Minä, minä ja minun osaaminen

Olen saanut jo kahden viikon ajan opetella opetusta ja ohjaamista. Olen lukenut OPS ia uudelleen ja uudelleen. Koonnut yhteen tietoa omasta ammattialastani ja miettinyt erilaisia opetusmenetelmiä. Työtuntien määrää en viitsi edes laskea. Aika usein on hiipinyt mieleeni ajatus koko homman järkevyydestä. Olen kannustanut itseäni ajattelemaan, että kokemuksen myötä työtunnit vähenevät. Voin katsoa itseäni peiliin ja sanoa, että paljon on vielä opittavaa, mutta paljon olen myös sen eteen töitä tehnyt.

Opetin opiskelijoille vuorovaikutusta. Kerroin esimerkkejä, joissa viesti sanojen ja tekojen takana vaati kasvattajan pysähtymistä tullakseen kuulluksi. Painotin, että vain hyvinvoiva lapsi kykenee oppimaan uutta. Silloin se kolahti! Tähän astinen opetukseni oli ollut minä- keskeistä. Osaanko minä oman substanssialani riittävän hyvin. Osaanko minä tehdä ajallisesti oikeita tuntisuunnitelmia? Osaanko minä hyödyntää erilaisia opetusmenetelmiä?

Olen jälkiä jättämässä opiskelijoihini. Vuorovaikutukseni ja kohtaamiseni on merkityksellisempää ja moninaisempaa kuin pelkät sanat. Kuulenko minä mitä opiskelija minulle kertoo maatessaan pöydällä? Ymmärränkö miltä tuntuu kun ei saa selvää artikkelista?  Huomaanko, että ryhmätyön vaatima sosiaalisuus on tänään ahdistavaa?

Opettajuuden viisi osaamisaluetta alkaa vähitellen avautumaan minulle. Rupean oivaltamaan kuinka laaja-alaista osaamista oppimisen ohjaaminen edellyttää. Tuntuu kuin jotain kevenisi sisältäni. Eihän tämä pohjaudukkaan minä-minä-osaamiseen. Tämähän on meidän yhteinen kasvuprosessi. Saan olla tukemassa opiskelijan kasvua omaan mittaansa ja samalla kasvaa itsekin.