Onko varhaiskasvatuksessa näkymättömiä lapsia?

Kaikille tutussa kirjassa Näkymätön lapsi, Tove Jansson (1962) pohtii älykkäästi ja koskettavasti psyykkistä ja sosiaalista kaltoinkohtelua ja sen aiheuttamaa pahoinvointia, joka johtaa lopulta lapsen katoamiseen, näkymättömyyteen. Lapsi ei ainoastaan ole näkymätön, hän ei myöskään puhu.

Pohdimme opiskelijoiden kanssa lasta kunnioittavaa, kuulevaa ja näkevää vuorovaikutusta. Mietimme myös sen vaikutuksia turvalliseen ja hyvinvointia tuottavaan psyykkiseen- ja sosiaaliseen oppimisympäristöön. Pohjana käytimme Janssonin kertomusta Ninnistä, näkymättömästä lapsesta. Katsoimme lyhennettynä kertomuksesta tehdyn piirretyn ja kirjasimme samalla ylös asioita, jotka tekivät Ninnistä näkymättömän/näkyvän.

Ninni joutui tätinsä hoidettavaksi. Täti ei häntä halunnut ja hänen suhtautuminen Ninniin oli tunteetonta ja ironista. Ironia on kylmää vallankäyttöä, joka puetaan ns. huumorin varjoon. Lapsesta tulee täysin puolustuskyvytön sen edessä. Ironia on helppo ja halpa keino saada lapsiryhmä tai yksittäinen lapsi hallintaan. Väitän, että kasvattaja, joka on ironian tiellä, ei itse huomaa käyttämäänsä hallintakeinoa. Hän on se, joka suureen ääneen ihmettelee kuinka muut, etenkin sijaiset, eivät saa ryhmää hallintaan ja tottelemaan. Hänen mielestä hyvän kasvattajan mittari on totteleva ryhmä. Ironian ja tunnekylmyyden hinta on kallis, lapsesta tulee näkymätön!

Toinen merkittävä asia, joka aiheuttaa näkymättömyyttä, on kiusaaminen. Kertomuksessa Haisuli kiusaa Ninniä, pilkkaa ja pelottelee. Sen seurauksena Ninnin kengät katoavat uudelleen näkyvistä. Pienten lasten kiusaaminen on onneksi nostettu esille. Varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteet velvoittavat kiinnittämään siihen huomiota. Uudistetussa versioissa kiusaamisen ehkäisyyn ja vastaisuuteen pysähdytään entistä tarkemmin. Kiusaamiseen puuttuminen edellyttää kasvattajilta läsnäoloa ja sensitiivisyyttä. Jos toimintamme on kiireistä "tekeminen edellä" tapahtuvaa, on vaara ettei kiusaamista huomata. Kiusaamiseen puuttuminen on sekä kiusatun että kiusaajan oikeus.

Onneksi Ninnin tarina päättyy onnellisesti. Mikä sitten teki hänestä näkyvän uudelleen? Tuu-tikki toi Ninnin muumilaaksoon, jotta hänestä tulisi jälleen näkyvä. Ensimmäisenä Muumimamma kysyi Ninniltä haluaisiko hän teetä tai mehua. Ninni sai valita juomansa, sekä haluaako hän sitä lisää. Saako lapset varhaiskasvatuksessa tehdä arjen valintoja? Voivatko he itse ottaa ruokaa, syödä leipänsä ja juoda maitonsa yhtäaikaa ruuan kanssa? Saako jälkiruokaa ottaa, jos perunat on jäänyt syömättä? Voiko lapsi päättää mikä on hänelle sopiva vaatetus päivälevolle? Pieniin arjen valintoihin osallistuminen tuo lapselle tunteen siitä, että hänen mielipiteillään on merkitystä.

Muumimamma saatteli Ninnin omaan huoneeseen nukkumaan. Sammuttaessaan lyhtyä hän antoi Ninnille luvan tulla yöllä herättämään, jos pelottaa tai muuten tuntuu kummalliselta. Sallimmeko kasvattajina kaikki lasten tunteet, myös ne, joille ei ole nimeä? Saako lapsi "herättää" meidät kesken omien "yöuniemme", jos tuntuu turvattomalta? Olemmeko saatavilla?

Ninni sai osallistua muiden mukana sienien keräämiseen. Pikkumyy arveli, että täti ei ole hänen aikaisemmin antanut muuta kuin kantaa koria. Osoitammeko lapsille luottamusta pienien tehtävien avulla? Ne tukevat lapsen käsitystä omasta kyvykkyydestä ja  terveen itsetunnon kehittymisessä. Ninni sai Muumimammalta positiivista palautetta sienien keräämisestä. Kehu oli aitoa ja konkreettista. Positiivinen pedagogiikka on meille tuttua, näkyykö se arjessa? Pohjautuuko vuorovaikutuksemme vahvuuksiin vai tuen tarpeisiin?

Tarinan lopussa Ninni uskaltaa näyttää suuttumuksensa ja vihansa. Hän kokee olonsa niin turvalliseksi, ettei mitään tunteita tarvitse piilottaa. Silloin hänestä tulee täysin näkyvä!

Onko varhaiskasvatuksessa näkymättömiä lapsia? Minun ainakin pitää tämän kysymyksen edessä pysähtyä tarkastelemaan nöyrästi omia arvojani ja vuorovaikutustani.

Kuinka voit?

Tällaisia asioita emme hyväksy:

-Huutamista ja peloittelua
-Kiusaamista ja ulossulkemista
-Toista loukkaavaa käytöstä
-Fyysistä väkivaltaa
-Huumorin varjolla vähättelyä

Kuulostaako ihan varhaiskasvatuksen säännöiltä? Valitettavasti nämä säännöt löytyvät kansanedustajille laadituista ohjeista epäasiallisen kohtelun ja häirinnän estämiseksi. En aivan tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kansanedustajat harjoittelevat samoja sosiaalisia taitoja kuin mitä päiväkodissa päivittäin opettelemme.

Hyvinvointi on oppimisen perusta. Ihminen on kokonaisuus, jossa tasapainottelee fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen osa-alue. Kristillisessä ihmiskäsityksessä myös hengellinen osa kuuluu kokonaisuuteen. Merkittävää on, että kaikki vaikuttaa kaikkeen eli jos yksi alue ontuu, kokonaisuus eli ihminen, voi pahoin. Pahoinvoiva opiskelija ei kykene syvälliseen uuden oppimiseen. Hyvinvoinnin kokonaisvaltainen tukeminen on iso haaste opettajalle niin varhaiskasvatuksessa kuin ammatillisissa oppilaitoksissa.

Varhaiskasvatuksessa panostetaan vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoitteluun. Miltä minusta tuntuu? Miltä kaverista tuntuu kun hän itkee/nauraa? Miten sanon, että haluan mukaan leikkiin? Saanko reagoida siihen, että minulta viedään lelu? Mitä teen, jos satutin toista?

Olen tutustunut joihinkin ammatillisen oppilaitosten oppimisympäristöihin ja toimintakulttuureihin. On ollut hämmentävää huomata, kuinka paljon myös siellä on tarvetta vuorovaikutustaitojen tietoiselle kehittämiselle. Opettajien oma malli kuinka he kohtelevat opiskelijoita ja työkavereitaan, on itsessään jo oppimisympäristö opiskelijoille. Mietin sitä kuinka paljon näitä asioita tiedostetaan ja niihin panostetaan.

Se, mitä opettajat heijastavat itsestään, on oppimisympäristö opiskelijoille

Psyykkinen oppimisympäristö

Psyykkinen ympäristö rakentuu opiskelijan kognitiivisista  (tiedot ja taidot) ja emotionaalisista (tunteet, motivaatio, tunnelma) tekijöistä.

Pelko lamauttaa ja estää oppimisen. Opiskelijan kokiessa, että hän ei pysty selviytymään opiskelusta, hän ahdistuu ja motivaatio heikkenee. Ollaan noidankehässä, jossa vireystila laskee ja syrjäytymisen riski kasvaa. Opiskelija voi kokea rämpivänsä upottavassa suossa.

Opettajalla on keskeinen rooli psyykkisen oppimisympäristön luomisessa. Riippumatta oppijan iästä (varhaiskasvatus-ammatillinen oppilaitos) ympäristön luomiseen vaikuttavat samat asiat. Pelon vastakohtana turvallisuus lisää oppimista. Kaikin puolin hyvinvoiva lapsi/opiskelija on oppiva. Opettajan kulttuuriosaaminen tässä kohden merkitsee oppijan elämäntilanteen huomioimista ja sen vaikutuksien arvioimista suhteessa opiskeluun.

Opettajalla tulee olla usko oppijan kykyihin. Hän tukee oppijan myönteistä minäkuvaa sekä oppijana että ihmisenä. Sopivien haasteiden tarjoaminen ja erilaisuuden huomioiminen  mahdollistuu oppijoihin tutustumalla. Tärkeää on huomioida, että saadakseen saman verran, toinen tarvitsee lusikallisen ja toinen kauhallisen.

Hyvässä psyykisessä oppimisympäristössä tavoitellaan kiireetöntä, myönteistä ja rohkaisevaa ilmapiiriä. Dialogilla, tasa-arvoisuudella ja erilaisuuden hyväksymisellä on iso merkitys. Kun tiimi huomaa, että erilaisuus on rikkaus, jokainen on kaunis ja arvokas, oppiminen lisääntyy!

Sosiaalinen oppimisympäristö

Sosiaalinen oppimisympäristö on yhteisö, joka edistää oppimista (esim. tiimireflektointi ja kokemusten jakaminen). Sen keskiössä on oppija ja hänen oppimiseensa vaikuttavat sosiaaliset verkot ja elämässä vaikuttavat  tilanteet (koulu, koti, työ, kaverit, opiskelijahuolto, päihdehuolto, mielenterveyspalvelut, työvoimatoimisto, terveydenhuolto jne.)

Sosiaalisen oppimisympäristön merkittävä tekijä on vuorovaikutus. Vuorovaikutusta voi olla "livenä" tai erillaisia sosiaalisia medioita hyödyntäen.

Vuorovaikutus tulisi olla sellaista, että jokainen opiskelija kokee sen turvalliseksi. Turvallisuutta voidaan yhdessä kehittää sopimalla käyttäytymis- ja toimintasäännöistä. Hyvät vuorovaikutussuhteet (kuunteleminen ja kuuleminen) ovat taitoja, joita voi opetella. Turvallisuutta tuo myös tasa-arvoinen kohtelu ja opiskelijoiden kuuleminen ja tukeminen osallisuuteen.

Vuorovaikutuksessa merkityksellistä on sanojen lisäksi katsekontakti, ilmeet, eleet, äänenpainot ja asennot. Sosiaalisten medioiden haasteena onkin tämän osa-alueen poisjääminen. Toinen haaste on inkluusion huomioiminen. Kuinka voidaan tukea opiskelijaa, jolla on lukivaikeuksia tai hänellä ei ole yhteistä kieltä muun ryhmän kanssa (maahanmuuttajat ja kuurot)?

Yksilöllisten opintopolkujen lisääntyessä on tärkeää panostaa koko vuoden ryhmäytymiseen. Sosiaalisuutta lisää nuorten aktiivisuus ja osallisuus erilaisissa ryhmäytymistä tukevissa tapahtumissa. Hyviä ideoita erilaisiin tapahtumiin, opiskelijoiden osallistamiseen ja verkostoitumiseen löydät täältä:

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136561/Opiskelijat%20mukaan%21%20Vinkkej%C3%A4%20oppilaitostapahtumien%20j%C3%A4rjest%C3%A4miseen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Fyysinen oppimisympäristö

Saavun luennolle. Luento on aulatilassa, josta on läpikulku ruokalaan. Istun takana ja yritän kurkkia toisten olan ylitse nähdäkseni luennoitsijan. Äänentoisto pätkii. Keskittymiskykyni herpaantuu, ruokalan oven kolahdellessa kiinni. Tila on vetoinen, palelen.

Fyysisen oppimisympäristön tulee olla oppimista edistävää, ei estävää. Tilan muodolla ja koolla on merkitystä. Tilan yhdessä istumajärjestyksen kanssa pitäisi mahdollistaa jokaisen oppijan katsekontakti opettajaan. Kalustuksen liikuteltavuus tekee tilasta muunneltavan erilaisia oppimismenetelmiä varten. Ryhmätyöskentely ja toisten kohtaaminen onnistuu kalustesijoittelun avulla.

Muita fyysisen oppimisympäristön tärkeitä tekijöitä ovat mm. lämpöolosuhteet, ilmanlaatu, valaistus, värimaailma, melutaso ja teknologia (saatavuus, sijoittelu ja käyttäjäystävällisyys). Erityisesti huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että inkluusio on mahdollista. Esteettömyys pitäisi olla hyvin toteutettua. Itse pidän tärkeänä myös rauhallisten ja mahdollisimman virikkeetömien soppien löytymisen "pään nollaamista" varten.

Fyysinen oppimisympäristö voi olla mikä tahansa paikka, jossa tapahtuu oppimista. Se voi olla vaikkapa kirjasto, kahvila, koulun piha tai metsä.

Autenttiset oppimisympäristöt auttavat yhdistämään teorian ja käytännön. Työssä oppimispaikat ovat hyvä esimerkki niistä.

Autenttinen oppimisympäristö

Esteettinen ja viihtyisä oppimisympäristö tukee oppimista. Mikä sitten on kenenkin mielestä kotoisaa ja kaunista? Sen selvittämiseksi kannattaa ottaa oppijat mukaan ympäristön suunnitteluun ja toteutukseen. Kun viihdyn, niin opin!

Toimintaympäristö vai oppimisympäristö?

Oppimisympäristö yksinkertaisimmillaan määritellään oppimista edistäväksi ympäristöksi, joka koostuu fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista tekijöistä. Laajemmin ajateltuna se pitää sisällään myös esim. toimintatavat, menetelmät, oppimiskäsityksen, välineet ja opetussuunnitelman.

Varhaiskasvatuksessa hyvä oppimimisympäristö tukee lapsen aktiivisuutta ja osallisuutta. Sen lisäksi se on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallinen. Lapsi, joka kokee ympäristössään kiusaamista ja ryhmän ulkopuolelle jäämistä, kokee turvattomuutta. Hänen oppimisensa voi jäädä heikoksi, vaikka pedagogiikka ja välineet olisivat kuinka upeita. Nälkäisenä keskittyminen heikkenee, samoin oppiminen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on siis merkittävä hyvän oppimisympäristön kriteeri.

Kun lapsi pääsee luomaan omaa oppimisympäristöään, se voi aikuisesta näyttää sekamelskalta :)

Hän on kuitenkin sitä luodessaan opetellut esim. yhteistyötä, motorisia ja kielellisiä taitoja.

Mikä sitten muuttaa toimintaympäristön oppimisympäristöksi? Oppimisympäristössä toiminta ei ole sattumanvaraista ajelehtimista. Se on suunniteltua ja edistää ja tukee oppimista ja kasvatusta. Kasvattaja huomioi erilaiset tavat oppia, eri aistikanavia ja oppimistyylejä hyödyntäen. Tämä edellyttää tutustumista oppijaan ja pedagogiikan suunnittelemista ja tavoitteiden asettamista.

Hyvän oppimisympäristön yksi tekijä on yhteisöllisyys. Me opitaan tää yhdessä!

Blogi opetuksessa ja oppimisessa

Aloitin kirjoittelemaan tätä blogia osoittaakseni TVT taitojani opettajan osaamismerkkiä varten. Lisäksi ajattelin tämän toimivan oppimispäiväkirjana, jossa pohdin ja arvioin oppimistani ja osaamistani. Olen huomannut, että tästä on muodostumassa myös muistio tiedonkeruulleni. Tämä blogi on siis minun henkilökohtainen oppimisympäristöni . Mukavaa tässä puuhassa on se, että tämä ei ole aikaan eikä paikkaan sidottu. Karvaisia tukijoukkojakin voi ottaa puuhaan mukaan :)

Haasteena koen sen, että tämä kirjoittelu on dialogia vain itseni kanssa. Kaipaan kommentteja, jotka pöllyttäisivät ajatuksiani ja saisin uusia näkökulmia. Sen vuoksi päädyin ratkaisuun, että blogini on julkinen eli kaikkien luettavissa. Toivottavasti niitä tuulahduksia tänne matkan varrella ilmestyy.

Kirjoitan tätä blogia yksin. Kirjoittajia voi olla useampikin, jolloin oppimisen yhteisöllisyys lisääntyy. Blogi voi olla opiskelijaryhmän yhteinen, jossa jaetaan ahaa-elämyksiä, opimisen tuskaa ja materiaalia. Siellä voi esittää kysymyksiä ja jakaa tiedotteita koko ryhmälle.

Itselleni kuvat ovat tärkeitä. Näenkin, että oppija, jolla on vaikeuksia tekstin tuottamisessa hyötyy blogin mahdollisuudesta käyttää kuvia ja videoita ajatustensa tukemiseksi. Blogissa voi myös näyttää omaa osaamistaan sekä tekstin, että kuvien avulla. Ohjaaja voi kommentoida kirjoituksia ja käydä näin keskustelua oppijan kanssa. Löysin mielenkiintoisen kehittämishankkeen, jossa kokeiltiin blogin hyödyntämistä työssäoppimisen raportoinnissa. Löydät sen täältä:

http://www.theseus.fi/handle/10024/54790

Netistä löytyy paljon tietoa blogin käyttömahdollisuuksista sekä konkreettista apua sen luomiseen. Tässä joitakin linkkejä:

https://docplayer.fi/3928960-Some-opetuskaytossa-blogin-kaytto-opetuksessa.html

https://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_blogin_k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n/Monta_tapaa_k%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4_blogeja/Blogien_k%C3%A4ytt%C3%B6_opetuksessa

https://www.slideshare.net/MatleenaLaakso/blogit-opetuksessa-16428249

Itselleni on ollut mukava yllätys huomata kuinka ajatuksia kokoavaa ja mukavaa puuhaa tämä on. Minun tietokonetaidot riittävät  eli tähän pystyy kuka vain :D