Tästä se alkaa, ensimmäinen kokemukseni ammatillisena opettajana. Olen käyttänyt tuntien suunnittelemiseen ja valmistelemiseen monen monta tuntia. Olen lukenut OPSia ja toteutussuunnitelmaa, kerrannut VASUa, tehnyt powerpointia ja miettinyt kuinka voisin saada opiskelijat osallistumaan ja pohtimaan yhdessä asioita.
Olenko valmis?
Aluksi mietimme omia ajatuksiamme lapsesta, leikistä ja oppimisympäristöstä. Pian huomaan innostuvani ja puhuvani suu vaahdossa minulle tärkeästä asiasta, varhaiskasvatuksesta. Jännitys unohtuu ja kerään katseellani reaktioita opiskelijoilta. Ovatko he mukana, vai leijunko yksikseni omassa kuplassani? Pian rohkeimmat uskaltavat kertoa kokemuksistaan ja vähitellen yhä useampi sanoo jotain. Pian minulla on tunne, että pohdimme yhdessä asioita, reflektoimme ja mietimme ratkaisuja.
Huomaan, että on myös opiskelijoita, jotka eivät puhu mitään. Ihmekö tuo,auditoriossa on kolmekymmentä opiskelijaa. Jaan opiskelijat ryhmiin pohtimaan leikin merkitystä, kuinka sen avulla voi tukea ja huomioida lapsen tuentarpeita. Pienemmässä ryhmässä jokainen saa äänensä paremmin kuuluville.
Päivä päättyy, seitsemän tuntia opetusta on takana. Oloni on helpottunut. Selvisin! Ehkä vielä jonain päivänä olen tarpeeksi rohkea kysymään palautetta opiskelijoilta. En vielä tänään, sulattelen tätä ensiksi itsekseni. Ajelen kotiin, menen sänkyyn ja nukun päiväunet. Annoin kaikkeni, riittikö se?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti