Välietapilla jälleen

On jälleen aika pysähtyä välietapille. Toinen kokonaisuus opinnoissani lähestyy loppuaan. Ensimmäinen kokemukseni ammatillisena opettajana oli tämän jakson keskiössä. Se vahvisti identiteettini kehittymistä ammatillisen opettajan suuntaan, opetti paljon uutta mm. oppimisen ohjaamisesta ja yksilöllisyyden huomioimisesta opetuksessa. Vähäisimpänä ei ole jälki sydämessäni, joka nostaa yhä uudelleen opiskelijoita mieleeni. Olen kiitollinen heille siitä, että sain oppia niin paljon. Samalla mietin sitä jälkeä, minkä pienen matkan ajan tein heidän elämäänsä ja ammatillisen identiteetin kehittymiseen.

Opetin kahden kuukauden aikana 130 tuntia tulevia varhaiskasvattajia. OPSeihin ja toteutussuunnitelmiin tutustuminen oli ensimmäinen kontaktini opetukseen. Seuraavaksi aloitin keräämään materiaalia opetukseni pohjaksi, sekä laatimaan tuntisuunnitelmia. Samojen kokonaisuuksien opettamiseen minulla oli käytettävissä eri tuntimääriä opiskelijaryhmistä riippuen. Koin sen haastavana, koska en etukäteen tiennyt opiskelijoiden aikaisemmista koulutuksista, työkokemuksista ja opiskeluun liittyvistä tuen tarpeista. Tämän vuoksi tuntisuunnitelmistani tuli matkan varrella eläviä ja opiskeljoiden tarpeiden mukaan muuntuvia. Työtäni olisi suuresti helpottanut, jos olisin etukäteen voinut tutustua opiskeljoiden HOKSeihin.

Arvioin itse, että opetukseni vahvuutena oli työelämän läheisyys. Hyppäsinhän varhaiskasvattajan saappaista suoraan ammatillisen opettajan saappaisiin. Parinkymmenen vuoden kokemukseni varhaiskasvatuksessa toi opetukseeni runsaasti esimerkkejä  omista kompastuksistani ja onnistumisen hetkistäni. Tavoitteenani oli ohjata opiskelijoita luomaan jatkuvaa vuoropuhelua teorian ja käytännön välillä. Osalla heistä oli jo paljon kokemusta varhaiskasvatuksesta, osalla takana ensimmäinen työelämässä oppimisen jakso. Yhdessä keskustellen ja reflektoiden autoimme toisiamme laajentamaan aikaisempia käsityksiämme ja rakentamaan uutta ymmärrystä.

 Opettajana myös ymmärsin kuinka tärkeää on opiskeljoiden ammatillisen identiteetin kehittymisen tukeminen. Opiskelija, joka on vielä tämän matkan alkutaipaleella, voi kieltäytyä maalaamasta sen vuoksi, ettei itse siitä tykkää. Pidemmälle taivalta kulkenut näkee itsensä ammattikasvattajana, joka opettelee tukemaan lapsen kuvallista ilmaisua.

Useilla opiskeljoista oli oppimiseen liittyviä tuen tarpeita. Valitettavasti en niistä saanut etukäteen tietoa. Lähinnä tämä haastoi minut miettimään eri tapoja ohjeiden antamiseen ja asioiden kertaamisen määrän tarpeellisuutta. Tuntisuunnitelmissa opin ottamaan huomioon toiminnallisuuden ja paikallaan istumisen vaihtelevaa rytmitystä.  Ryhmätöiden tekeminen ei aktivoinut kaikkia opiskelijoita. Tulevaisuudessa minun tulisikin miettiä kuinka aktivoin "vapaamatkustajia".

Kaikki opettamani opintokokonaisuudet arvioidaan näytössä. Kokonaisuuksien lopuksi kertasin vielä OPSissa olevat tavoitteet opiskelijoille. Itselleni jäi kuitenkin epävarma olo siitä, missä määrin olin onnistunut tukemaan oppimista. Haaveenani onkin, että pääsen vielä opettamaan ja ohjaamaan opiskelijoita pidemmällä jaksolla. Tällöin pääsisin mukaan oppimisen koko prosessiin.

Tämän jakson aikana olen kokenut paljon neuvottomuutta ja riittämättömyyttä. Minulle on ollut vaikeaa tietää, mikä on riittävän hyvää. Yksi asia on kuitenkin varma. Tämä ammatillisena opettajana työskentelemisen kokemus on vahvistanut unelmaani, jota kohden vuosi sitten lähdin kulkemaan!