin kumppani.
Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ovat monessa kunnassa kasvaneet. VASU haastaa meitä uuteen pedagogiseen osaamiseen. Uusi varhaiskasvatuslaki puolestaan täsmentää monialaisten työyhteisöjen ammatillisia toimenkuvia. Varhaiskasvatuksen asiakkaat, huoltajat ja lapset, ovat meidän kumppaneita. Tavoitteenamme on kuulla heitä ja osallistaa varhaiskasvatuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.
Varhaiskasvatus on siis, kuten muukin työelämä, suurten muutosten tuoksinassa. Pärjätäkseen (ja jaksaakseen tehdä työtä) työntekijällä tulee olla vahva taito oman toiminnan ohjaukseen ja samalla tilannetajua ja joustavuutta nopeissa muutoksissa. Töissä työnantaja on "ostanut" työntekijän sille ajalle, jolle palkka maksetaan. Ymmärtäväinen esimies toki pyrkii yksilöllisyyden huomioimiseen, mutta sen raamit ovat melko tiukat. Ykkösprioriteettina on, että ryhmän 24 lasta ovat oikeutettuja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen joka päivä koko läsnäolonsa ajan.
No, mikä tässä kirjoituksessa on sitten minun pointtini? On hienoa, että ammatillisen koulutuksen uudistusten myötä pyritään yksilöllisyyteen ja erilaisten tarpeiden huomioimiseen. Opiskelijan valmistuttua ammattiin ja saadessaan ensimmäisen työpaikkansa, voi pudotus olla kova. Riittääkö uuden ammattilaisen työkyky, kun hänen yksilöllisyyttä ei enää samassa määrin huomioida? Onko mahdollista, että yksilöllisyys on pahimmillaan "karhunpalvelus", joka ajaa uuden ammattilaisen nopeaan työuupumukseen ja sitä kautta syrjäytymiseen? Vai onko työelämästä tehtävä yksilöllisyyttä huomioivampaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti