Onko arviointi arvostelua?

Ensimmäinen muistikuvani arvioinnista on ensimmäisen kouluvuoteni ajoilta. Saimme kuvaamataidon tunnilla tehtäväksi piirtää kukkaniityn öljyliiduilla. Innostuin tehtävästä. Piirsin sinisiä kukkia vihreälle taustalle. Käytin paljon aikaa ja etenkin voimia :) saadakseni liidun jäljestä kiiltävän, tasaisen ja sileän. Silittelin tyytyväisenä työn pintaa. Kaikki taideteokset ripustettiin luokan seinälle. Niitä sitten yhdessä ihailimme. Oman työni kohdalla tuli hiljaisuus. Silloin katsoin muiden töitä ja vertailin omaani niihin. Siitä lähtien tähän päivään saakka olen ollut sitä mieltä, että en osaa piirtää. Mitä tästä voisi oppia? Ainakin sen, mikä valta arvioinnilla on. On  hyvä tiedostaa, että arvioida voi myös, tahallisesti tai tahattomasti, sanattomin viestein.

Yhteiskunnassamme menestystä arvioidaan paljolti vertailemalla. Missä lukiossa on parhaimmat ylioppilastulokset? Mikä sairaanhoitopiiri pystyy toteuttamaan tehokkaimmin hoitotakuuta? Missä kunnassa on vähiten työttömiä? Vertailua toteutetaan arviointikeinona työyhteisöissä myös tiedostamattomasti esim. Kenen ekaluokalla on eniten lukevia oppilaita jouluun mennessä? Mielestäni  tuloksia arvioidessa vertailua voi suorittaa vain oppijan omaan oppimisprosessiin. Muutoin vertailu on oppimista tuhoavaa ja itsetuntoa heikentävää. Arviointiosaaminen on yksi opettajan keskeisistä osaamisalueita.

Katariina Stenber kehoittaa kirjassaan Riittävän hyvä opettaja pohtimaan omia arvoja ja niiden vaikutusta arviointiin. Toivon itse arvioinnissani näkyvän tasa-arvoisuuden ja ainutlaatuisuuden kunnioituksen. Hyvä on myös huomioida oman temperamentin vaikutus arviointiin. Arvostaako punainen persoona (löydät temperamentit esim. kirjasta Tony Dunderfelt, Tunnista temperamentit) arvioinnissaan päämäärätietoisuutta ja vihreä taitoa otta toiset huomioon?

Arviointi on yksi oppimisen välineistä. Parhaimmillaan se vaikuttaa kuin kasvua antava sade kukille.

Huonoimmillaan se kaataa ja tuhoaa. Arvioinnin eettisyys onkin suuri kysymys pohdittavaksi.

Kasvatus, opetus ja yhteiskunta

On jo pitkään käyty julkista keskustelua kirkkojen paineista yhteiskunnan muutoksissa. Tarvitseeko kirkon ottaa kantaa naisten, pakolaisten ja erilaisten vähemmistöjen asemaan? Entä koulut, kuinka muutokset näkyvät siellä, vai näkyvätkö?

Olen  henkilökohtaisesti ollut jo usean vuoden sitä mieltä, että varhaiskasvatusta ohjaa liikaa taloudelliset seikat. Vaikka työskentelemme pienten lasten kanssa, laskemme täyttö- ja käyttöprosentteja. Talous, tulosarviointi ja liiketoiminta ovat vallanneet opetuksen, kasvatuksen ja hoidon. Talouselämän intressien ohjaamia tutkimuksia julkaistaan ja kannustetaan (painostetaan) pienten lasten vanhempia palaamaan työelämään. Onko lapselle ja lapsuudelle määriltelty hintalappu?

Katariina Stenberg tukee kirjassaan, Riittävän hyvä opettaja, ajtuksiani. Teki mieleni huudahtaa JIPPII, kun luin sieltä seuraavan ajatuksen: Koulu heijastelee ympäröivän yhteiskunnan arvoja ja rakenteita. Kasvatus on välineellistynyt talouselämän nappulaksi, eikä enää keskity tehtävään saattaa lapsi tulemaan sellaiseksi mitä hän on.

Yhteiskunnassa korostuu kilpailua ja yksilöä korostavat arvot. Kuinka voimme opettaa eri koulutusasteilla yhteisöllisiä ja toisia kunnioittavia arvoja? Voiko kasvatus ja opetus mennä eri polulle kuin yhteiskunassamme vallitsevat painotukset?

Kuinka rakentaa silta opetuksen ja yhteiskunnan välille?

Kuka tietää?

"Tiedätkö kuka tietää eniten?
Se, joka tietää ettei tiedä mitään, tietää
enemmän kuin se, joka ei tiedä mitään
eikä tiedä, ettei tiedä mitään.

Mutta se, joka tietää, mutta ei tiedä, että 
tietää, tietää enemmän kuin se, joka ei tiedä,
mutta luulee tietävänsä.

Siksi se, joka tietää sen, mitä tietää
tietää eniten"
R. Kauppila, Opi ja opeta tehokkaasti


Yhteiskunta ja työelämä ovat nopeatempoisessa muutoksessa. Tieto ja taidot vanhenevat. Me kaikki olemme aina tienneet, että maapallo on pyöreä. Meitä naurattaa ajatus, että joku on joskus uskonut elävänsä pannukakun päällä. Mikähän meidän totena pitämä tieto huvittaa tulevia sukupolvia?


Muistan lapsuudesta kirjahyllyn täytteenä olleet tietosanakirjat. Nykyisin "ystäväni" tiedon hankkimiseen on google. Mökillä tutkimme kalalajeja 1988 painetusta kirjasta. Onko siellä oleva tieto ajantasalla? Onko kalojen tunnusmerkit ja levinneisyys muuttuneet?

Onko olemassa muuttumatonta tietoa? Muuttuuko tieto niin nopeasti, ettei sitä enää kannata painaa tekstiksi? Kuka voi määritellä mikä on tietoa ja mikä uskomusta?

Tieto oppimisesta on muutoksessa. Eri koulutusasteiden opetussuunnitelmia on muokattu uusiksi. Oppija nähdään nykyisin aktiivisessa roolissa. Aikaisemmat tiedot, käsitykset, taidot ja kokemukset ovat rakennuspalikoita, joiden päälle uutta tietopalikkaa asetellaan. Joskus oppija huomaa vanhan palikan olevan jo lahonnut ja korvaa sen uudella palikalla. Vallalla on konstruktivistinen oppimiskäsitys.

Itseäni mietityttää se, että kaikilla oppijoilla ei ole taitoja nykyisen mallin mukaiseen itseohjautuvuuteen. Siinä vaarana on opintojen keskeytyminen ja surullisimmillaan syrjäytyminen. Olisiko kuitenkin sopiva sekoitus vanhaa ja uuttaa tässä kohtaa sopiva coctail?

Reflektointia

Toimintakausi on töissäni päättynyt (jäin lomalle :) ). Avasin eilen opetushallituksen sivuilta varhaiskasvatussuunitelman perusteet. Löydät ne täältä:

 https://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf .

Luin varhaiskasvatussuunnitelmaa ja mietin kulunutta vuotta, mitä tekisin toisin/mikä meni hyvin. Lapsilta, vanhemmilta, tiimikaverilta ja etenkin itseltäni saamani palautteen pohjalata tein itsearviota. Samalla käänsin jo katseeni tulevaan. Ensi vuonna haluaisin enemmän kiinnittää huomiota oppimisympäristöjen rakentamiseen sekä lapsen osallisuuteen.

Olen aloittanut opiskelemaan ammatillisen opettajan ammattitutkintoa. Ensimmäiset lähipäivät ovat takana, opettajan kanssa olen käynyt HOPS keskustelun ja olen aloittanut tutustumisen alaan liittyvään kirjallisuuteen. Huomaan reflektoivani kaikkea itselleni tuttuun ja tärkeään eli varhaiskasvatukseen. Mietin miten käyttämiäni pedagosisia asioita voisi kehittää isommille oppijoille sopivaksi.

Tämä blogi on  oppimispäiväkirjani seuraavat puolitoista vuotta. Tulen täällä pohtimaan uusia asioita ja arvioimaan oppimistani. Mielenkiinnolla odotan, miloin reflektointini painopiste muuttuu varhaiskasvatuksesta ammatilliseen opettajuuteen. Vai muuttuuko?

"Reflektointia"

Lukupiiri

Perustimme oman pienryhmäni "Opet" kanssa lukupiirin. Loimme ryhmän TAOKin OneDriveen. Sinne meistä jokaisella on mahdollisuus käydä kirjoittamassa ajatuksiaan kirjoista, joita kesän aikana on lukenut. Opettajamme suosittelemana valitsimme luettavaksi Stenberg, Riittävän hyvä opettaja ja Tynjälä, Oppiminen tiedon rakentamisena.

Kipaisin kirjastoon kirjoja hakemaan. Kovin olivat kirjat liikenteessä. Onneksi toisen kirjan sain kaukolainana ja toisen tyttäreni kiltisti haki omalta opiskelupaikkakunnaltaan. Kirjastossa käytin metodia, "minä aktiivisena oppijana" :) . Tässä tapauksessa se tarkoitti sitä, että nappasin mukaani kirjoja, jotka herättivät minussa kiinnostusta.

Olen lukenut vasta yhden kirjan kokonaan. Kirja Kupias & Koski, Hyvä kouluttaja oli helppo ja selkeä luettava. Siellä mainittiin hyvän kouluttajan perustaksi seuraavia asioita: asiantuntemus, läsnäolo, arvostus, siltojen rakentaminen, innostus ja nöyryys. Kirjan lopussa on konkreettisia malleja erilaisista koulutusmalleista. Niitä tulen varmasti tulevaisuudessa kokeilemaan.

"Lukupiiri"

Unelmien opettaja

Koulutuksen aloituspäivässä mietimme porukalla minkälaisia opettajia me haluaisimme olla. Listasta tuli pitkä ja lähes hurmoksellinen :) . Haluaisimme olla mm. kunnioittavia, tasa-arvoisia, kannustavia, oman alan asiantuntijoita, kuuntelevia, taitavia kommunikoijia, työelämän ja koulutuksen yhdistäjiä, erilaisuutta kunnioittavia, tukevia....

Varhaiskasvatus on minulle erittäin tärkeä asia. Se on niin merkityksellinen, että haluaisin olla opettamassa ja ohjaamassa alalle uusia innokkaita ja ammattitaitoisia osaajia. Toivoisin, että osaisin ohjata opiskelijoita ihmettelemään ja hämmästelemään maailmaa yhdessä lasten kanssa. Unelmoin, että ohjauksestani lähtisi työelämään kasvattajia, joilla on herkkyyttä pysähtyä lasten kysymysten ja havaintojen äärelle. Kasvattajia, joilla on halua ja aikaa ihmetellä muurahaisten kävelyä ja syödä hiekkalaatikon reunalla mansikkakakkua.

Matkapakkaamisia

Huhtikuussa sain postia: Onneksi olkoon sinulle on myönnetty opiskelupaikka. Huh, ihan oikeastikko tästä tulee totta? Onhan tämä ollut uinuva unelma jo pitkään, mutta onko minusta tähän? 

Ensimmäiset sähköpostit koululta saapuivat. Mikä ihmeen tabula, intra, pakki... Ei, kyllä viiskymppinen taitaa olla liian vanha käyttämään muuta kuin pyyhekumia ja lyijykynää opiskeluun :(

Orientaatiotehtävän kimppuun kävin antaumuksella. Kääntelin ja vääntelin opsia. Yllättäen huomasin paljon yhteneväisyyttä oman ammattialani kanssa. Ehkä kuitenkin minulla on kokemusta ja jaettavaa toisillekin. 

Toukokuussa oli ensimmäiset lähipäivät. Oli suuri helpotus huomata, että olemme varsin monialainen ja -ikäinen porukka. Yksi asia meitä kuitenkin yhdistää. Meillä kaikilla on into ja palo oppia ammatillisen opettajuuden taitoja. Hei, kyllä mä taidan tästä selvitä!

Ensimmäisen koulupäiväni tueksi kaivoin kaapista vanhan penaalini esiin.